IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Uusi harrastukseniTiistai 13.06.2006 14:44

Huomasin tuossa varmaankin viime viikolla että tykkään pitsin nypläyksestä... Omissa alushousuissani meinaan:D:D:D

Kolme merkittävää tuntematontaKeskiviikko 17.05.2006 15:44

Aikojen alussa, kun Maa oli vielä vain pienen pieni haave joltain ylemmältä taholta, tuli avaruuteen kolme erikoista olentoa. Pienet alkion muotoiset ötökät nimeltään Enrique Iglesias, Grigori Sokolov sekä Arnold MacHomekorva. Skotlannissa syntynyt Arnold ei tiennyt mihin olisi elämäänsä mennyt jatkamaan mutta Iglesias sekä Sokolov olivat paremmin kehityksestään selvillä (tosin Iglesiaksella se kehitys jäi kuin jäikin hieman puolitiehen). Olemattomassa tilassa lukuisten pienten atomien kanssa nämä kolme erikoista alkiota leijuivat ja leijuivat ja leijuivat... Avaruushan on ääretön (ainakin niin teoreettisesti todistetaan) ja siellä on hieman hankalaa suunnistaa, varsinkin kun Linnunrata-galaksimme planeetat olivat vielä syntymättä. Sokolov osasi viihdyttää itseään pianoa soitellen (muun muassa Beethovenin sekä Beat Hovenin musiikilla) kun taas Iglesias puhui vain luomensa kanssa, turhista arkipäiväisistä asioista. Arnold MacHomekorva taas kehitti kiltin kiltin ja puki sen ylleen. Hän kehitti ja ohjasi myös Breveheart-nimisen elokuvan ja tienasi sillä lantin jos toisenkin. Nämä kolme siis viihtyivät, kukin omalla tavallaan, "keskellä" avaruutta, kunnes eräänä aamuna tai yönä huomasivat erään pienen supernovan lähestyvän...

To be continued...Valitettavasti...

On se elämä hassua:)Tiistai 02.05.2006 19:58

Tuossa muistelin tapausta, joka sattui minulle noin 6 vuotta sitten... Silloin nimittäin muistelin tapausta, joka sattui minulle tuolloin 15 vuotta sitten... Olin meinaan tuolloin Italiassa muistelemassa erästä hauskaa juttua, joka tapahtui minulle tasan 30 vuotta sitten tästä päivästä laskettuna (siis aikaa. En laskenut housuihini). Nauroin itsekseni, sillä se 30 vuotta sitten oleva juttu nauratti minua. Haluatte varmaan tietää, mitä minulle sattui tuolloin? No silloin muistelin erästä hauskaa juttua vuodelta 1933. Oli se hienoa.
Nimesi?
Harri Juhani Heiskanen

- Ikäsi?
25

- Syntymäkuukautesi?
Helmikuu

- Missä asut ja kenen kanssa?
Kokkolassa kämppiksen kanssa

- Kuunteletko nyt jotakin musiikkia, mitä?
Gogol Bordello "Start wearing purple"

- Mitä sinulla on päälläsi?
Vatteet:)

Poltatko kynttilöitä?
En oikein

-millon olet heilunut imurin kanssa viimeksi ?
Viime viikon keskiviikkona

Oletko koskaan seurustellut?
Kyllähän olen

- Mikä on suosikkilomasi?
Kesälomahan tuo:)

- Minkä kirjan olet lukenut viimeksi? Piditkö siitä?
Da Vinci-koodi ja pidin valtavasti

- Mikä väri kuvastaa sinua ja miksi?
Vihreä. Se on mun silmien väri:)

- Mitä näet edessäsi (tietokoneen lisäksi)?
Pöydän

Oletko ollut tänään ulkona? Mitä teit?
Olen:) Se on salaisuus :D:D:D

- Kuinka usein matkustat bussilla?
En melkein ikinä

- Mistä ostat yleensä vaatteesi?
En paljon ostele niitäkään:D millon mistäkin

- Onko sinulla lemmikkieläintä? Jos on, minkä niminen? Jos ei, haluaisitko?
Ei ole mut sammakko olis kiva:) ja akvaario:)

- Oletko neulonut koskaan mitään?
Hmm...kai...

Millainen lompakko sinulla on?
Vanhaja kulahtanut sekä tyhjä:D

- Mitä odotat elämältä?
Vaikee sanoo...Se tulee mitä annetaan mut rakkautta eniten:)

- Minkälaisen auton haluaisit vai haluaisitko ollenkaan?
Ei mitään väliä

- Mitä aiot tehdä vuonna 2006?
Opiskella ja tehdä töitä

- Mitä ikimuistoista teit vuonna 2005?
Muutin toiselle paikkakunnalle

- Kuka on rehellisin tuntemasi ihminen?
Äitini

- Miltä kyntesi näyttävät?
Ei oo:D:D

- Millainen sää ulkona on?
Pimeä ja vähän tuulinen

-Tärkeimmät ihmiset elämässäsi
He tietävät kyllä itsekin:)

-Oletko menettänyt ketään läheistäsi?
Olen.

-Asia joka saa sut surulliseks?
Yksin olo

- Asia joka saa sut iloiseks?
Rakkaiden äänet ja Mian nauru:)

- Mitä harrastat?
Teatteria, kitaran soittoa ja salibandyä:)

Biisi joka saa sut surulliseks ja miks?
Don Huonot "Me olemme kuin veljet" ...liikaa muistoja:/

-Mitä pelkäät?
Käärmeitä ja ampiaisia

-Hirvein muisto?
No...

- Ihanin muisto?
Tyttöystäväni kanssa ekaa kertaa juomassa kun ei vielä seurusteltu:) Oli taianomainen ilta.

-Onko sulla mesee?
On

-Kesä vai talvi?
Kesä

Syksy vai kevät?
Kevät

-Lempi ohjelmasi?
Ei oikein oo. Reality-paska pilaa TV:n:)

Haastan itseni...ja vielä neljä kertaa:D:D

Egyptissä lomalla 1934 (Osa 3)Torstai 13.04.2006 19:42

...Pelästyin. En tiennyt mitä tehdä. Heinäsirkka kääntyi ympäri ja tuijotti minua vihaisesti. Kännykkäni soi kuin viimeistä päivää ja olin hiljaa, jähmettyneenä paikallani...(myös aasi ei liikkunut). Tuntui kuin olisimme olleet siinä monta tuntia... Pian Sirkka kysyi "Etkö aio vastata? Rupee ärsyttämään toi meteli." Katselimme aasin kanssa ihmeissämme heinistä emmekä sanoneet mitään. Pian aasi avasi suunsa ja sanoi "Juu kullä me vastataan. Pieni hetki." (aasi oli Eddie Murphy) Vastasin kännykkääni ja siellä oli Joku tuntematon tyyppi, jota en tuntenut äänestä. Hän kysyi minulta haluaisinko liittyä 9 päivää ja 8 yötä-lehden päätoimittajaksi ja että saisin joka päivä viikkolehden kotiini sekä pääsisin ilmaiseksi kaikkiin klubin saunailtoihin ja avantouinteihin. Sanoin etten ollut kiinnostunut, sillä nyt on hivenen kiire ja suljin puhelimen. "Kuka siellä oli?" kysyi heinäsirkka. Vastasin kaiken, mitä puhelimessa minulle oli sanottu ja sitten se kummallisuus tapahtui..."Jaa soitettiinko sinulle 9 päivää ja 8 yötä-lehdestä?!" kysyi Sirkka "Olen aina halunnut saunailtoihin ja avantouinteihin!! Saanko mennä sinun sijastasi?!" Katsoimme aasin kanssa toisiamme silmiin (kaikkiin kuuteen) ja nyökkäsimme. Sirkka ilostui tästä mahdollisuudesta ja otti innoissaan vyötäisilleen pyyhkeen ja selkäänsä vihdan. "Lähden samantien! Kiitos oikein paljon!!" Sitten hän lensi pois luotamme ja katselimme vielä aasin kanssa (jota leikkisästi kutsuin A:ksi), kun heinis katosi taivaanrannan taakse. Olimme selvinneet kutsumattomasta vieraastamme ja seuraavaksi mietinkin, miten pääsisin eroon A:sta sekä noista kolmesta pyörtyneestä vesikirpusta.

The End

Egyptissä lomalla 1934 (Osa 2)Maanantai 10.04.2006 21:58

...Heinäsirkka tuijotti minua kuin jotain 25-vuotiasta jätkää suoraan silmiin. Pysähdyin ja jäin paikalleni eli stoppasin eli lopetin kävelemisen ja olin valmiina heittämään vesikirput heinäsirkan niskaan. Mietin miten saisin Sirkan harhautettua, jotta kirput pääsisivät huomaamattomasti kutsumattoman vieraani selkään... Keksin ja huusin kovaan ääneen "Varo!! Tuolta tulee meteorimyrsky!!" No sehän upposi heinikseen täysin ja hän kääntyi, peloissaan ympärilleen vilkuillen. Siinä samassa heitin vesikirput Sirkan selkään ja kaikki osui nappiin. Siis heinäsirkalla oli selässään neljä nappia ja yksi vetoketju, joten se siitä vesikirppu-ideasta. Kirput pyörtyivät törmäyksen voimasta ja tuupertuivat hiekkaan. Kirosin monesti ja kaikilla mahdollisilla kielillä (kaikilla viidellä kielelläni), kunnes muistin että se aasihan oli vielä takataskussani valmiina iskuun.
Otin aasin varovasti esiin ja sanoin sille että älä päästä ääntäkään tai operaatio Sirkka menee pipareiksi (en välitä niin pipareista). Hiivin hiirenhiljaa ötökkää kohti... Minua hikoilutti... Vihdoin matkalla... Ja söin yhden Tobleronen... Viimein, kun olin aivan heinäsirkan vieressä valmiina asettamaan aasia ötökän selkään, kännykkäni rupesi soimaan...

Ja sitten lisää kommenttia, jotta saadaan tarina päätökseen:)

To be continued...

Egyptissä lomalla vuonna 1934 (Osa 1)Maanantai 10.04.2006 01:14

Ai että kun muistelin tossa hetki sitten erästä tapausta, joka sattui minulle Egyptissä vuonna 1934. Olin siellä ihan vain lomailemassa ja viettämässä rauhallista ja rentouttavaa aikaa, kunnes taivaalta laskeutui suuren suuri jättimäinen heinäsirkka ihan rantahuvilani viereen (mikä sijaitsi keskellä dyyniä) ja katsoi minuun suurilla, kiiltävillä silmillään... Kysyin heinäsirkalta että tiesikö kyseinen ötökkä olevansa minun tontillani mutta hän ei vastannut. Pari kertaa vielä asiaa häneltä kyselin, kunnes kyllästyin ja annoin asian olla. Siinä sitten otin keskellä yötä aurinkoa jättimäinen heinäsirkka takapihallani ja ihmettelin kovasti miten eroon tuosta örvelöstä pääsisin (runollista)... Kunnes keksin aivan idioottipomminvarma-tekniikan! Laittaisin heinäsirkan selkään aasin ja kolme vesikirppua. Syytä tuolle idealleni en tiennyt mutta toivoin sen auttavan ainakin siinä määrin että heinäsirkka (jota leikkisästi kutsuin Sirkaksi) häipyisi pihaltani. Toivoin sen kuitenkin toimivan ja menin hyvillä mielin nukkuun omaan makuupussiini...
Aamulla olin valmiina ja auringon noustessa katselin vielä Sirkkaa silmiin ja lähdin kävelemään sitä kohti kädessäni kolme vesikirppua ja takataskussani noin 90-kiloinen aasi...

Jos haluatte tarinan jatkuvan, laittakaa kommenttia niin...

To be continued...

Huom!!Keskiviikko 05.04.2006 00:11

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Faktaa minusta...valitettavasti:)Tiistai 28.02.2006 18:33

Nimi: Harri
Pituus: 177cm
Kengän numero: 43
Hiusten väri: Vaalean ruskeat
Silmien väri: Vihreet
Sisarukset: Elina ja Kari

VIIMEISIN
Kappale, jonka kuuntelit: Joe Satriani "Crystal Planet"
Kappale, joka on juuttunut päähäsi: "Hei on niin helppoo olla onnellinen":)
Henkilö, jolle soitit: Milla
Henkilö, joka soitti sinulle: Milla
Tv-show, jonka katsoit: Benny Hill:D
Henkilö, jota ajattelit: Mia tietysti:)

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: Puolesta
Hyväksikäyttö: Vastaan
Itsemurha: Vastaan
Ihmisten tappaminen: Vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: Puolesta
Saippuasarjat: VASTAAN!!!!!!!!!

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut?: Yhden kerran kunnolla:)
Kertaa sydämesi on särkynyt?: Liian monta kertaa
Sydäntä olet särkenyt?: Paljon:D:D
Tyttöä olet suudellut?: No ei oo tullu laskettua...2876kpl :D:D:D
Poikaa olet suudellut?: Tarpeeks:)
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi?: muutama
Asiaa kadut menneisyydessäsi?: En niin yhtään mitään

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska?: Toivottavasti:D
Ystävällinen?: Kyllä
Huolehtiva?: Liian:)
Suloinen?: No en:D:D

SUOSIKKI-
Mies ja naisnäyttelijä: Angelina Jolie ja Tom Hanks
Karkki: Aarrearkku:D
Sarjakuva/piirroselokuva: Aku Ankka ja Simpsonit
Väri: Musta, vihreä, valkoinen
Viikonpäivä: Perjantai
Inhokkipäiväsi: Sunnuntai
Kukka: Tulppaani tai ruusu
Koru: Kaulakoru, rannekoru, sormukset jne...
Kesä/talvi: Kesä ehdottomasti:)

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: Mia:)
Näki sinun itkevän: Mia
Sai sinut itkemään: Sydänkipu
Oli kanssasi elokuvissa: Mia
Huusi sinulle: En kyllä muista...
Lähetti sinulle sähköpostia: Sisko

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: Olen.
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: Liian monta kertaa :D :D :D
Pitänyt jonkun salaisuuden: Jep
Itkenyt elokuvan aikana: Kyllä
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: En
Ollut esiintymislavalla: Puolet elämästäni:)
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: Enkö mä si oo:)

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: Uskon.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Haluan...lukumäärällä ei väliä:)
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Luottamusta ei petetä kuin kerran

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: Ehkä:)
Mitä kieliä osaat?: suomea, englantia.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Kitara:)
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Huonot vitsit:D
Kamalin tunne maailmassa: Olla yksin
Ketä rakastat: Vanhempia ja sisaruksia, kavereita ja Miaa :)
Ketä kaipaat: Mian silmiä ja hymyä:)

SINÄ
Lempinimet: Hate, Heiskanen, Hullu, Habatsu, Haba, Haikara jne...
Nimesi alkukirjaimet: HJH
Kuinka vanhalta näytät?: 25-vuotiaalta:)
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: 5-vuotiaan tasolla
Silmälasit/piilolinssit: On
Onko sinulla lemmikkejä?: Kaks sisäsiistiä kitaraa:)
Mikä saa sinut noloksi: Nännien hierominen konserttisalissa:D:D
Mikä saa sinut onnelliseksi: Monet asiat
Mikä huolestuttaa sinua: Yksin jääminen

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: Kyllä usein
Halunnut karata: Mihin:)
Kokeillut huumeita: ... ... ... ...en:)
Tupakoinut: Poltan kuin korsteeni:)

ENSIMMÄINEN...
1. paras ystävä: serkkuni Kalle :)
2. suudelma: Tarhassa jo:D
3. lemmikki: Samojedipentu
4. rakkaus: Mia <3 <3
5. harrastus: Teatteri, kitaransoitto, salibandy ja toivottavasti taas uudelleen capoeira

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: Nyt:)
2. Joit alkoholia: Eilen yhden oluen:)
3. Ajoit autolla: Eilen
4. Soitit: Tunti si
5. Nauroit: Tänä aamuna
6. Kuuntelit musiikkia: paraikaa
7. Itkit: Silloin kun itketti:)

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? En virallisesti
2. ollut pidätettynä? En virallisesti:)
3. uinut alastomana? Valitettavasti kyllä...anteeksi ihmiset:D
4. ollut TV:ssä? Kyllä
5. Harkinnut itsemurhaa? Enpä kai;)
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä? Suudelmaa ei kaduta:)
7. pelännyt? Joskus...

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? Radiojuontaja, muusikko, näyttelijä
2. paras ystäväsi? Kalle, Tomi, Milla, Pasi, Ville jne jne jne...
3. sinulla on päälläsi? Puku:D

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. Syönyt kuin hevonen:)
2. Käyny kahvilla
3. Miksaillu musaa
4. Käyny kakalla:D
5. Sopinut treffit huomiseks. (Kallen kans Mia;) ei kenenkään muun:D)

Haastan:

A_Boy_Named_Goo
A_Boy_Named_Goo
A_Boy_Named_Goo
A_Boy_Named_Goo
A_Boy_Named_Goo:)

Mitä pelkään.Maanantai 13.02.2006 11:40

Tehtävänanto: Paljastan viisi asiaa joita pelkään. Tämän jälkeen valitsen ainakin 3 henkilöä, jotka haastan tekemään saman tehtävän. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Ilmoitan lopussa haastamieni henkilöiden nimet.

1. Ehdottomasti eniten pelkään käärmeitä:/ en pysty oleen niiden lähellä ollenkaan... hyi että!!!

2. Pelkään sydänkohtausta. nimim. sydänvikainen...

3. Pelkään että huumorintajuni on liian hyvää:D:D:D

4. Pelkään että menetän sormeni että en vois ikinä enää soittaa kitaraa tai mitään muuta instrumenttia...

5. Pelkään bakteereja. Lievä bakteerikammo minulla on:)

nii-
mygga
|pink|
joyze
_only_one_
« Uudemmat -