IRC-Galleria

Käännän tätä veemäistä, kivuliasta ja hämärää oloa väkisin voitokseni. Jäätelöö pystyn syömään kun se on kylmää ja liukasta, joten vedän sitä sitten oikeen isosti. Ja koska en saa tehdä mitään mikä tuntuis sydämessä asti sydänlihastulehdusriskin takia pariin päivään, ni makaan sängyssä ja katon That 70's Showta ykköskaudesta alkaen :)

Kyllä mä parin päivän päästä oon taas kentällä ja kondiksessa. Huomisen vielä ku kestää ottaa ihan iisisti.

Enkä mä saa käytännös edes nähdä ketään tai olla tekemisissä kenenkään kanssa!

Eli mun pitäs maata kaks päivää suljettujen ovien takana tekemättä mitään, kattoo jotain hiton leffoja tai sarjoja tai lukee? No just joo. Tuun hulluks.

Enkä pysty edes syömään.
Mistä mua rangaistaan?

En saa tehdä mitään. En MITÄÄN.
Olin äsken lääkärissä, angiina, ja tulehdusarvot ihan pilvissä (157, normaalisti ihmisellä sen pitää pysyy alle kympissä). Antibioottikuuri, kipulääke nieluun ja kielto tehdä mitään. Mainitsin tohtorille että periaatteessa mun pitäs mennä vetää 15 teini-ikäsen pojan ryhmää Turkuun Megazoneen tänään iltapäivällä. Sain aika napakan "missään nimessä et lähde" -tyyppisen vastauksen asiaan ja nyt joudun tylsistyy kuoliaaks. Kahteen päivään en saa tehdä muuta ku maata ja olla rasittamatta itteeni yhtään, vettä saan juoda, jes. Kokonaiseen kymmeneen päivään en saa harrastaa minkäänlaista liikuntaa.

Ja enks mä oo lähdössä viikon päästä tiistaina Bosniaan..
Hieno homma, voi helvetti sentään.

Ja kaiken tän lisäks olo on tosiaan ihan perseestä, voimat on pois, kurrkkuun, korviin ja päähän sattuu, ja kuume aikaansaa jotakuinki pöllähtäneen olon.

Selvästikin mut on kirottu tavalla tai toisella, eikä mulla oo lupaa lähtee nykyään viihteelle siten, että suunnittelisin, odottaisin, ja että ilta olis sataprossaa hauska.

38,4 kuume ennen ku lähdettiin baariin, joka laski 37,2 tosi nopeesti panacodin nappaamisen jälkeen. Tyhmä saa tosiaan olla muttei typerä, ja olin täys idiootti ku lähdin ylipäätäs ulos. Tänään aamulla lämpöö oli 39,5 ja teki mieli kuolla. Äsken sain syötyy ekan kerran perunakeittomössöö ku nielu sattuu.

Angiina. Meen takas nukkuu ja huomenna lääkäriin. Voi vittu tätä elämää.

Helsingissä. Voittajafiilis. Terhi tekee sapuskaa ja mä heitän nyt levyks sohvalle. Illalla erittäin rai rai, sitä ennen vielä kauppoihin ja Alkoon.

Melkonen ilta.
Tekis mieli kuolla ku ajattelee sitä että aamulla pitäs herätä. Tai et pitäs herätä enää ikinä ylipäätänsä, väsyttää ihan hulluna mut pilkun päätteeks juotu battery ei anna rauhaa.

Sataa räntää. RÄNTÄÄ! Kusetusta, ei vielä sais. Inhottava, märkä, kylmä, pimee vuodenaika. Masennuslääkkeitä jaetaan taas varmaan niinku karkkeja. Älytöntä, säälittävää.

Samaan aikaan ku puolen valtakuntaa masentuu ja inhoo itsensä lisäks kaikkia muita ja kaikkee mahdollista, ni mä yritän ensimmäistä kertaa elämässäni opetella nauttimaan syksystä. Ottaa sen pimeyden vastaan mystisenä, kylmyyden kirpeen virkistävänä. Märän.. no, inhottavan märkänä, siitä ei pääse mihinkään.

Sofian kanssa puhuttiin puhelimessa kauan. Molemmilla on auttamattomasti taipumusta siihen, että ajoittain sitä auttaa vaan frendejä ongelmissa, koska itellä ei ongelmia ole, eikä ehkä sitä kautta elämääkään. Sit ku se alkaa riittää, ettei oo sen enempää nauranu ku itkenykkään sydämensä pohjasta vähään aikaan, ni sit vedetään sellaset setit kehiin että varmasti tuntuu. Tää viikko on ollu outo. Ihan outo. Kevyt, hauska, viihdyttävä, mut toisaalta vähän mitäänsanomaton sit kuitenki. Oon jääny vähän kylmäks, laimeeks. Huomenna sitte seikkaillaan ja vedetään pisteet himaan niin että tuntuu ja pärjää taas ens viikon kunnes sit pääsee jo Bosniaan.

Mut tänään on vielä selvittävä iltavuorosta Vesihiidessä, jossa virtaa ilmanen bisse ja safka varmasti löytää syöjänsä raflan synttäreiden kunniaks. Saan pyöriä ku puolukka ja tehdä töitä ku järjetön, kunnes kahdelta polkasen himaan, huokaen syvään, valmistaudun henkisesti huomiseen ja taas mennää.

Niin toi Bosnia.. On the other hand, odotan reissua puolihulluna. Ja sit taas toisaalta vähän pelotta, epäilyttää. Siit on kulunu about neljä kuukautta ku tulin takas Suomeen. Aika on tehny tehtävänsä.. Edelleenki kaipaan sitä paikkaa ja niitä ihmisiä, mut en enää niin tulenpalavasti ku vielä pari kuukautta sitte. Paluun jälkeen olin ihan sekasin, jotenki vähän revitty. Fiilikset solmussa, liekeissä ja pinnassa. Nyt.. noh, we'll see. Jasmin on ihan sydänystävä, siitä ei pääse mihinkään. Mut Amir.. Miten siihenkään sit osaa suhtautuu.. En tiedä, enkä tuu tietämään ennen ku hyppään bussista Banovicissa pulssin hakatessa kahtasataa ja nään sen taas.

Evergrey - Your darkest hour
Toimii.

Aaaargh! Keskeneränen olo, god DAMMIT, veri virtaa lujaa.

Onneks on musaa, pysyn järjissäni.