IRC-Galleria

Minä ja muutSunnuntai 06.05.2007 17:53

Mietin tässä, junassa istuessani, oikeastaan ei-yhtään-mitään. Ja kuitenkin. Jotain. Jatkan ilmeisesti teemaa, elämä koostuu pienistä asioista.

Ajattelin taas aloittaa ajattelemaan negatiivisesti, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en sitä tee. Se on epäterveellistä.

Fyysisesti elän jo joko neljättä, tai viidettä elämääni. Ihmisen kehon soluthan, noin pääosiltaan, uudistuvat, niin sanotusti, seitsemän vuoden välein, eli itseasiassa suurin osa ihmiskehon soluista elää maksimissaan seitsemän vuotta.

Mielenkiintoinen huomio tuo, jos on.

Oho. Ollaan jo Tampereella! Kohtahan tässä ollaan Vihannissa! :P

Elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikainen.

Nyt väistykööt synkät elon murheet, ne häiritä ei iloamme saa.

050507Lauantai 05.05.2007 22:24

08:06:00

On kaupunki aivan hiljainen, aamun rauha täyttää sen.

Näin lauantaiaamuna Helsingistä voi jopa pitää, kun saa käppäillä ihan rauhassa ja näin. Tosin nyt pitää kulutella ylimääräiset minuutit aikataulusta, kun lähijunaa odottelee.

08:31:42

Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii.

Kohta pitää, taas, lähteä täältä Kruunuhaasta, kohti Kauniaista. Kivaa on ollut, mutta toki, kotona on kaikki kaverit. No, lähes kaikki. Mielenkiintoinen kokemus ollut tämä, vaikka paljon mitään ei oikeastaan olekaan ehtinyt tekemään.

18:45:58

Värinöitä

Päivin ja öin on sellaisia.

19:24:42

Mentaalinen nootti 6

<3
Parasta elämässä. Hymyillä.

Tai no siis. Niin. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. :)

Mentaalinen nootti 5Perjantai 04.05.2007 10:34

Olis pitäny herätä kuudelta ja torkuttaa seiskaan, niin nyt ei väsyttäis.

030507Torstai 03.05.2007 15:57

08:02:58

Uusi päivä

Heh. Ei ollut vaikeuksia herätä aamulla, oli ennemminkin vaikeuksia päättää, kuinka myöhään sitä nukkuisi. Ensimmäisen kerran heräilin tuossa kuuden aikaan ja tunti sitten ihan vakituisesti. Vielä pitäisi jaksaa odotella rautatieasemalle lähtöä sellainen viisitoista, kaksikymmentä minuuttia. Eilen illalla katsoin Kuolema telaketjuilla -elokuvan, tänä iltana ajattelin katsoa Kotka on laskeutunut -leffan. Simmottis. :P


12:57:57

Ehkä jotain tietäisin, olinhan siellä minäkin

Tänään mietiskelin, aamulla rautatieasemaa kohti kävellessäni, kuinka pienistä asioista kaikki koostuu.

Otetaan vaikka Helsinki. Suurin kaupunki Suomessa.

Paljon ihmisiä. Helsinki koostuu ihmisistä, ihmisten elämästä. Ihmisen elämä taas koostuu, mitä suurimmassa määrin, hyvin pienistä hetkistä.

Hetket seuraavat toisiaan ja vaikuttavat seuraaviin hetkiin. Hetket taas sisältävät tekoja.

Pieniä tekoja. Huomaamattomia tekoja. Vaikuttavimmat hetket ovat usein hyvin pieniä. Esimerkiksi sana, tai kaksi, voi muuttaa jonkun elämän täysin. Rakentaa sitä, tai tuhota sen.
-Minä rakastan sinua!
-En rakasta sinua.

Pieniä tekoja, jotka liittyvät toisiin pieniin tekoihin. Niistä on ihmiselämä tehty, niistä on Helsinki tehty. Vaikutussuhteista.

Olihan se päiväKeskiviikko 02.05.2007 23:41

Meni hyvin. Tavallista opiskelumeininkiä. Mieluummin kyllä toisaalta olisin kotonaisemissa. Huom! Maisemissa, en siis kotona.

010507Keskiviikko 02.05.2007 01:50

03:30:36

Tästä illasta

Miten sen nyt sanois..? Kai sitä vois sanoa, että ihan hyvin meni. Meni paremmin ku odotin, mutta huonommin ku toivoin. Ehkä en mieti sitä. Tulee vain paha mieli.

Ehkä mietin sitä, kun tuli paha mieli.

Ehkä mietin niitä parhaimpia hetkiä.

Ilta alkoi kabareeta katsomalla.

Henkilökohtainen valaistuminen tapahtui siinä, kun Päivi ja...
...vitsi kuka se oli...
...En muista nyt yhtään...
...lauloivat sitä laulua, jossa laulettiin jotain, että rakkaani on kuollut tms.

Miksi näin?

Koska sanat muistutti laulua joka oli jo aikaisemmin tullut, eli laulu jossa lauletaan "hiljainen on kylätie...".

Mikäs siinä sitten on niin ihmeellistä?

Noh, ei ole paljon sanoitukset muuttuneet sisällöltään, vaikka musiikkityyli ja vuosikymmen olivat ihan erit.

Uutuuden tunteen sanotaan pääosin syntyvän siitä, että kerrotaan jotain jo sanottua, tavalla joka saa sen tuntumaan ensimmäiseltä kerralta, kun asia on sanottu. Poksi oli kiva ennen ja jälkeen.

Laulut oli pitkälti samoja, joista olen ennenki pitäny. Tykkäsin. <3

Tykkäsin myös siksi, että lähes itkin. <3

Noh, siinä kyllä tuli myös yksi syy, miksi ilta oli toisaalta huonokin. Muka. Se puhutteli niin. Suoraan. Minua. Minusta.

Hieman ironista minusta on myös se, että Päivi mainitsi eräässä juonnoista, kuinka vanhemmat ovat vaativia koulun suhteen.

Sitten.

Oliko vähän orpo olo ku meni sinne pääpaikkaan.

Klikit (sisäpiirit)= ei hyvä
mutta
yleinen keskustelu = mahdotonta
= olen yksinäinen, mutta en näytä sitä
= kukaan ei huomaa sitä
= huono juttu
= todella huono juttu
= alan tehdä tyhmyyksiä, jos huonosti käy
= tulee sanomista
= klikit
jne.

No, sitte tämä fever.

Anun ja Annin ryhmään sitten iskeydyttiin. Eikä kenelläkään ollut mitään hajua siitä mitä keksittäis.

Noh. Tytöt sysäsivät kehittelyhomman meidän poikien huoleksi. Sitten tuli minulle mieleen, kun oli niitä tanssijatyttösiä siinä ryhmässä, että mitä jos he vähän tanssisivat yleisölle. Ja koskapa mulla noissa tilanteissa toimii suu ennen aivoja, sanoin sen ääneen. :P


03:50:34

Tästä illasta (jatkuu)

Kun oltiin päästy erimielisyyteen siitä ketkä ideoivat ja ketkä suunnittelivat, niin neuvoteltiin asiasta.

Sitten alettiin väsätä sitä ohjelmaa.

Hömm.

Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että osasin jo aiemmilta biletys kerroilta suurimman osan niistä liikkeistä...

Ja kun pojat ei osanneet, niin näytin vähän mallia, siitäkö tytöt innostui.

Näytin mm. seuraavat pojille pyytämättä malliksi

Thriller
elvistely
sukellus
herutus
buttslap

ja näin.

Oli hauskaa! :P
niinku aina itsensä vapaaehtoinen julkinen nöyryytys tutussa porukassa. Tykkäsin. <3

Ja sitte pääsi ihan kunnon keskustelua käymään näiden paterin poikien kanssa. <3

Siinä parhaat palat.

Ihaninta en sano nyt tässä. <3

katu täyttyy askelista...

Tears in heaven

<3

Kiitos illasta! <3


01.05.07 08:50 <sann4-> oo, oot ihan in lööv :) mää haluan joskus kuulla mikä oli ihaninta :)
01.05.07 11:05 <enna> kiitos itselles! olipa söpö teksti. hehee.
01.05.07 12:40 <Paltse> Sehän se osittain pahinta olikin koko illassa (samalla parasta, tai lähelle). Varsinkin ku tietää, että todennäköisesti ei tule Raahessa enää kovin kauaa olemaan.
01.05.07 12:51 <Paltse> Kiitos, enna. :) Olen oikeasti parantumaton romantikko. Ja vanha hupsu. Ja kaikkea. Koitan vain peitellä sitä.
01.05.07 12:54 <Paltse> Ja kiitokset sann4 kommentista. :P


16:12:06

Henccan kanssa samassa junassa!

Joo. Joudun kirjoittamaan kaiken uudestaan, kun en muistanut, että pistin kaiken otsikkoon! Voitte kuvitella, että olen vähän fiiliksissä! Kerron lisää tuonnempana.

Satuttiin Henccan kanssa samaan junaan, H on menossa keikalle Vaasaan. Jää seuraavalla pysäkillä pois (= Seinäjoella).

Juteltiin sen kanssa tuossa kaks tuntia! Puhuttiin kaikesta. Tatusta, opiskelusta, niistä "suhteellisista" asioista ja thaimaalaisista tuontivaimoista. Meinattiin joskus tilata sellainen katalogi, josta voi valikoida niitä. :D

No, ehkä ei kuitenkaan..! :D

Sen yhden aiheen takia olenkin niin fiiliksissä.

<3

Auuu...

Meinasin aiemmin päivällä tehdä siitä sellaisen angstisen sepustuksen, mutta en kykene!

:D

Henccan kiitos!


20:41:38

Helsingissä ja hengissä

Joo. Tänne pääsin. Kirjekyyhkyn suuntavaisto erehtyi vasta loppumetreillä. Syynä lienee se, että veri veti kohti kauniimpaa sukupuolta. Oikein kiva tyttönen opasteli lopun matkaa, käytävän toiselle puolelle, ovesta sisään ja näin. Nyt ei pitäis olla enää ongelmia. Siis suunnistuksen suhteen. Ainut ongelma mikä nyt on, on se, että milloin mahtavat nuo lähijunat kulkea?! :P Se on aika olennaista tietää... Ehkä selvitän sen tässä lähituntien aikana.


21:47:14

Tuntuu hyvin syntiseltä

Joo. Yhtäkkiä iski tällainen tunne täällä Jani-Matin kämpässä. Ei kiva. Mutta nyt on käytävä vähän tuolla mukavuuslaitoksen puolella ja lähdettävä tekemään tiedusteluretki kaupungille.


01.05.07 22:16 <sann4-> KRHM ton mukavuuslaitoksen ois voinu jättää mainitsematta.. :D
01.05.07 22:46 <Paltse> Joo. Tiedän. Oli vaan niin syntinen olo, että oli pakko. Mutta enpä jatka sanomalla, että ihan luonnollisilla... Eiku en jatka.
01.05.07 23:05 <sann4-> sehän on vaan ilmaa ;DD
01.05.07 23:15 <Paltse> :D


22:50:49

Syntinen olo katosi

Heti kun lähdin kaupungille katsomaan muita syntisiä, olo parani heti. Paavali varasi itselleen suurimman syntisen paikan, itse tulen hyvänä kakkosena.

Huomenna HesaanMaanantai 30.04.2007 17:57

Nii. Ei kait siinä muuta.

Käytiin OulaisissaSunnuntai 29.04.2007 21:26

Siellä oli partiolaisten kirkkopyhä. Kaikki jotka oli paikalla, tietää kyllä mitä tapahtu. Muille en tässä sitä kokonaisuudessaan kerro.

Tällaisia mainitsemisen arvoisia asioita.

Jooh. Ooteltiin sitte linja-autossa muutamia henkilöitä. Tero (lpk johtaja) halus tietää oliko yks meidän johtaja tulossa/jotain. Saana, jonka asia piti selvittää, ei halunnu soittaa sille. Saana sitte tunki puhelimensa mulle, niin minä soitin.

Noh, seuraavaksi sitte se henkilö, jolle olin soittanu soittaa MINUN kännykkään! Oon vähä sillai, et ok, mistä se tuolla nopeudella sai minun numeron (puoli minuuttia puheluiden välillä)? :P

Käytiin hakemassa Eva ihan lähes kotiovelta.

Ja Jonna, ajettiin ihan oikeasti siitä teidän talon ohi, tai itse asiassa ympäri.

Rauhottelin vähä Jesseä ja Jonia autossa.

Salla sai kantaa lippua, harjoitukset siihen hommaan sujui muuten hyvin, MUTTA salon sokka irtosi ja siinä oli vähän säätämistä koko kirkkokansan nähden (Salla halus harjotella sakaristosta ulos tulemista, Oulaisten kirkossa se on ihan omanlaisensa operaatio ja lippukunnan lippusalko on sellainen kaksiosainen...)

Noh, loppupeleissä se sokka lähti lippukulkueen loppumetreillä seurakuntatalon/kodin ovella irti uudestaan. Onneksi oli helppo löytää.

Mitähän muuta tähän nyt säveltäis.

Kiva reissu, kivoja ihmisiä. Myös sinä ja kaikki muut loppujen lopuksi. Olen edelleen parempi ja nopeampi näyttämään niitä negatiivisia tunteitani, kuin positiivisia.

Ei jäänyt mikään kaivelemaan. :)

YmmärrettävääLauantai 28.04.2007 21:18

Lyhyet lauseet on kivoja. Ne pystyy ymmärtämään helposti. Ei tarvitse miettiä, että mitä tuossakin nyt sanottiin. Jos sitä joutuu miettimään, tietää ettei kirjoittaja osaa asiaansa. Eli kirjoittamista.

Myös lyhyet kappaleet on kivoja. Ne rytmittävät lukemista. Lisäksi kappaleessa tulisi puhua vain yhdestä asiasta. Tämä siksi, että niin ei sekoiteta lukijaa turhaan. Näitä ohjeita noudattamalla pääset jo pitkälle.

260407Perjantai 27.04.2007 02:00

13:10:53

Ruotsin tentti ohi.

Kesäloma alkoi sitte virallisesti tuossa 12.40. Nyt vaan hengailen täällä koululla.

Noh, siinä long story short. Nyt kirjottaan seuraavaa.


13:22:04

Selitän Sallandasta taas täsä mun päiväkirjaa

Että semmosta taas luvassa.

Ei kait siinä, hupasia juttuja tullu höpistyä Sallan kans. Toivottavasti ainakii.

Kovin oli mesessä hymiöitä ku viimmeksi jotain heitin, vaikka aluksi olitkii vähä down sen erään jutun takia. Hyvä, hyvä. Nuoret tytöt toipuu nopiaa, varsinki isoot sellaset. ;P

Ne on niin suhteellisia juttuja nuo...

Mitähän tähän nyt muuta keksis...

Nii. Salla on katellu kotia mennessään alastomia poikia (no okei, yks niitä kuulemma vaan oli). Ihan omilla silmillä, ihan ikkunan läpi. Ei voinu olla kattomatta.

Himoitsee nuorempia poikia. hyi, hyi! ;)

Ei nyt tuu oikeen muuta mieleen ku, että Sallalla alkaa kesäloma vasta joskus, joskus! LÅL! Itellä jo päällä. :P


27.04.07 19:22 <sallanda> hhahahah :D vähä huippu taas.! vitsit ko osaat kirjoitttaa! ;D
27.04.07 19:22 <sallanda> Hyvä, hyvä. Nuoret tytöt toipuu nopiaa, eeeen mää oikee oo toipunu.. :S


22:45:21

Kevättä ilmassa, kun hymyjä ei näy

Nukkum... Eiku nythän minä tiiän. Minä otan pyörän ja lähen vetämään ympäri kaupunkia. Ensin renkaisiin vähä lisää ilmaa ja antaa mennä! Ehkä vois ottaa kameran mukaan kans. Kävis kuvaan esmes Ruukkia! Tai jotain. Kirjotus välineet kans. Ajatuksia ylös. Ehkä. Vois tehdä mitä vaan! Hauskempaa olis vaan, jos joku tulis mukaan.


23:00:04

Hiljaisuus

Tuttu ja turvallinen,
suojaisa vankila.
Huutaa minulle
"En päästä sinua,
sinä olet minun"!

Hiljaisuus ja minä
Goljat ja pieni minä.
Kumpi voittaa?
En tiedä.

Hiljaisuus ja yksinäisyys
käyvät minua vastaan.
Kuristavat minua.
Tuntuu kuin kuolisin.

Silti tiedän,
kaiken tuolla puolen,
jossain olet sinä.
Jumala.