Lähetän kyllä ne valokuvat paluupostina samantien ku ne tipahtaa postiluukusta. Yli tuhat kuvaa ja reilu sadan kahdenkympin lasku. Kyllä tyhmä saa olla mut rajansa silläki, nyt on pennit laitettava Bosnian keikkaa varten eikä hullutella tällee.
Sitä tää rahankeruu ei kuitenkaan estä ettenkö näkis frendejä ja menis improon ja menis minne vaan kunhan en sählää ja tuhlaa, osta esimerkiks laivalta jotain hölmöö hajuvettä kun mulla kerran on sellanen. Mulla on itseasias kaikkee materiaa ihan tarpeeks ni en mä tarvii mitään muuta uutta ku uusia kokemuksia ja muistoja.
Välillä tuntuu niin turhalta vässyttää jostain opintotuesta (vaikka tosin se on kyllä vähän älyttömästi järjestetty ku ei saa edes töitä tehdä ilman rajoja eikä se tukikaan mikään mahdoton oo).
Mistä mäki muka valittaisin? Mulla on kiva, toimiva kämppä. Törkeesti kuteita joista puolta en käytä. Musiikkia, tietokonetta, telkkaria, mikroa, mpkolmosta, sykemittareita, vempeleitä. Nälkää tuskin oon nähny, tai ainakaan en siltä näytä. Juonu ja syöny oon kyllä hyvin ja enemmän. Meikit löytyy, kaikenmaailman tukkavärkit ja kosmetiikat, putelit ja hässäkät. Sohvaa kenkää korua ompelukonetta printteriä värityskirjaa stripaerodvdtä taulua kynttilää.
Viihteellä oon vähän väliä, on helvetisti muistoja, musaa, hauskoja tilanteita ja hyviä tyyppejä.
Ni mistä IHMEESTÄ mä valittaisin? Tällasena hyvinvoivana länsimaalaisena. Jos nyt oon tätä mieltä ni a) oon taas huomenna eri mieltä ja haluisin jotkut uudet korvikset tai pullon valkkaria tai jotain muuta turhaa ja b) Bosnian jälkeen varmaan luovutan kaiken omaisuuteni jollekki nälkälapsille ku tulee varmaan nähtyy tota elämän vähemmän ruususta puolta keväällä.
Tosin mitä joku nälkälapsi jollain mun vtun lämpörullillakaan tekee.. Etenkään ku mäkään en tee. Ziisus että on materialistinen tää maailma.
Enkä mä edes oo niitä jotka käyttäis kaikki rahansa kuteisiin ja meikkeihin, ainuttakaan merkkikledjua ei varmaan kaapista löydy. Se ei tee mua silti yhtään paremmaks koska se ei poista sitä faktaa että oon tällanen ku kaikki muutki, että kaikkee on, mut mikään ei riitä ja aina on joku muka huonosti ja puuttuu, ja jos ei ole ni joku ongelma pitää silti kehittää ETTEI VAAN JUMALISTE OSAIS OLLA ONNELLINEN ihan siinä mitä jo on ja omistaa.
Mä rrrrakastan mun elämää eikä siitä puutu juurikaan yhtään mitään. Mulla VOIS olla enemmän, mulla vois olla limusiini ja oma lentokenttä talon katolla ja Guccia ja Pradaa vaatekaapissa mut olisko mun sitte parempi olla häh? Kyllä mä HALUISIN paljon, mut enpä taida tietää itekkään et miks. Miks haluisin 52 tuuman telkkarin tai ne mageet buutsit Clikistä joita oon kuolannu kaks vuotta ja jotka maksaa 170 euroo? Emmä tajuu. (Ne buutsit on kyllä ihan sikaupeet. Tuntisin itteni niissä ehkä supernaiseks).
Mistäköhän tääki ajatusvirta lähti...
Anyway, jos (kun) nyt meen huomenna improon ja maksan sen kolmee euroo lipusta ja toiset yhestä sidusta ja näen siellä luokkafrendejä ja vaikka mitä kivaa, ni mua ei harmita se yhtään et menee taas parikymppiä ja olisin sillä voinu ostaa vaikka jonkun kivan paidan.
Vaihtoehto on se et istun se uus kiva paita päälläni himassa ja jätän menemättä viihteelle. Onks se sit hirveen kivaa jeejee.. Ei o.
Nyt meen kyllä nukkumaan, ei tästä tuu taas mitään. Huomenna kerään kirppiskamaa et saan ne massit kokoon sinne Bosniaan, ja kyllä mä saan. Sisu ei anna periks et porukat maksais mitään vaikka ne kovin yrittääki.
Tän kaiken jälkeen nighty night ja sweet dreams.