Jokelan Koulun 7.11.07 uhrien puolesta.
Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden.
Uusimmat blogimerkinnät
- : ) 28.05.
- Aha. 19.11.
- >: o 12.01.
- Ei näin 26.05.
- [Ei aihetta] 02.05.
- Monty Python - Always Look On The Brigh... 28.01.
- [Ei aihetta] 30.10.
- [Ei aihetta] 13.09.
- [Ei aihetta] 07.11.
- Immortality 05.11.
Blogi
« Uudemmat
-
Vanhemmat »
[Ei aihetta]Keskiviikko 07.11.2007 22:22
ImmortalityMaanantai 05.11.2007 21:28
Kasvosi, lähes yhtä valkeat kuin lumi jolla ne makasivat. Mustat vaatteet, lumen peitossa. Istuin vierellesi ja laskin käteni pääsi päälle. Ihmetyksekseni silmäsi avautuivat, katseesi kohdistui minuun.
”Miksi?” kysyit hiljaa, äänesi oli rosoinen.
En vastannut, sillä tiesin ettet voisi ymmärtää. Et antaisi anteeksi koskaan.
Minä katson sinua silmiin, sinä olet minulle rakas.
Olemuksesi oli aina muistuttanut minua jostain. Nyt ymmärsin, nähdessäni sinut siinä maassa, kuolemaisillasi. Enkeli. Se sinä olit aina ollut, harmi kun vasta nyt löysin oikeat sanat. Vain siivet puuttuivat. Tuijotit minua sinisillä, viattomilla silmilläsi pyytäen armoa. Sitä en pysty antamaan.
Minä katson sinua silmiin, tahdoin sun tietävän sen.
”Min䅔 sanoit, ”rakastin sinua”
Se sana kirpaisi. Rakastin. Sillä minä rakastan sinua vieläkin. Et vain koskaan ymmärtäisi sitä, enkä minä voisi sitä selittää. Sinä olet kuolevainen, nyt itsekin tajusit sen. Kylmyys kalvoi sisintäsi, minä pystyin näkemään sen katseestasi.
Minä katson sinua silmiin, vielä tämän viimeisen kerran.
Sinä muutut joka päivä, olen huomannut sen. Minä tulen pysymään aina tällaisena. Et kuitenkaan koskaan yrittänyt muuttaa minua. Siksi ehkä juuri pidin sinusta, otit minut vastaan sellaisena kuin olin. Et vaatinut minulta mitään, mitä en voinut antaa. Mutta olisin voinut tarjota sitä, mitä et edes osannut kuvitella.
Minä katson sinua silmiin, enkä tiedä jaksanko huomiseen.
Ja nyt näin sinun tekevän kuolemaa siinä edessäni. Enkä minä yrittänyt estää, minähän olin sinut siihen tuonut. Olin itse iskenyt puukon jalkaasi, et voinut enää liikkua. Veresi oli värjännyt lumen, rikkoen sen autuaan valkeuden. Kuitenkin, vaikka olin tehnyt kovin tunteettoman asian, rakastin sinua silti enemmän kuin mitään muuta. Katsoin silmiisi, ja yritin kertoa sitä sinulle. En löytänyt sanoja, mutta toivoin sinun ymmärtävän.
Minä katson sinua silmiin, olen kai valmis lähtemään.
Aikoisin olla vierelläsi katkeraan loppuun asti, kunnes sydämesi lakkaisi lyömästä. Hengitit raskaasti, se kuulosti kivuliaalta. Rakastan sinua liian paljon, siksi olin tehnyt näin. En vain tiedä, ymmärtäisitkö sitä koskaan. Siksi en sitä kertonut.
Minä vihasin itseäni. Vihasin entistä enemmän, kun tajusin että yritin pitää sinut kokonaan itselläni. En halua omistaa mitään täysin, varsinkaan ihmistä. Se on väärin, niin helvetin väärin. Siksi minun oli pakko tehdä tämä, et olisi muuten suostunut jättämään minua. Kyllä me vielä tapaisimme, ehkä sitten tuonpuoleisessa. Mutta tapaisimme kuitenkin, aion pitää huolen siitä.
Katsoin silmiisi, ne sulkeutuivat hitaasti ja lakkasit hengittämästä. Olit viimein poissa.
”Miksi?” kysyit hiljaa, äänesi oli rosoinen.
En vastannut, sillä tiesin ettet voisi ymmärtää. Et antaisi anteeksi koskaan.
Minä katson sinua silmiin, sinä olet minulle rakas.
Olemuksesi oli aina muistuttanut minua jostain. Nyt ymmärsin, nähdessäni sinut siinä maassa, kuolemaisillasi. Enkeli. Se sinä olit aina ollut, harmi kun vasta nyt löysin oikeat sanat. Vain siivet puuttuivat. Tuijotit minua sinisillä, viattomilla silmilläsi pyytäen armoa. Sitä en pysty antamaan.
Minä katson sinua silmiin, tahdoin sun tietävän sen.
”Min䅔 sanoit, ”rakastin sinua”
Se sana kirpaisi. Rakastin. Sillä minä rakastan sinua vieläkin. Et vain koskaan ymmärtäisi sitä, enkä minä voisi sitä selittää. Sinä olet kuolevainen, nyt itsekin tajusit sen. Kylmyys kalvoi sisintäsi, minä pystyin näkemään sen katseestasi.
Minä katson sinua silmiin, vielä tämän viimeisen kerran.
Sinä muutut joka päivä, olen huomannut sen. Minä tulen pysymään aina tällaisena. Et kuitenkaan koskaan yrittänyt muuttaa minua. Siksi ehkä juuri pidin sinusta, otit minut vastaan sellaisena kuin olin. Et vaatinut minulta mitään, mitä en voinut antaa. Mutta olisin voinut tarjota sitä, mitä et edes osannut kuvitella.
Minä katson sinua silmiin, enkä tiedä jaksanko huomiseen.
Ja nyt näin sinun tekevän kuolemaa siinä edessäni. Enkä minä yrittänyt estää, minähän olin sinut siihen tuonut. Olin itse iskenyt puukon jalkaasi, et voinut enää liikkua. Veresi oli värjännyt lumen, rikkoen sen autuaan valkeuden. Kuitenkin, vaikka olin tehnyt kovin tunteettoman asian, rakastin sinua silti enemmän kuin mitään muuta. Katsoin silmiisi, ja yritin kertoa sitä sinulle. En löytänyt sanoja, mutta toivoin sinun ymmärtävän.
Minä katson sinua silmiin, olen kai valmis lähtemään.
Aikoisin olla vierelläsi katkeraan loppuun asti, kunnes sydämesi lakkaisi lyömästä. Hengitit raskaasti, se kuulosti kivuliaalta. Rakastan sinua liian paljon, siksi olin tehnyt näin. En vain tiedä, ymmärtäisitkö sitä koskaan. Siksi en sitä kertonut.
Minä vihasin itseäni. Vihasin entistä enemmän, kun tajusin että yritin pitää sinut kokonaan itselläni. En halua omistaa mitään täysin, varsinkaan ihmistä. Se on väärin, niin helvetin väärin. Siksi minun oli pakko tehdä tämä, et olisi muuten suostunut jättämään minua. Kyllä me vielä tapaisimme, ehkä sitten tuonpuoleisessa. Mutta tapaisimme kuitenkin, aion pitää huolen siitä.
Katsoin silmiisi, ne sulkeutuivat hitaasti ja lakkasit hengittämästä. Olit viimein poissa.
« Uudemmat
-
Vanhemmat »