IRC-Galleria

Taas uus maanantai.
Fiilis on hilpee, en mä nyt oikee tiedä miks, mut hyvä niin. Käyn läpi vaatekaappia ja testaan mitä vetäis päälle ens viikonlopun pikkujouluihin. Elänkö viikonloppuja varten? :DD Noh, täs on taas arki välissä, ja paljon asioita joita tehdä ja johon keskittyy. Kyllä ne tulee hoidettua, vaikka sovittelis kotelomekkoja ja sisäänajais uusia avokkaita. Aina mä hoidan tehtäväni, pakko kun on. Tai ei pakko mut halu.

Viikonloppu meni ohi taas melkosella ryminällä. Perjantaina en lähteny puhelimen pirinästä huolimatta mihinkään, ja olin pirteenä duunissa jo aamutuimaan. Duunin jälkee rullat päähän, lakat kynsiin, tuparilahjat kainaloon ja Raisioon. Bussitaksi, koska mun suuntavaisto on ihan perseestä. Bussissa joku laivalta tullu keski-ikänen yritti saada mua lonkerolle ja sillä oli vaahtoa suupielissä. Hyi helvetti. Vesikauhu? :)

Anyways, oli ihana nähdä vanhoja kavereita pitkästä aikaa. Meininki oli hulppee, ja jatku aamuseittemään asti, tosin loppuillasta vähän oudoissa ja yllättävissä merkeissä, terapeuttisesti ja terapeuttina jutellen.

Mä en ymmärrä miten taju kankaalla oon voinu olla eilen sen jälkeen ku aamuvarhain menin nukkuu. Puhelin oli soinu ja soinu, ja ihan korvanjuuressa mut mitään en tajunnu. Heräsin puol kolmelta edellisen illan meikeissä naama turvoksissa enkä tiedä vieläkään missä mun piilarit on. Rillit päähän, hammaspesu, nopee suihku, ja kaupan kautta kolmen bussilla duuniin. Oli tuore olo.

Mut onneks oon duunissa paikassa, joka on ihan mahtava :) Tykkään hirveesti fiiliksestä ja ihmisistä Vesihiidessä. Elämä voitti batteryn ja lohileivän jälkeen, hotshotteja meni neljä tarjotinta ja ihmisiä oli yllättävässä määrin sunnuntaikeitolla.

Öinen Turku on aika mielenkiintonen kaveri. Sato vähän vettä, jalat sattu ja oli fyysisesti jyrätty olo. Mut täysin tyhjät kadut, yksinään vaihtuvat liikennevalot, pieni vesisade, kirpee ilma ja jokiranta rauhottaa monella tapaa. On mulla tosin puhelin taskussa koko ajan ja poliisin numero valmiina ku yksin kävelen kohti kaupunkia..

Facebookissa mua on 'compare friends' -applicationissa äänestetty 'toughest', 'best listener' ja 'most confident'. Tän viikonlopun perusteella pitänee kai paikkansa, mut toi toughest vähän yllätti. En mä haluu olla mikään kovis. En ees oo.
Facebookin noi kaikenmaailman applicationit on sekä rasittavia et mielenkiintosia. Ei mua mitkään vampire tai luau invitationit kiinnosta. Mut sit siellä on tällasia juttuja, joiden kautta pääsee ehkä näkemään itseensä vähän toisten silmin.
Ja SE jos joku on mielenkiintosta. Koska jokanen varmasti haluais tietää miten toiset sut määrittelee.

Luulen tuntevani itteni melko hyvin, ja jos mun pitäis kuvailla persoonaani ni ehkä tietäisin miten sen tekisin. Sen takia onkin niin erikoista huomata, miten muut sua määrittelee.
Virtuaalimaailma.. Samaan aikaan raa'an rehellinen ja suora, toisaalta niin pirun petollinen.

Ei herran tähden mitä hulluja tässä maailmassa..

Sillon viime sunnuntaina ku tapasin sen yhden norjassa asuvan suomalaisen kolmekutosen, ni mulla oli vielä luottoa ihmisiin. Eihän mua se siis kiinnostanu pätkääkään, oli ihan mukava kaveri noin niinku juttuseurana, tarjos juotavaa ja oli ihan nätisti. Kerto että hän oli 12-vuotta naimisissa, eros elokuussa ja hänellä on kaks lasta. Ja että rahaa on, firma on pyöriny norjassa neljä vuotta.

Nyt sitte sen avovaimo (!!), jonka kanssa se on ollu viimeset kolme vuotta, soittaa ääni muristen niinku naisilla, jotka etsii sitä narttua joka niiden mieheen on koskenu. Kysy että onko mulla ollu kolme kuukautta suhde tän tyypin kanssa. Että olin soittanu sille. Ja että sillä on yks lapsi, jota se ei saa nähdä, ja että se on korviaan myöten veloissa, pakoilee ulosottokarhuja, ollu vuoden norjassa jossain töissä, ja ryyppää ku hullu.

Ja vähän kaikenlaista muutakin valheen verkostoo.

Sekopäistä. Pelottavaa. Jotenki epätodellista. Miten mä aina joudun johonki ihme tilanteisiin? Miksen mä enää nykyään tapaa normaaleja ihmisiä? Miten tässä ihan helvetin sairaassa maailmassa voi luottaa kehenkään muuhun ku itteensä, ja niihin, jotka jo tuntee ja joiden kanssa on kasvanu?

Ei siinä mitään, juteltiin tän avovaimon kanssa aika kauan, enhän mä nyt mitenkään siis voi auttaa mut kerroin tasan suoraan mitä mä tiedän ja mikä tekijä mä tässä sotkussa olen: en mikään. Joku parikymppinen tyttö joka sattu olee viihteellä sunnuntaina, ja jonka ei todennäkösesti olis kannattanu antaa numeroa ihmiselle, joka vaikutti ihan normaalilta. Että istuin sen vieressä, ei mitään muuta koska mua ei todellakaan kiinnostanu.

Nyt on vaan jotenki pölähtäny olo. Mikään ei oo hyvin ikinä kenelläkään koskaan missään, Suomi on pimee ja outo maa, ihmissuhteet repeilee ja menee päin seiniä, talous vapisee, työmarkkinat on miten on, mihinkään ei voi luottaa, ei kehenkään.

No ei nyt ehkä ihan noin negatiivisesti, mut oikeesti: ku seuraa tätä ympärillä olevaa maailmaa, ihmisiä joita tuntee ja niitä joita ei tunne, ni tulee sellanen olo et huhhuh, enpä tosiaan taida ryhtyy parisuhteeseen koskaan, se on liian vaikeeta. Nykymaailmassa käsitteet 'ikuinen rakkaus' tai 'ehdoton rakkaus' ei pidä paikkaansa.
Onks ihan oikeesti näin?

Kusettaaks kaikki? Eiks oo mitään varmaa?

Onneks ei tarvii polkee tossa ihmissuhteiden suossa, onneks oon irti siitä, riippumaton kenestäkään. Parempi niin. Poljen näitä opiskelu- ja duunijuttuja paljon mieluummin, koska ne on vaan musta itestä riippuvaisia. Toisen pään sisään kun ei pääse vaikka haluais, ihmissuhdesuossa polkee paikallaan, jumittuu ja lopulta uppoo.

Juon maitoo ja opiskelen ruotsin perusteita. Oon jotain 10-vuotias.
Viime yö meni ihan liskoille.

Jos lähettäis työhakemuksen ku yhteen ohjelmatoimistoon haetaan tapahtumakoordinaattorii. En kyllä tiedä pääsenkö mut yrittänyttä ei laiteta (laiteta mihin, kuka tänki sanonnan on keksiny??).

Siihen opinnäytetyöhönki pitäs varmaan taas tarttua. Oon ollu sen suhteen niin saamaton koska en saa siitä kiinni. Jostain syystä. Se on 80% valmis, ja ne parikyt prossaa on nyt jääny roikkumaan. Tarviin sanotaan vapaat neljä päivää, puhelin kiinni ja kalenteri tyhjäks, ja painan vaikka yötä päivää ni se olis valmis mut ei.. Ehkä sit joulukuussa. Jos ei tuu muuta. Ei saa tulla.
MUTKU AINA TULEE JOTAIN!

Voi herraisä mikä viikonvaihde. Alko perjantai-iltapäivällä ja käytännössä jatku tähän asti. Nyt oon viimeinki menossa mahdollisesti nukkumaan ja huomenna elämä alkaa taas alusta.

Oli aivan järjettömän hauskaa Paulan kaa.

Tiivistettynä viikonloppu piti sisällään muun muassa tanssimista Onnelan suomirokissa kahtena iltana niin että ranne melkein murtus ja molemmissa käsissä on vesikellot, Paula nukkumassa pesukoneen vieressä huuhteluainepullon kanssa perjantaina aamuyöllä, biliksen pelaamista, lautapelejä, nachoja, karaokee, katkenneen rintsikan olkaimen, tequilashotteja, iskun yhden kundin kylkeen, pussailua sisilialaisen kanssa, flirttailua sähkömiehen kanssa, norjassa asuvan suomalaisen lähes neljäkymppisen joka haluais viedä mut risteilylle, paljon simpsoneita, kehiteltyjä drinkkejä, safkaa ja meikkaamista, videon kuvaamista, kiharoita, kännikuvia, puheluja baarin vessasta, ostettuja drinkkejä, tarjottuja drinkkejä, saatuja drinkkejä ja erityisesti juotuja drinkkejä, vastapäisen talon kundin treenaamisen tirkistelyä, soittoja vanhoille kavereille... ja niin edelleen. Kolme iltaa putkeen, kaupunkiloma Turussa, irtiotto arjesta johon on auttamatta palattava täydellä teholla huomenna.

Mut tän viikonlopun avulla jaksaa taas mitä vaan. Ensin pitää vähän nukkua että saa voimat takas. Pankkitili taitaa olla tyhjä ja kiloja on tullu varmaan joku satamiljoonaa.

Loving life, so

Freakin' Facebook.
Kyseisen sivuston kohdalla on tapahtunu sama lumipallovyöry -efekti ku gallerian kohdalla joskus aikoinaan.

Viimesen kuukauden aikana miliboksi on täyttyny facebookin requesteista, ja siellä on tullu tehtyä ties mitä vertailuja ja "know me well?" -juttuja.
Tein profiilin sinne heinäkuussa, ja nyt, neljä kuukautta myöhemmin siel on tuttuja, frendejä, tutun tuttuja ja vanhoja tapauksia. Kaikkia.

Herttinen.

Elääks suomalaiset nuoret tosiaan netissä? Ei oikeessa elämässä? Pimee maa, monella tapaa.

Hirvee hedari, meen nukkuu ku lapsi kymmeneltä. Sitä ennen tsekkaan bosnian videoklipit. En ottanu siellä paljoo kuvia enkä jaksanu edes kantaa kameraa messissä. Rakastan kuvia mut vielä enemmän muistoja. Enkä edes haluais et kaikkia hetkiä olis tallennettu mihinkään muualle ku mun mieleen... :)

Ihanaa ottaa iisisti, sillä on selvästikin puolensa.
Sen sijaan että olisin eilen illalla lähteny Dantesiin Hurmeen päätösbileisiin tai yhden kundin kans syömään, päätin että pysyn kotona enkä haluu nähdä ketään. Join lasillisen vlahovia, otin pitkän kuuman suihkun, sytytin kynttilöitä, kuuntelin musaa ja.. olin vaan. Miten yksinkertasen tylsän kuulosta mut niin äärimmäisen mahtavaa. Ja harvinaista. Yleensä oon joko liian levoton, duunissa tai jo luvannu olla jossain enkä koskaan paikallani.

Tänään oli sitte melkein synti palvella pirteenä ja freesinä viikonlopun voimasta kulahtaneita asiakkaita, jotka haisi vanhalle viinalle ja silmät veresti.
Noh, oon mahdollisesti ite samassa tilassa viikon päästä sunnuntaina.

Oltiin perheen voimin syömässä, se on aina yhtä hurmaavaa kun äiti ja isä tulee tänne suureen kaupunkiin ja on niin ihanan pihalla.

Nyt on maha täynnä canjunkananpoikaa ja jotain grillattua ananasta ja fiilis on lepposa, vähän niinku olisin virtahepo. Ilonen hippo maha pystyssä.

Hippo menee nyt kylpemään.

Okei, muutamia pointteja ja tilanteita Bosnian reissusta tällä kertaa:

Amirin siskonpojalla, 4kk, oli jotakuinki lähes enemmän tukkaa ku mulla. Amirin sisko otti kuvan musta vauva sylissä ja Amir kyljessä kiinni ja olin saada slaagin ku näin sen perhepotretin. Ei vielä äidiks, no way in HELL.

Opin juomaan tuplavodkaa raakana.

Lihoin about 4 kiloo.

Pinklandissa järjestetyissä organisaation juhlissa, joihin sain kunnian osallistua, yks kundi vetäs kitaralla Maamme -laulun kesken juomisen, syömisen ja bosnialaisten biisien, ja laulettiin se yhdessä täysillä ja alusta loppuun. Soi sana kultainen, ja olin ihan kujalla sen jälkeen. Lisäks yks hoikka poika Tuzlan keskuksesta uskaltautu parin bissen jälkeen juttelemaan ja mun kävi melkein sääliks ku sillä oli niin kova yritys päällä.

Minä, Jasmin ja Muradif juotiin rakijaa herra Babajicin luona niin paljon että alettiin intohimosesti puhua politiikkaa. En oo varma että oliko kellään mitään pointtia sen enempää Eu:sta, sodista, globalisaatiosta ku ilmastonlämpenemisestäkään.

Opin lisäks tekemään rakijaa, on se jännä miten päätynämössöstä aikaansaadaan tiukkaa viinaa. Muradif myöskin vaati että maistan kaikkia erilaisia rakijoita, aina luumuista ja omenoista vadelmiin ja johonki omituiseen hedelmään joka näytti omenalta mut maistu tiiliseinältä. Seuraukset sit tiedettiin, istuin sohvalla nojaten Jasminin olkapäähän autuas ja humalainen hymy huulilla ja melkein poltin itseeni tupakalla polveen. Jasmin lisäks totes että näytän meidän mutsilta ku olin suurella vaivalla tehny piipparilla kiharat, jotka oli ehkä vähän räjähtäneet.

Toka päätti kertoa mulle että se on ollu rakastunu muhun huhtikuusta asti. Olin mennä shokkiin enkä osannu ku punastua. Se ei osannu ku hakee lisää bissee ja kertoo sen mulle vielä kahteen kertaan. Hyvin mä vedän. Mikä noita ihmisiä ts. kundeja tuolla maailmalla vaivaa??

Join vlahovia johon Enka laitto kananpaloja ja olin oksentaa.

Yritin gasellimaisesti hypätä ojan ja lumen yli ekana iltana ku käveltiin Amirin kanssa himaan ja kaaduin perseelleni märkään asfalttiin. Amir ei osannu ku pudistaa päätään.

Jätin Amirin ja se käyttäyty samalla tavalla ku mä 16 -vuotiaana; teini-ikänen draamakuningatar. Menetin hermoni täysin, tapeltiin kaks päivää eikä missään puhumisessa ollu mitään pointtia, koska mikään ei menny perille asti. Sen jälkeen muutin Muradifille ja asiat oli helvetisti paremmin.
Erottiin lopulta tosi hyvissä väleissä, vaikka musta tuntuu ettei se oikein lopultakaan ymmärtäny.
Mikään ei kuitenkaan poista tai muuta niitä muistoja ja sitä fiilistä mitä oli ja on ollu. Thank God for that.

Ryypättiin vaaleenpunasessa SDP:n toimistossa Jasminin, Majan, Enkan, Pegan ja Cadan kanssa. Loppuenlopuks ilta päätty siihen, että poliisi tuli ovesta sisään. Ja sitten se poliisi istu Jasminin viereen sohvalle ja alko juoda meidän kanssa rakijaa. Jasmin soitti kitaraa Majan käsilaukku päässä.

Pääsin näkee kaks eri pakolaisleiriä. Tunsin oloni hemmotelluks, länsimaalaiseks pikku mussukaks. Hävetti tietää et oon ikinä valittanu mistään. Ei niinkään mieltäylentävä ku ajatuksia herättänyt kokemus.

Äh.. en mä jaksa selittää.
Matkalla kotiin mulla oli nesteitä repussa ku check in -tyttö käski mun ottaa se koneeseen vaikks olin pakannu sen ruumaan. Liian myöhään tajusin et siel on mm. kosteusvoide, lakkapullo, kolme pikkupulloo likööriä ja hajuvesi. Vitutti rankasti. Turvatarkastuksessa Sarajevossa läpivalaisukundeista toinen yrittä selittää intialaiselle miehelle miks se ei saa ottaa dödöä koneeseen ja toinen katto mun tissejä, eikä ne edes tajunnu että mulla on nesteitä.
Budapestissa nuori kundi kysy et onko nää mun ja sanoin että on, heitä pois tai whatever ja se sano et just take it. Passitarkastuksen kundi ei ollu antaa mun passia takas vaan alko flirttailla rankasti vaikka takana oli jonoa. Olin ihan punanen ja erittäin kujalla.

Ja nyt oon Suomessa ja oon taas ihan tavis.

Tapahtu paljon muutaki mut se ei kuulu kovin monelle enkä edes jaksa selittää ku tulin duunista hetki sitte.
Melkonen... loma. Tai whatever. Who cares. Hookers.
Äh, aikamoista rallia alusta loppuun. Ei ikinä harmaata, aina ainoostaan mustaa tai valkosta. Tai mulla kirkkaanpunasta.

Ah blah.

Paluu arkeen.
Onpa idyllistä ja kotoisaa syödä tortilloja sängyssä, kuunnella rokkia ja kutoo sukkaa.

Palaan vasta huomenna todellisuuteen.

Oon vaan höpöttäny kaks päivää. Höpötihöp.

Eikä ihme, viimesen kahden viikon jälkeen.

No voi jeesus etta aikuinen ihminen osaa kayttaytya ku teini-ikanen draamakuningatar.

Onneks sain muuttaa tanaan Muradifin luo ja Jasmin on olemassa koska olisin menettany loputki mielenterveydestani ihmisen kanssa, johon rakastuin kevaalla syista joita en enaa loyda.

Reissussa rahjaantyy ja elama opettaa. Jeespoks, hyvin rullaa vaikka taa yks iso lapsi yrittaaki hidastaa mun menoa ja hyvaa mielta perkele.

Oon syony ku hevonen ja juonu ku sieni. Luonnonlaheista.
Nyt tulin nettiin koska yritan siirtaa lentoja paivalla eteenpain.

Kaks viikkoo. Syön ja juon hyvin, nautin sekä 20 asteen lämmöstä että lumisateesta, siellä kun vähän vaihtelee noi kelit.

Siistii ku on just saanu pudotettuu painoo ja mahtuu noihin tavotefarkkuihin ni kahden viikon päästä oon taas siinä tilanteessa et pitää pukeutuu johonki kaapuun ja näytän muumilta. Bisse ja burekit tulee kyllä tekemään tehtävänsä.. :) HÄLLÄVÄLI, mähän nautin täysillä. Ja sen jälkeen voin taas elää tonnikalaruisleivällä ja treenata niin että on sitte jouluna varaa taas pyöristyä.

Ai mikä jojo -ilmiö? :D