IRC-Galleria

Olen olemassa taas.
Turussaki varmaan alkuviikosta.

Nii ja keskiviikkona oli ihan tajuttoman hauskaa. Ta-jut-to-man.
Onneks ei ollu hirveesti tuttuja liikenteessä, oli aikamoinen vauhti päällä mulla, Heidillä ja Lauralla..

Auran Salesta ei saa kurkkuja. Kumma paikka.

Valot on, tukus on käyty, dj on, pahvit ja maalit on, vaihtokassa on, järkkärit on, huviluvat on, palkinnot on, safkat on, skabat on, skabarekvisiitat on....

Vittu mä unohdin ne appelsiinit ja kurkut.

Eli kauppaan ja sit vast maalaamaan. Pitäs ehtii tehdä budjetti ja suunnitelma viel tänään.

Ensimmäinen tapahtuma jonka järjestän alusta loppuun hyvän tiimin tuella.
Jänskättää mut hyvin se menee.

Jeehaw beibit :D

Päätä särkee.

Itse Kaarina Juhanantytär on yöpyny joskus Pöytyän pappilassa.
Vaude.

Luin eilen 500-sivusen romaanin 1500-luvun puolväliin sijottuvasta Suomi-Ruotsin valtakaudesta. Historia on ihan tajutonta. Nyt en malttais tehdä mitään muuta ku lukeelukeelukee mut onhan näitä muitaki velvollisuuksia.

Pitää esimerkiks käydä ostamassa toinen puhallettava Barbara tosta nurkan takaa ala liikkeestä. Jos ottasin tällä kertaa sen vaaleetukkasen ku viimeks otin punapään.
Ne pitää siellä mua varmaan vähän skitsona tyttönä.
Mut työt on töitä :)

Illalla juhlimaan Heidin kakskymppisiä, pudotin komeesti kuoharipullon portaikossa eli ku avaan sen Heidin partsilla ni hyvin mahdollisesti Tuomiokirkon kellot kumahtaa ku korkki paukkuu sinne asti. Puhumattakaan helmeilevästä kuohuviiniryöpystä jonka luultavimmin saan päälleni ja voin sitte imeskellä paidanhelmaa loppuillan päästäkseni tunnelmaan.

Niinku aina, kirjat vaikuttaa muhun.
Oon ihan euforisissa olotiloissa ihmetellessäni ympäröivää maailmaa taas ja kelailen sitä miltä Suomen Turku näytti sillon ku Juhana asu jalkavaimonsa Kaarinann kanssa Turun linnassa ja kuningas Eerik, Kustaa Vaasan poika piti valtaa ja mestas veljensä herttua Juhanan lähimmät miehet iskien niiden päät seipää päähän. Tai ku Katarina Jagellonica toi Puolan loiston Turun linnaan.

Turun linnas on siis pakko ehtii käydä viel tänä kesänä. Ei voi ketään. Pakko.

Hitto nyt on pakko jatkaa töitä.

Mä tein ihan suurenmoisen oivalluksen!!

Pidin eilen KOKO PÄIVÄN vapaata, HAH! Luin yhden romaanin 1800-luvusta (historia on tajuttoman mielenkiintosta), mutsi teki kasvohoidon (joka tosin ei mun ulkonäköäni pelasta), kävin kahvilla ton yhden tontun kanssa yöpaitahameessa ja chillailin auringossa. Niin ja katoin sen yhden leffan kolmoselta joka oli aivan uskomattoman perseellinen. B-luokan härski pippelikomedia.

Ja sit nukuin kymmenen tuntii viime yönä, ja nyt mä olen oivaltanut hyvän olon salaisuuden;
LEPO, adios mios baby.

Bileistä tulee ihan mahtavat. Kyllä ne siitä sit hoituu, tänään on kokous ja kaiken pitäs olla kondiksessa.

Ihana olo. Mä pidän tästä lähin yhden täysin vapaan päivän viikossa vaikka väkisin. En oo niin skitsokaan.

Trallallei.

Oltiin mökillä edellisviikonloppuna.
Oli hauskaa, lutrattiin monta monta tuntia ja loppuenlopuks sammuin aamuneljältä valkkaripullon kanssa uimapaljuun yläosattomissa. Pojat juoksi kulkusillaan ja saunottiin ja polskittiin ja juotiin ja oli hauskaa. Meil on paras porukka.

Ja viime viikon Paula oli jeesaamassa mua. Sit ku olin tehny duunit valmiiks ni maalattiin vesiväreillä, tanssittiin Fortessa our asses off, otettiin HIGH FASHION -kuvia jotka ei todellakaan oo high fashion (laitan ne tänne... joku päivä ku ehdin turkuun) ja juotiin skumppaa.

Lauantaina oli näyttelyn avajaiset ja puhe meni hyvin ja olin karismaattinen ku Paula KOivuniemi ja viikkolehdessä saattaa olla pirun hölmö kuva ku sormeilen jotain pukua mut hälläväli.

Kouluun en mee vaikka se alkaa, ekan jakson teen töitä jotta voisin ehkä lähtee vähän maailmalle.

OIkeesti GOD DAMMIT miten yks lepääminen voi tehdä näin paljon.. Ziisus.
Mut koska pidin vapaata ni nyt täytyy sit hyppelehtiä tää koko päivä ku pieni kani nuorisotiimiduunien kanssa mut mitä siitä kun on niin muchobueno fiilis ja paljon energiaa!

Olen ihan valaistunut.

Loppuenlopuks ihan ku mä muka tekisin jotain.

Tekee sitä duunia kaikki muutki ihan tarpeeks ja enemmänki.

Crybaby.

Tätä on nyt pari kertaa multa kysytty; kyllä joo, olen mä hengissä vielä.
On vaan vähän kiire.

Syyskuussa oon taas olemassa, anteeks etten ehdi nähdä enkä kuulla enkä puhua.
Toistan itseäni, mä sanoin tän jo joskus viime lokakuussa että joulukuussa lepään vähän.
En mä ehtiny sillon.

Syyskuussa mä lepään vähän.
Tai ainaki syyskuun lopulla.
Tai lähinnä rauhotun.
Ihme skitsofreenikko.

Mä kadehdin niitä jotka osaa organisoida ja asettaa palaset oikein menettämättä järkeään tai sekoilematta ihan viimestä päivää.
Ehkä mun pitää vaan tehdä jotain liukuhihnaduunia.
Pussittaa jauhoja tai jotain.

Ehkä tää tapahtuman tai näyttelyn järjestäminen ei oo mun juttu ku oon niin hemmetin epävarma. Ehkä se johtuu vaan siitä etten oo koskaan tehny tällasta. Ehkä mä osaan seuraavalla kerralla olla rauhallisempi. Ehkä.

No hei toisaalta kyllä tähän viikkoon mahtu (tai öihin) paljon hauskaaki ku Paula oli jeesaamassa mua. Yöllä sit ku olin tehny töitä ni otettiin high fashion -kuvia, maalattiin vesiväreillä ja tehtiin magneetteja. Muun muassa. Brilliant chicks.

Nyt pitää kirjottaa huomisen avajaispuhe valmiiks koska huomenna on näyttelyn grand opening ja ziisus mitä siitäki sitte tulee..
Tulin just Lintuparvesta töistä, siel olis ollu vaikka mitä tulennielijää tänään.

Ja mä oon kadottanu mun rillit. Kolme viikkoo piilarit päässä saa kyllä tytön jos toisenki mielenvikaseks.

Huh mikä tapaus mä olen. Hyvä vaan etten ehdi olla tekemisissä kenenkään frendieni kanssa, ne ei olis enää sen jälkeen mun frendejä.
High maintenance tight-ass bitch. Etenki aamusin.

Kahden viikon päästä mä hihitän itelleni.
Voi toivokaa mun puolesta et viikon päästä bileet sujuu hyvin...! :)

Nii se puhe nyt oikeesti.

Mä yritän henkeen ja vereen uskoo, jos en mihinkään muuhun tässä maailmassa, ni siihen että kaikella on tarkotus.
Hyvää tai huonoa, kaikella on joku tarkotus, joku syy.

Mut sit ku tapahtuu tällasta, et nuori kundi otetaan täältä pois ihan yhtäkkiä, ni sitä ei mikään selitä.
Matu oli elämänilonen jätkä, aina heittämäs läppää mitä mä sen pari kolme vuotta sitte tunsin. En mä muista koska me viimeks nähtiin, tai tiedä mitä Matun elämään sen tarkemmin enää viime aikoina kuulu. Mä kaivoin vanhat päiväkirjat yöllä sängyn alta ja selasin niitä aikoja ku Matun kans pyörittiin. Aina lohdutti, aina nauro, aina sääti ja hölmöili. Se oli kyllä mukava sälli. Ja nyt, just alottamas onnellista ja värikästä elämäänsä..

Mun käy sääliks Matun lähimmäisiä, erityisest Emiliaa. Mä toivon et ne jaksaa.
Tällaset asiat ei käy järkeen, ei ne mahdu tajuntaan, koska ei voi löytää ainootakaan tarkotusta sille miks näin kävi.

Mä hiljaa mielessäni lähetän halauksen ja osanoton kaikille Matun lähimmille, ja toivotan jaksamista ja voimia..

"Kun lähti hän silloin viimeksi,
ei tullut silloin mieleenkään,
et tulisi hän ei enää takaisin
ja tyhjän paikan jättäisi
sydämiin itkeviin."