IRC-Galleria

Sataa räntää. RÄNTÄÄ! Kusetusta, ei vielä sais. Inhottava, märkä, kylmä, pimee vuodenaika. Masennuslääkkeitä jaetaan taas varmaan niinku karkkeja. Älytöntä, säälittävää.

Samaan aikaan ku puolen valtakuntaa masentuu ja inhoo itsensä lisäks kaikkia muita ja kaikkee mahdollista, ni mä yritän ensimmäistä kertaa elämässäni opetella nauttimaan syksystä. Ottaa sen pimeyden vastaan mystisenä, kylmyyden kirpeen virkistävänä. Märän.. no, inhottavan märkänä, siitä ei pääse mihinkään.

Sofian kanssa puhuttiin puhelimessa kauan. Molemmilla on auttamattomasti taipumusta siihen, että ajoittain sitä auttaa vaan frendejä ongelmissa, koska itellä ei ongelmia ole, eikä ehkä sitä kautta elämääkään. Sit ku se alkaa riittää, ettei oo sen enempää nauranu ku itkenykkään sydämensä pohjasta vähään aikaan, ni sit vedetään sellaset setit kehiin että varmasti tuntuu. Tää viikko on ollu outo. Ihan outo. Kevyt, hauska, viihdyttävä, mut toisaalta vähän mitäänsanomaton sit kuitenki. Oon jääny vähän kylmäks, laimeeks. Huomenna sitte seikkaillaan ja vedetään pisteet himaan niin että tuntuu ja pärjää taas ens viikon kunnes sit pääsee jo Bosniaan.

Mut tänään on vielä selvittävä iltavuorosta Vesihiidessä, jossa virtaa ilmanen bisse ja safka varmasti löytää syöjänsä raflan synttäreiden kunniaks. Saan pyöriä ku puolukka ja tehdä töitä ku järjetön, kunnes kahdelta polkasen himaan, huokaen syvään, valmistaudun henkisesti huomiseen ja taas mennää.

Niin toi Bosnia.. On the other hand, odotan reissua puolihulluna. Ja sit taas toisaalta vähän pelotta, epäilyttää. Siit on kulunu about neljä kuukautta ku tulin takas Suomeen. Aika on tehny tehtävänsä.. Edelleenki kaipaan sitä paikkaa ja niitä ihmisiä, mut en enää niin tulenpalavasti ku vielä pari kuukautta sitte. Paluun jälkeen olin ihan sekasin, jotenki vähän revitty. Fiilikset solmussa, liekeissä ja pinnassa. Nyt.. noh, we'll see. Jasmin on ihan sydänystävä, siitä ei pääse mihinkään. Mut Amir.. Miten siihenkään sit osaa suhtautuu.. En tiedä, enkä tuu tietämään ennen ku hyppään bussista Banovicissa pulssin hakatessa kahtasataa ja nään sen taas.

Evergrey - Your darkest hour
Toimii.

Aaaargh! Keskeneränen olo, god DAMMIT, veri virtaa lujaa.

Onneks on musaa, pysyn järjissäni.

James Blunt ja Guano apes. Hitto että on hyviä. Ja niin kovin erilaisia..

Oon huomannu et mä en oo mitenkään sidonnainen oikeestaan mihinkään. En mihinkään tiettyyn musagenreen, en puolueeseen, en minkään sortin järjestön ideologiaan. Toisaalta se on hyvä, suvaitsevaisuutta, sitä ettei sulje mitään ulkopuolelle samantien. Jos mä sanoisin että vihaan suomiräppiä tai metallia, ni sulkisin pois varmasti hyviä juttuja, jotka niihin genreihin sisältyy. On munmielestä vähän hölmöö kulkee laput silmillä ja inhota jotain jos ei asiasta mitään tiedä. Tutustumisen jälkeen voi vasta perustellusti sanoo mielipiteensä.

Kyllähän sitä dissaamista on ihmisiäkin kohtaan. En mä nyt varsinaisesti sulje pois mitään massatuotetun näkösiä pintaihmisiä, mut en mä suoranaisesti sen näkösten, kopeen näkösten ihmisten seuraan hakeudukkaan. Äänestin kokoomusta, oon sitoutumaton keskustalainen, enkä laske itteeni oikeestaan mihinkään. Oon mä varmaan vähän vihreeki, punanen en kyllä mielestäni.

Välillä se on toisaalta huono homma että on turhanki avoin tai suvaitsevainen, eikä tavallaan... seiso minkään jutun takana tai pidä kiinni jostain.. ööää.. lokerosta. Miten ihmisestä voi muodostaa mielipiteen, jos siitä ei saa kiinni? Ja onko liian mukautuvainen jos on avoin vähän kaikelle? Miten omituista on, että mulla on tulisia ja tiukkoja mielipiteitä jostain asioista (tasa-arvo, seksuaalinen hyväkskäyttö, prostituutio, musikaalisuus, kansalaissodat.. sodat yleensä. Ja niin edelleen) ja sit taas monessa suhteessa oon ihan flaky, en oikeen mitään mieltä. En mä toisaalta osaa muodostaa tiukkaa mielipidettä ennen ku tiedän asiasta tarpeeks.

Mä inhoon sitä, ku musiikkimakua kysyttäessä vastataan että "kuuntelen vähän kaikkee" mut.. niinhän mä itekkin kuuntelen. Kuuntelen mitä vaan mitä eteen tulee, ja valikoin niistä sitten ne, jotka omaan korvaan toimii, genrestä välittämättä. On hyviä r'n'b -biisejä, ihan toimia hevikipaleita, punkkia, soulia, jazzia, rokkia.. on olemassa jopa ihan mukiinmeneviä trancekipaleita, harvoja kylläkin mut silti. On tietysti genrejä jotka on selkeesti toimivimpia, mut kaipa kaikesta löytää jotain hyvää. Ja tää viimenen toteamus pätee melkeenpä kaikkeen elämässä. Look for the positive sides.

Niinku esimerkiks jos tällee koulusta palanneena tiputtaa perunasalaattipurkin nurin lattialle, ni sit voi vaan ajatella että tulipa pestyy lattia pitkästä aikaa.

Ai niin, olin treffeillä eilen. Blaah.

No voehan vinetto. Bussi meni nenän edestä. Eihän täältä koululta pääse millään hitolla sivistyksen pariin ennen kahta..

OOn käyttäny tän tunnin hiienosti hyödyks ja tsekannu netistä JOO-opintotarjontaa. Eli tuleva kevät, joka tähän asti on pysynyt jotakuinki tyhjänä, tulee nyt täyttymään sitte markkinoinnin perusteista, johtamis- ja esimiestaitojen harjaannuttamisesta ja mahdollisesti saksan kielen alkeista.

Eli sitte ku kesällä lopulta valmistun ni oon tapahtumantuottamiseen, nuorisotyöhön ja julkishallintoon erikoistunut, kansainvälisesti suuntautunut, kehitysyhteistyössä toiminut, kielitaitoinen, johtajuuden ja markkinoinnin hallitseva kulttuurituottaja.
Sellanen pakkaus.

Sitte vois alottaa pianotunnit uudestaan ja mennä webbisivukurssille. Eipä käy elämä pitkäveteiseks sitte millään.

Pullat on uunissa ja kauniisti paistuu. Ens syksynä sitte uudet tuulet, vielä en tiedä enkä välitä siitä miten päin ne puhaltaa. Kyllä mä aina jotain keksin.

Jos en muuta ni sit lähden johonki etelään baariduuniin tai koiria hoitamaan. Toiveena tietysti olis että olisin jo ens syksynä alan duunissa ja saisin ihan valtavaa palkkaa jostain sellasesta tekemisestä mistä tykkään.
Utopiaa? Ei tarvii olla. Itestä kiinni miten hyvin ne donitsit siellä uunissa on.

Hitto, en saa missata tota seuraavaa bussia.

Eilisen urheiluliivibisneksen myötä kivuliaiden päänsärkyjen pitäis olla historiaa, mut eipä taida minkään sortin tissivetimet vaikuttaa tähän itseaiheutettuun, siiderin ja rakijahömpsyn jälkeiseen tuskaan. Sattuu tukka, voi hyvä luoja sentään että sattuuki lujaa.

Noh, samapa tuo, oli sen arvosta. Oli hauska ilta, lepposan rempseen hölmön hauskan rento. Mentii Heidin kans drinkkibingoon Bar Kukaan. Mä jopa voitin :D Sain juomalipun, aasipelin ja ruotsinkielisen lehden. Kaikki palkinnot varmaan tarkotuksellisia vihjeitä? Juoppo kielitaidoton aasi.Haa haa haa,olipa hauskaa.

Mut siis siellä oli mukavia ihmisiä, tuttujakin ja ilta jatkus sitte kevyessä siiderikuplassa ilosesti aamukolmeen asti hyvässä seurassa. Rai rai.

Helsinkiin en sitte kuitenkaan päässy, mut ei se mikään elämää tärkeempi juttu olis ollukkaan ja meenhän mä sinne taas lauantaina. Luulen että tää päivä menee ihan pelastusarmeijalle, en mä jaksa tehdä mitään kunnollista.

Oon nyt sit tässä iltapäivän ratoks miettiny esimerkiks sitä, miten monenlaista älykkyyttä on. Tai miten monin tavoin voi olla tyhmä. Ite en nyt tässä tilassa pysty mihinkään muuhun ku jumitukseen ja satunnaisiin epämääräsiin ajatuksiin, jotka poukkoilee eksyneenä ympäri muuten niin tyhjää päätä. Lauseitaki on vaikee muodostaa,kaikki mitä oon tänään puhunu on ollu jotenki masentavan vähä-älyistä.

Mut älykkyyttä on montaa lajia. Voi olla tunneälykäs, sosiaalisesti älykäs, tietää vaikka mitä vaikka mistä, olla älykäs käytännössä, tai teoriassa tai sekä että. Muistaa asioita, oivaltaa asioita, ymmärtää asioita. On älykkäitä ihmisiä, jotka tietää paljon, mutta ei osaa mitään. On ihmisiä,jotka ei tiedä mitään mut osaa jotain (niinku mä, enhän mä mitään mistään tiedä mut koko ajan teen jotain ja satunnaisesti onnistun). On ihmisiä jotka pystyy lukemaan toisia ihmisiä ja sit on täysin tunnevammasia ihmisiä, jotka ei näe toiseen sisälle vaikka miten yrittäis.

Jumppadvd:t kehiin, ehkä Oz aerobicsin napatanssitunti piristää (tai sitten ei). Jumppavideot kunniaan, on se parempi että vedän jotain bellydancea täällä ruudun edessä suljetun oven takana ku julkisesti jossain kalliilla salilla. Eihän sitä pysty kattoo ketään nauramatta, mun napatanssiani. Enhän mä pysty edes tekee sitä nauramatta.

Oon siirtäny urheiluliivien ostoo sellaset kevyet viis vuotta. Nyt mulle riitti painovoiman mahti, kipu jumpatessa ja vihlova päänsärky töissä. Pyöräytin tukan kiinni ja painelin rillit päässä, meikittä, nenänpielet punasena ja silmänaluset mustana Wiklundille. Kuuskyt euroo napsahti tililtä sen enempää ajattelematta tai sitä kipuilematta. Toivon mukaan päänsäryt on nyt historiaa eikä olkaimet kaivaudu enää suurinpiirtein luuhun asti ku ostin vielä sellaset silikoniset olkainaluset. Auttamattomat rumat ne urheiluliivit on, erotiikka on kaukana näistä vetimistä, mutta se on mulle aivan yks ja sama jos ne toimii niinku pitää.

Hah! Kyllä nyt on iloiset tissit.

Jäätävällä kestohymyllä meni tää ilta duunissa. En olis yhtään jaksanu olla palvelualtis. Tai kuunnella niitä keski-iän ylittäneiden miesten juttuja "sirpsakka tyttö. Hö hö hö. Minkä kokonen vibra sulla on? Hö hö hö". Voi vittu sentään minkälaisia vatipäitä tähän maailmaan mahtuu.

Hö hö hö.

"En ole tainnut tähän mennessä lukea mitään sun tekstejä, mutta olin ihan äimänä kun lueskelin uteliaana esim. sun matkaraporttia sieltä Bosniasta. Uskoin kyllä aiemminkin, että olet pirun hyvä, mutta nyt tiedän että olet mahtava!

Voi vitsit, tuli vaan sellanen olo, että tekis mieli kumartaa! Olispa itsekin noin ammattitaitoinen ja kaunis ihminen, huh.. :)

Noh, eipä siis mulla mitään asiaa ollut kuten huomaat, kunhan halusin hehkuttaa ja kannustaa, susta tulee kyllä vielä tähti ja maailma on joskus vielä paljon parempi paikka jos vaan sunkaltaisia tulis lisää :)

Ei muuta kun halauksia ja kiitos sinusta, pidä unelmistas kiinni, taitoja ja lahjakkuutta ei ainakaan puutu!"

Tää mun yhden luokkafrendin lähettämä intranet -viesti kertoo monin verroin paremmin siitä, miten ihana, ainutlaatunen ja hieno ihminen se on, ku mikään raportti tai teksti mitä ikinä voisin kirjottaa.

Ihan uskomattoman hyvä fiilis tuli ku luin tän eilen töistä tullessani yöllä. Tän voimin jaksan koko loppuvuoden..

Ihmiset kyllä haukkuu toisiaan ja tuomitsee liianki helposti, mut kehut jätetään sanomatta huolimatta siitä, miten PALJON hyvää sillä voi saada aikaan, ku sanoo ääneen sen, mitä HYVÄÄ toisesta ajattelee.

Kehujen ei tarvii mennä päähän, niistä voi tulla vaan absoluuttisen hyvä ja mukava olo, ja niiden avulla jaksaa taas painaa eteenpäin.

Onneks tässä maailmassa on edes jokunen noin suora, kaunis, lämmin ja avoin ihminen jäljellä. Ne tekee meidän kaikkien muidenkin maailman paremmaks paikaks elää.