IRC-Galleria

Tämä olkoon ajatelma kaikesta "runoudesta" mitä olenkaan tehnyt,


Montakohan kirjainta tätä samaa onnetonta paskaa
olen kirjoittanut, mikä on sen merkitys?
Ei taidekirjoja, ei näyttelyitä, pelkkää samaa
helvetin sanastoa loputtomasta kurjuudesta.
Itsetuhon spiraali, kuin paiseet ruttoisessa rotassa,
ei mikään kannustuspuhe, ei mikään kyllä se siitä..
ei myöskään että kaikki oli päin helvettiä
kunnes löysin Jeesuksen..
Ei, enemmänkin kävelyä kadulla ja putominen
viemäriin mistä ei oltu ehditty varoittaa
Silti, tämä itsetuhon spiraali on saavutus,
ei missään nimessä sen laadussa vaan määrässä

876 kappaleen verran irc-galleriassa pelkästään,
käsin kirjoitettuina satoja lisää. Malja
päämäärättömän itssetuhon spiraali ilman
mitään järkevää syytä sen olemassaololle

Maailma katsoi hopeapölyistä taivasta,
päivänä kun aika menetti neitsyytensä,
meri kimalteli ja horisontti tanssi punaisena,
ruoho oli vihreää ja radioaktiivista,
tehostettu luonnonvalinta kauneimmillaan.

Rattaat pyörii, päivän lopuksi pää väliin ketjujen ja hampaiden,
raivohullun mieli, uusi päivä on vain uusi sota,
menneisyys mitä viina ei polta vaikka kaikki muu palaa,
saman päivän vanki vaikka muut ei sitä enää elä,
ota ne mukaasi kun ne vielä hengittää,
tekemään kaiken oikeaksi, pahan hyväksi,
edes jotain ehjää mitä tuoda pois
kaiken tuhon keskeltä.

Aamuun uuteen herännyt kesken eilisen,
siitä Jumalattomien discoon,
heitettynä houreisimpaan limboon,
aamulla viinaa naamaan ja yöllä sairaalaan,
en ole koukussa, en vain pysty lopettamaan.
Sankareiden vitsiin, ei mun kavereita listiin.
Anna unien palaa, köyhyys katsoo, ei kukaan halaa.
Herää eri päivään, kuolleita kaikki,
paikalla poliisiko kävikään.
Vedän viivan pöydältä ja uni jatkuu,
älkää viekö mua oikeuteen,
mua pelottaa kuolla.

Kuolema eläviä tanssittaa, loputtomat hullujen huudot kuorona
taustalla.. lyijyinen sielu ja graniittinen empatia,
yksin koskemassa lasin läpi, muistamassa kun muu maailma
on jo unohtanut.. oman hautansa ääressä muistamatta
koskaan kuolleensa, näkemässä kun kaikki
kävelee ohi, sokeiden maalattavana, kuurojen kuultavana,
raivohullun sivellin maalaamassa murhia seinille,
vainajat arvostelemassa lopputuloksia,
valkoisten seinien eristämä vapaus,
larkun suru ja sähköiskujen autuus.

"Nihilistinen karnevaali"


Kymmenen hörhöä ahdettuna yhteen kalloon,
tuijottamassa peilistä partaa ajaessa,
nauramassa ja itkemässä hampaita harjatessa,
äänetön kakofonia, merkityksettömien tarkoitus,
yritä siinä niitä hiljentää,
sammuttaa kuin palavaa ydinreaktoria.
Kuin syntiset helvetissä, yksi juonittelemassa,
yksi periksi antaneena,
kaksi itkien ulospääsyä anelemassa,
kolme mitä suurimpia lahjuksia tarjoamassa..
loput nyrkein ja vasaroin jo tietään ulos tappamassa..
mutta ei ne mihinkään lähde, muutama kyllä pääsi ulos,
lähtivät nauraen, vuosiksi kadonneina mustaan usvaan..
lääkkeiden halvaannuttamina,
viinasta seonneina ja maniasta suuruusharhaisina.

Verellä maalattu yhdenlaisten historia,
joillain kullalla päällystetty,
rinnakkain katsomassa taakseen,
löytää kaikenlai
savuisia yksiöitä, miljoonien rantatontteja,
pois juotuja ystäviä, pinnallisia pönöttäjiä,
kaikkea mikä vain erottaa kaikki toisistaan,
tulevaisuus vain kuluu lopulta loppuun sekin,
kuolema yhteen taas johdattaa,
päättääköön kukin onko se vapauttaja..
vai vangitsija mitä on turha yrittää lahjoa.

Mitä sinisilmäisyyden ja Jumalien katku ei luonut,
kansanmurhia ja tienvarsipommeja,
rakkauden sirpaloituessa ostoskeskuksissa ympärillä,
illuusiot rakastaessa murtuneita sieluja,
aina rakastamassa naapureita enemmän.

Ei antanut fasismi valtaa horisontin palaessa punaisena,
ei nähdä läpi salaisen poliisin murtamien leukojen,
katsella vapauutta halki hammaspyramidien,
valtio on yhtä silloin kun kukaan muu ei ole.

Ei noussut uusi maailma uusine vallankumouksineen,
kommunismin valuessa tyhjänä neulana
pois suonesta, vapaudella oli hintansa,
tehtaiden ruostuessa tuhkaksi, tuli korruptio lihaksi,
kolme turhaa sotaa, niiden veri nousi presidentiksi.

Ei noussut lasi pöydästä surkeineen naamoineen,
ei eilisen valuessa pitkin silmien lasia,
pelkkiä tyhjiä lauseita ja kaatuneita pulloja
takana oikeiden kasvojen ei kukaan jaksa
kysellä turhia.

Mädät kudokset enää haisemassa vastuulta,
vanhat kuolleet yhä istumassa pöydässä,
odottamassa puhetta, haluamassa kotia.

Pese veri pois, pese kädet,
älä katso vääntyviä harmaita tiiliä takana,
ole pelkät viinan polttamat miehet tuolilla,
joku kantamassa kaikesta vastuuta.

Katon kylmä pelti, lautojen sydämetön ydin,
täällä sinä, missä mekin,
yksiä kirottuja alla nimen,
näkemässä kuolleet alla harmaan kiven.

Sydän on pahuus täällä,
pelkkä kirottujen synti
päisin janoavat valoa,
öisin kiroavat että saivat osansa siitä.

Naamat vaihtuu, titaanisia varjoja toisten unissa,
täällä ne elää ympärillä.. vahtimassa.
Kasvottomaksi kasvamaan egojen maahan,
köyhäksi että pääsee rikkaita katsomaan.

Ei edes armeija halua viljaa siitä mitä tämä
pelto kasvattaa, liian sairaita kuolemaan,
liian terveitä elämään. Teuraskarjaa
minkä joku haluaa ostaa.