IRC-Galleria

Oma kämppä<3333333333

Ahistaa.. Löytyis nyt kämppä nopeesti, jaksais enää koisailla porukoilla ku ei oo enää edes omaa huonetta.. saa nukutukskaan ku joutuu sohval nukkuu ja koirat hääräilee ja kaipais omaa rauhaa vaan.. kaikki vaatteet ja kamat jossai hiton jätesäkeis ku ei oo tilaa. Perseestä!! no mut tänää onneks kattoo yht kämppää, toivottavasti nappais. Ois nii kiva päästä nyt ihan omaan asuntoon. saa laittaa kaiken niinku haluu eikä tartte kysellä toisen mielipidettä :) kunhan vaan nyt pianpianpian sais jonku !

Rocky sit päätti suojella mua pahalta muovipussilta<virne>
oltiin viel tekemäs iltapisut pihalla kun Rocky yhtäkkiä tulee seisoo mun eteen tomerana ja alkaa murisee ja kattelin et mitä se nyt tekee ku huomasin sitten että valkonen tyhjä muovipussi leijaili meitä kohti ku tääl tuulee nii kovin. Siinä se sitten murisi ja oli nii uhkaavana mukamas eikä päästäny mua lähellekkää sitä pussia olin menos sen pussin luo nii yks tulee siihen eteen koko aika ja murisee vaan.. juttelin siinä sit Rockylle et tuu vaan kattoo ja pääsin sen pussin luo ja kyykistyin siihen ja se pussi heilahti tuulessa mua kohti nii Rocky hyökkäs sen kimppuun..
Ainakin mulla on turvallista kulkea tuol ulkona pimeellä eikä tartte pelkää kasseja

Asuntohakemus lähetetty
ehkä se tästä..

<3

Oli kiva ilta, kiitos<33

Mitä jos rakkaasi ei ole enää huomenna täällä?

Kaikki eivät näe seuraavaa auringon nousua.

Kadut kun jätit kertomatta kuinka tärkeä hän on ja kuinka jätit
viimeisen halauksen halaamatta.

Muista aina että ehkä huomenna ei ole mahdollista painaa ystävääsi
rintaasi vasten.

On niin helppoa
liian helppoa
hymyillä ja esittää iloista,
vaikka oikeasti haluaisin huutaa.

Katsoisit peiliin,
maistelisit sanojasi suussasi,
kuinka pahalta ne maistuvatkaan.

Minullakin on tunteet,
eikö siitä kerro nämä katkerat kyyneleet?

juma mikä päivä tänää töissä...

ensiks tein töitä hiomakoneen kanssa ja siinä pitää aina vähä vahtia ettei se hihna nouse tai laske liikaa siit rullalt tai muuten se menee rikki, muutaman kerran jo pyysin faijaa sitte laskemaan sitä kun se alko nousemaa ja se mistä sitä väännetää on nii jäykkä ettei omat voimat riitä, no sitte se taas nousi ja en nähny siin lähettyvil ketää joka ois sen voinu mulle laskee nii koitin sit ite ja ku muutaman kerran oikee huolel sitä siin yritin vääntää nii johan liikahti, mut väärään suuntaan, joten sit se meniki iha liian ylös ja tuli hirvee meteli siitä ja naps, se hihna katkes ja pamahti päin naamaa. no sit iskä vaihto siihe hihnan ja sillai ja tein työt loppuun, sen jälkee lähin varastoon hommiin ja vasaran kans laitoin sellasten putkien päihin tulpat, siinä sitte löin suoraa vasaral omille sormille, ja se sattu. tein siinä sitte kaiken näköstä hommaa kun katoin et joo kello onki jo 25 yli 2 eli aika lähtee valmistautuu kotia lähtöön, kävin sitte kirjottamas tuntilapun ja menin pihalle ja poltin tupakan odotelles et kyyti lähtee, siinä sitte ihmettelin et mikäs nyt kestää ku yleensä jykä on jo heti puolelt lähös, katoin sit kelloa taas ja se oli kakskyt vaille 3. noo ajattelin sit et sil menee taas vähä yli niinku on kerran aikasemminki käyny, siinä sitte vaa odottelin ja katoin uudelleen kelloa, se oli jo viittä vaille 3. ihmettelin jo et kuinka kauan se jykä nyt on yli ja päätin odottaa hetken viel ennenku meen kysymään siltä. odottelin siinä pihalla sitte ja katoin kelloa uudelleen ja vähän tarkemmin, kello oli vasta viis yli 2! olin niinku seissy siinä pihalla reilu puol tuntia ihan turhaan ku oli töitäkin vielä jäljellä :D menin sit takas sisään ja jatkoin hetken töitä kunnes kello oli oikeesti puol 3 :D

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.