Juu, Siipirikkorock meni ja kivaa oli sielläkin. Suurta kiitosta kaikille jokka oli mukana menossa. Rendez-kaulakorutki teki kauppansa. Sen jälkeen viina virtas Varissoitten ihanalla kämpällä ja univelkaa tuli hommattuu seuraavaa viikkoa ajatellen.
Seuraavakin viikonloppu meni juhliessa. Eritoten suurin uutinen on se, että löysimme kaverin nimeltä Archie. Hän kävi koesoitossa ja otettiin niin mukava heppu remmiin mukaan. Ollaan treenailtu paljon ja kohta ollaan keikkakuosissa. Punainen lyhty on ollut aktiivisessa käytössä ja tulee olemaanki.
No juhannustahan lähettiin viettää Jämsään Himokselle. Työpaikassani on se hyvä puoli, että he omistava mökin sieltä. Mukaan lähti iloinen porukka ,minä ja tyttökaverini Satu. Mulle mukavin asia oli se, että näin taas pikkusiskoani. Asumme eri kaupungeissa ja mulla pukkaa tulee ikävä häntä.
Jussit meni grillates, saunoes ja festareillakin elämöiden. Unohtamatta sitä, että juotiin kokoajan. Festareiden paras bänsi oli mielestäni HerraYlppö ja Ihmiset. Perjantai hieman ketutti, ku rupes sataa pirusti vettä Kotitevollisuuen aikaan. Joutu hipsii saunoo. Mutta kivaa oli. Laulettiin ja soitettiin skittaa Iwokin ja Ronnyn kaa. Joku porukastamme rakastui palavasti..Itseensä. : )
Mut loisto reissu. Seuraavana päivänä oli juhannuksen jälkeinen masennus joka jatkui pari päivää. Lähti ku pääsin treenaa Rendezzin kaa. Näin se vaan menee. Niin ja töissä oli mälsää ja inhoon sitä. Tosin hieman piristin meininkiä paistamalla makkaraa kuivaimessa. Hih!!!
Niin ja sit mulla on tikit. Ku leikattiin yks luomi pois. 24h siitä ja istuin jo kännissä saunomassa. ROK!
Rakkaalla HD:llakin olen ajellu jonkin verran. Mut lomia odotan kissan lailla. Jeauh!
Pitäkää hatuista kii! MC MÄTÄMATO TULEEE!!!!!!
-Juffi-
Eläin itsensä puolesta