IRC-Galleria

Perkeleet tanssii kun hulluus ottaa ja antaa mitä haluaa,
aamupalaksi pari sielua ja saa apaattinen raivo riehua,
välissä korvien pelkkää paskaa ja kauhea ajatus montako
vuosisataa tätä pitäisi muka jaksaa.
Hereillä, unessa.. onko sillä enää merkitystä kun ne
on saatu sekoitettua. Pelätäkkö itseään vai omaa varjoaan?
Verhot kiinni ja ovi maailmalta, helpompaa kadota aikaan,
helppoa juoda vatsansa ja piikittää suonensa,
halpoja temppuja mutta kallista taikaa.

Paranoidu yksinäisyydestä ja dementoidu lääkityksestä,
rutto on pelkkä sivuseikka kun et ole edes olemassa.
Tyhmästä päästä kärsii koko vitun perhe, silti,
aina nöyränä kuin koiranpentu nieleen kaiken sen
uudestaan aivan kuin se menisi eri tavalla,
luulo siitä jos pitää sanansa niin muutkin ne
varmasti pitää.. jos ei pidä niin kyllä niitä
vitun päihteitä täällä yhä riittää.

Tyrkytetyt lupaukset riemusta ja tasavertaisuudesta oli pelkkää
paskaa.. kallis lippu karnevaaliin missä silmät hakataan
mustiksi, veri virtaa otsalle ja katkeaa hampaat..
Saa pomppia haudalla egostaan sokeat pellet,
saa tanssia pilalle lellityt lutkat, koko lauma
rikkaiden pentuja.. tyhmiä kuin lampaat.

Jumalten kehdossa kaukana haavoittuvuudestaan,
vai yksi ahdinko lisää, illuusio syö järjen aivoista,
kuolleita kaikki odotukset ikuisesta rakkaudesta,
järjetön syy elää kalliisti että sai kuolla halvalla.
Typerää uskoa mitä kaikkea luvattiin, mutta
pahempaa kuunnella mainospuheiden anti,
se kieltäytymätön tarjous joka toi meidät tähän.

Sitä oikeaa ja parasta elämää zombina
stressistä, bentsoista ja unettomuudesta,
mitä herkkua onkaan hukuttaa itsensä niiden
puolesta mitkä ei räkäisisi edes päällesi,
ystäviäsi ikuisesti.. ainakin siihen asti kunnes
tulee joku likainen sairas tarina mikä
muuttaa spitaalisetkin Jumaliksi rinnallasi.

Vihan tiellä kulkien sitä kivistä polkua jonka jokainen
askel vie palan sielua, onko loppu sen arvoinen
kun rovio mitä rakennat vie loputkin.. oliko se
niin arvokasta kun viimeinen muistopuhe oli
lupaus viedä sinut ääreen giljotiinin jotta
me saatais leikkiä vapaita edes hetken ennen
kun mekin olimme sen ääressä kiroten
oikeutta jota luulimme kantavamme,
se vei kaikki samaan merkitsemättömään
hautaan minkä päälle kasvoi aina vain peltoja
täynnä viljaa mikä hajoaa jokaisen suussa tuhkaksi.

Elä elämääsi kuin hyönteiset lampusta lumoutuneina,
näänny sen pinnalla tai katoa pimeään,
onko loppu eri muodoissaan yhtä arvokas,
kuin kaikki olisi jotenkin järkeistettävää,
kultainen keskitie, jotain kaiken väliltä,
kaikki uusi ja kaunis kulkee aina vain
lopulta kaatopaikoille turhana tai pois
jonkin paremman ja arvokkaamman edestä.

Ikuinen filmi muistona siitä kun sai syntyä uudestaan,
täynnä valoa, täynnä rakkautta, tunteakseen kun se
revitään sydämestä ja tilalla raivo jota ei ansainnut.
Ehkä sen piti nähdä elääkseen todellisuudessa mutta
parempaa on paeta sitä rajattomalla luovuudella
mitä itsetuho tarjoaa.. silti, se löytää tiensä aina
vain uudestaan luoksesi vaikka kuinka vaihdat
riippuvuuden yhä kovempaan.. yhä julmempaan.

Rauhan ja rakkauden Jumalten kuvat tyhjiksi imetyissä
sieluissa, aivan kuin me päästäis taivaaseen.. mutta ei
me sinne päästä, vain ballistiset ohjukset sinne kohoaa,
rakkaus tulee säteilyn ja tulimyrskyn polttavana seinänä,
muutama miljardööri sisällä kallion perii tämän paratiisin.

Koukutettu puoliväkisin hyödyttömiin substansseihin luulossa
että ne poistaisi jotain, antaisivat takaisin illuusion että
olisi valoa tuolla jossain mitä etsiä, olisi tunne riemusta
siitä mitä lobotominen sokeus tuo.. se olisi hienoa,
me kaikki yhdessä muumilaaksossa.. kuin me oltais perhe.