IRC-Galleria

Pretend

Pretend

http://www.youtube.com/user/Pretendi

Hullu päivä.Maanantai 28.05.2007 01:37

Olin eilen Lauantaina Nurmirockissa Sääksjärven rannalla. En nauttimassa live-musiikista vaan ihan töissä, josta minut löytääkin koko kesän ajan. Pääesiintyjinä taisi olla Katri Ylander ja Sunrise Avenue. Jes.

No alkupäivän jälkeen joku nakitti miut myymään jälkimmäisen fanituotteita pöydiltä. Se oli aika hullua touhua kun nuoria tyttöjä oli välillä iso piiri pöydän ympärillä ja käsipelillä sai laskea kolikoita ja muistaa kenelle mikäkin ylihintainen paita nyt meni. Harvinaisen moni alkoi minulta kuulustella oliko bändi missä, voinko hoitaa heidät takahuoneeseen (vähän isommat tytöt) ja että miten tämä uusi painos eroaa siitä alkuperäisestä albumista. Välillä teki mieli huutaa kovaan ääneen että "en tiedä!", "ei kiinnosta!" ja "minä vain olen töissä täällä!", mutta eihän nyt tyttöjen ihkuilua voinut pilata.
Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi, olisin ollut taivaassa. Mutta oli ne tytöt silti kivoja.. yhdet toi mulle karkkia ja minä tein parhaani että olisin saanut niille tarroja, mutta en pystynyt moisia hankkimaan. Yhdet vaan kuulusteli bändinpoikien nimiä, hymyilivät paljon ja pitivät seuraa. Pari äitiä halusi minusta vävyn tyttärelleen ja sitten oli semmonen isompi tyttöporukka, joka loppuillasta taitteli kaikki myymättä jääneet paidat laatikoihin ja olivat muutenkin tosi tosi kivoja. :)
Kaikkeen kun lisätään hektinen tunnelma, tuhat muuta mielessä pyörivää asiaa ja uskomattomat persoonat työkavereina niin vuh. Kuolin sänkyyn melkein vaatteet päällä kun pääsin kotiin. Ja maanantaina takasin.

Mutta ei. En minä vieläkään Sunrise Avenuesta tykkää. Niiden fanit vaan oli kivoja. :)

Suomen Shakiralta kopioinTorstai 24.05.2007 04:58

MITEN SINÄ SANOT SEURAAVAT ASIAT?
koti = "himaan himassa himasta"
kaverit = "kaverit", "poikien kanssa"
isä = "faija", "tane"
äiti = "äiti", "äippä", "mutsi"
sisko = "sisko"
veli = "veli", "veikka"
ruoka = "safka", "syömistä"
bussi = "bussi"
koulu = "koulu"
eläin = "elukka"
koira = "koiruus", "haukku", "peto"
kissa = "kissa", "kisu"
työpaikka = "duuni", "työpaikka"
"En tiedä" = "emmie tiiä/emmä tiiä", "ei hajuakaan", *hiljaisuus*
"Mitä kuuluu?" = näitä on miljoonia ja ihan hatusta heitän.. kaverit sen kyllä tietää.
auto = "auto", oma auto on "corvette" tai "masda"
seurustelu = "seurustelu", "vähän niinku ollaan"
joku tervehdys tähän = "helou"
tyttöystävä = tähänkin on tuhansia nimiä, tilanteesta riippuen
läksyt = en minä tämmöstä sanaa edes tunnista
suihku = "suihku"
musiikki = "musa", "musakki", "poppi"
kotitalous = "köksä"
historia = "hissa"
MSN Messenger = "mese"
IRC-Galleria = "galleria"
meikki = "maali"
valokuvat = "kuvat", "fotot"


Luettele viisi tv-sarjaa mistä pidät.
01 24 (Subtv, Maikkari)
02 Lost (Nelonen)
03 My Name Is Earl (Subtv)
04 Penn & Teller (JIM)
05 Wanted (aika uusi tuttavuus)

Luettele viisi syytä miksi tämä päivä on hyvä
01 Kävin katsomassa koiraa.
02 Mulle tehtiin vohveleita.
03 Oon jaksanut herätä ajoissa töihin.
04 Yksi tyttö hymyili mulle paljon ja kivasti.
05 Olen kaikinpuolin terve.


Sinä:

ONKO
Sinulla tyttö/poikaystävää, kuka se on?
- Ei ole nyt.

Sinulla hyvä suhde vanhempiisi?
- On. Etenkin äippään.

OLETKO
Koskaan lyönyt isääsi tai äitiäsi?
- En. Ehkä joskus vauvana.

Rakastanut niin paljon, että itkettää?
- Joskus.

Kokeillut huumeita?
- En.

Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin?
- Serenan ja Mussun.

MILLOIN
Suutelit viimeksi, ketä?
- Mitähän siitä on.. reilu viikko?

Itkit viimeksi?
- Hmm.. nyt ei ole ollut syytä itkeä, mutta itken kyllä jos tuntuu tosi pahalta.

Sanoit viimeksi rakastan sinua ja kenelle?
- En ole sanonut aikaan..

Huusit viimeksi, kenelle ja miksi?
- Työkaverille, koska vieressä oli mölyävä kone.

MIKÄ, MITÄ, MINKÄ
Eläin äidistäsi tulee ensimmäisenä mieleen?
Leppoisa virtahepo.

Tärkeintä elämässä?
Unelmat. Rakkaus.

Haluaisit muuttaa itsessäsi?
Mä haluan Pepsodent hymyn.

Leffan katsoit viimeksi?
Taisi olla Kung Pow. :D

Mieltä olet abortista?
Raskas ja vakava asia, mutta perusteltua.

MUUT:
Kuka on komein miesjulkkis?
Ööö.. no minä itse tietenkin. Tuttu teeveestä.. tai ainakin mesestä.

Entä nais?
Claire Forlani on sellanen komea nainen.

Mitä ikävöit tällä hetkellä?
Joitain ihmisiä olisi kiva nähdä, mutta en tiedä näenkö.. Salla ja Noora nyt ainaskin.

---

10 SUOSIKKIA

01. tv-ohjelma: Myytinmurtajat
02. kukka: orkidea
03. väri: tummat sävyt
04. urheilu: sähly
05. ruoka: lasagne
06. musiikki: rock/pop
08. vuodenaika: kesä
09. päivä: mun synttärit :p
10. unelmakaupunki: Tokio

10 FAKTAA

01. syntymäpaikka: nurmijärvi
02. hiusten väri: ruskea, vähän vaaleampia raitoja
03. hiustyyli: mun mielestä lyhyt, muiden mielestä jo taas pitkä
04. lävistykset: en tykkää, ei ole
05. silmien väri: jännä
06. kengän koko: 42
07. mieliala: väsynyt, mutta aika happy happy
09. vapaa: aina
10. oikea vai vasen: väärä

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI

01. Oletko nyt rakastunut: en
02. Uskotko rakkauteen: ehdottomasti
03. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: olen
05. Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: useampi
06. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: eeen.. enhän?
07. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: monta kertaa ihastunut
08. Pelkäätkö sitoutumista: ehkä.. en ole vielä varma
09. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: on, jopa stalkker
10. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: en oikeastaan.. isosti voi ihastua

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ

01. Rakkaus vai raha: rakkaus
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: maito
04. Yhden yönjuttu vai suhde: neljän yön juttu
05. Tv vai internet: tv
06. Pepsi vai cola: pepsi, eikä mikään max
07. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: villit illat kotona
08. Värilliset vai musta-valkokuvat: värilliset
09. Puhelimitse vai kasvotusten: kasvotusten
10. Mese vai sähköposti: mese

10 OLETKO KOSKAAN

01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: ulos mistä? en kai..
02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: olen skidinä
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: olen joitain asioita..
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: en ole
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: varmasti
07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: aina kun haluan jotakuta
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: olen jos elokuva on hyvä
09. oletko koskaan karannut kotoa: en ole
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: en pahasti

10 OLETKO

01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: joo.. selkähierojaa
02. oletko iloinen: olen minä ihan, mites sinä 'oi mysteerinen kysymyksien esittäjä?
03. puhutko kenenkään kanssa as we speak: en puhu.. ihan olen sinun
04. oletko tylsistynyt: no en..
05. oletko saksalainen: en tietääkseni yhtään.
06. oletko venäläinen: vielä vähemmän.
07. oletko koulussa: en kuin kotona pelkissä alushousuissa ja pikkuhiljaa paleltaa.
08. oletko kynttilöiden polttaja: harvemmin
09. oletko idiootti: en, olen helvetin älykäs, viksu ja vilmaattinen
10. tykkäätkö jostakusta tällä hetkllä: tykkään

Unnalta ryöväsinMaanantai 23.04.2007 03:39

**Unelmiesi kundi/likka***

Hän olisi...

12-14-vuotias ()
14-16-vuotias ()
16-18-vuotias ()
18-20-vuotias (x)
vanhempi kuin 20-vuotta(x)

Hänen hiuksensa olisivat...

ruskeat (x)
vaaleat ()
mustat (x)
siniset ()
punaiset (x)
joku noista väreistä ja sitten raitoja ()
joku muu väri ()
pörröiset (x)
suorat ()
pitkät (x)
kiharat (x)
aina sekaisin ()
irokeesi ()
ponnarilla ()
rastat ()
kalju ()
afro ()
siistit ()
rasvaiset ()
puhtaat (x)
ihanat (x)

Hänen silmänsä olisivat..

ruskeat (x)
siniset (x) - Ei väliä minkä väriset
vihreät (x)
kahden värin sekoitus ()
molemmat silmät erivärisiä ()
söpöt (x)
salaperäiset (x)
isot (x)
pienet ()
kauniit ()
maailman ihanimmat (x)
pitkät silmäripset (x)

Hän olisi..

fruittari ()
tavis ()
gootti ()
punkkari ()
skeittari ()
hoppari ()
glamrokkari ()
hevari ()
tietokonenörtti ()
emo ()
hänellä ei olisi mitään tiettyä tyyliä (x) - Fiiliksen mukaan.

Lävityksiä?

Kyllä, missä? (x) - No korvissa ja navassa voi olla, mutta ei mikään rautakaupan hyllykkö.
Ei! (x)

Kuinka pitkä hän olisi...

140-150 cm ()
150-160 cm (x)
160-170 cm (x) - Tykkäilen lyhyehköistä.
170-180 cm ()
180-190 cm ()
pidempi tai lyhyempi kuin nämä vaihtoehdot ()

Hän omaisi nämä luonteenpiirteet..

sarkastinen (x)
hauska (x)
mukava (x)
ilkeä ()
väkivaltainen ()
masentunut ()
ymmärtäväinen (x)
romanttinen (x)
mustasukkainen (x)
omistava ()
viisas (x) - Ja etenkin älykäs.
hellä ()

Hän harrastaisi..

jalkapalloa ()
jääkiekkoa ()
matematiikkakerhoa ()
kalastusta ()
nyrkkeilyä ()
seinäkiipelyä ()
sinun hellitelyä (x)
pienoismallikerhoa ()
balettia (x) - Tunnen tasan yhden balettia osaavan. Se on kaunista.
musiikka (x)

Hän..

järjestäisi romanttisia illallisia teille kahdelle (x)
antaisi yllätyslahjoja (x)
menisi baariin ilman sinua ()
saisi kamalia mustasukkaisuuskohtauksia jos olisit lounaalla miespuolisen ystäväsi kanssa ()
veisi sinut harrastamaan kaikkea jännittävää esim. syvänmeren sukellusta ()
olisi paljon ulkomailla ()
haluaisi olla kanssasi 24/7 () - Tarvitsen omaa tilaa.
rakastaisi sinua enemmän kuin mitään muuta (x)
lähtisi mielummin katsomaan kavereiden kanssa peliä, kuin olisi kanssasi ()

Hän pitäisi..

romanttisista iltakävelyistä (x)
sinusta (x)
tietokonepeleistä (x)
leffoista (x)
löhöämisestä (x)
kaupungilla hengaamisesta ()
skeittaamisesta ()
seksistä (x)
jalkapallosta ()
yhteisistä perhetapaamisista ()
tanssimisesta ()

Hän sanoisi sinulle joka päivä..

"Rakastan sinua." ()
"Painu helvettiin." ()
"Olet elämäni nainen." ()
"En ehi nytte, katotaan joskus toiste." ()
"Näytät kamalalta." ()
"En tiiä mitä tekisin ilman sua." (x) - Ainakin kokisin olevani tarpeellinen, muttei tätäkään kai sentään joka päivä.

nooralla oli tämmönen hauska(?)Maanantai 02.04.2007 14:32

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailujärjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. Heräsin tänään aamulla ja totesin: "mitä sää oikeen heität"
2. Toistelin: "minä ja hanipuppeli<33"
3. Sanoin luokkatoverilleni: "Ostimpas silinterin<3"
4. Sitten piti tehdä: "my happy family"
5. Joka kerta kun oon kännissä sanon: "Sinä poltta kohta koko laiva"
6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: "I hope you still feel small when you stand beside the ocean.."
7. Oon saletisti: "we be fucked"
8. Kiljasin eilen kaupungilla: "photoshop"
9. Ensivuoden tuleva mottoni on: "Pyhä 2006 - Afterskissä meinas isoveikkaa väsyttää"
10. Viimeiset sanani tulevat olemaan : "oltiin tosi ihquja ja ajettiin cadillacilla"

Ryöväsin Jonaylalta.Tiistai 20.03.2007 15:43

A : You like to drink.
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : Best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

R Fuckin crazy.
O Awesome kisser.
O Awesome kisser.
P You are popular with all types of people.
E Damn good kisser.

puspus.

Ryöväsin pirlittanilta.Maanantai 19.03.2007 02:38

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
TOTAL: 8

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 6

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 5

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 2

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 2

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 5

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 3

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 4

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 4


Yhteensä 38 pistettä.
Olen siis ihan turvallista seuraa.

ParturiinTorstai 22.02.2007 04:10

Mulla on iso ongelma. Varasin ensviikon synttärien kunniaksi itelleni parturin tottakai sille lähialueen näteimmälle kampaajalle. Ne tekee siellä aina sellasta päähierontaa mikä on melkein yhtä hyvää kuin seksi. Siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta kun en osaa päättää miten tätä tukkaa lyhentäisi. On oikeastaan liiankin monta ajatusta..

Toisaalta voisi lähteä James Dean-linjalle niinku mulla joskus oli: Pretend (ilman tuota takatukkaa)
Ehkä jopa ihan kaljuksi kovanaamaksi: Pretend
Mutta mitäs jos sitten vaan kaduttaa ja alan ikävöidä pehkoa: Pretend
Tai edes vähän pehkoa.. Pretend

Eli niinku a: http://image.com.com/mp3/images/processed/thumb/64/10/14162.jpg
vai niinku b: http://i19.photobucket.com/albums/b154/ashnshaw/Jon%20Bon%20Jovi/Jon_Bon_Jovi.jpg

:D

Hömppää.Keskiviikko 14.02.2007 14:29

VASTAA OMALLA ETUNIMEN ALKUKIRJAIMELLA ALKAVALLA SANALLA:

Olen: Roope

Haluan: Rakkautta
Minulla on: Rakastaja
Toivon: Rakkautta
Vihaan: Rakkautta
Pelkään: Rakkautta
Kuulen: Rakkaudesta
Pohdin: Rakkautta
Rakastan: Rakkaita
Minuun koskee: Rakkaus
Minä aina: Rakastan
Minä en ole: Rakastunut
Laulan: Rakkaudesta
Itken: Rakkaudesta
En ole aina: Rakastettava


Ainiin, ja hyvää ystävänpäivää kaikille ketkä miut tuntee. :)

Seksin jälkeen.Maanantai 29.01.2007 20:36

En tiedä onko tämä joku tosi vanha juttu, mutta osui silmään tuolta maailmalta.
Ainakin omalla kohdallani osui niin jotenkin vyön alle ja upposi. :D

SEKSIN JÄLKEEN:

-OINAS: uudestaan!
-HÄRKÄ: ruokaa...
-KAKSONEN: missä kaukosäädin on?
-RAPU: milloin pidetään häät?
-LEIJONA: enkö ollutkin fantastinen?
-NEITSYT: ylös,lakanat on vaihdettava!
-VAAKA: pidin äskeisestä, jos sinäkin pidit?!
-SKORPIONI: hetki,etsin avaimen ja avaan käsirautasi.
-JOUSIMIES: soitellaan!
-KAURIS: oiskos sulla käyntikorttia?
-VESIMIES: uusiks,mut nyt ilman vaatteita..
-KALAT: mikä sun nimes olikaan? :o

JouluraporttiSunnuntai 24.12.2006 23:38

Jouluaatto on nyt mun osalta virallisesti vietetty. Ruokaa ja juomaa oli, saunassa kävin, joulupukki tuli ja kuusikin oli koristeltuna. Ei nuo asiat ketään kuitenkaan kiinnosta, joten siirrytään suoraan siihen tärkeimpään. Nämä Roope sai lahjaksi:

- Kahdet Disney-sukat
- After Eight suklaata
- Akkukäyttöisen, naisellisen pienen ruuvinvääntimen(?)
- Joulukori missä oli enimmäkseen sekalaista syötävää
- Viivi & Wagner vuosikalenteri

Oma vika, en kirjoittanut pukille toivelistaa. Tai sitten olen ollut vaan tosi tosi tuhma, mutta aikuismaisen lapsellisesti olen kyllä aika pettynyt. Ei tullut mitään sellaista mikä olisi saanut haukkomaan happea. Ainii, no sain mä myös suukon.