IRC-Galleria

(Huom. Seuraava teksti on filosofista ja kuivaa ja luultavasti et saa siitä mitään selkoa koska kirjoitin sen vain omia ajatuksiani selventääkseni ja laitoin tänne ihan vain kiusallani koska jotkut lukevat tästä varoituksesta huolimatta ja saavat päänsärkyä ja ärtymystä. Olen Paha.)

Tarkastelen murheellisena ikkunani alla levittäytyvää valtakuntaa.
Kulmikkaiden, vinojen talojen välissä kiemurtelevat kivetyt kadut on yöaikaan valaistu lyhdyin joiden valo saa kaduilla käyskentelevät kansalaiset näyttämään hirviömäisiltä. Kaduilla käyskentelevät hirviöt vasta pelottavilta näyttävätkin. Hymyilen, yöaikaan valtakunta tuntuu melkein terveeltä.
Nostan katseeni horisonttiin, kaukaisuudessa erotan viholliseni Valon valtakunnan tornin, se mokoma ei lakkaa hohtamasta edes yöllä. Pröystäilijät.
Yhtä pitkän matkan päässä molemmista maista sijaitsee Harmaa valtakunta, heidänkin vaatimattonan torninsa erotan kun tarkasti katson.
Kävelen tornikamarin idänpuoleiseen ikkunaan. Kaukana, mutta ei tarpeeksi kaukana, pimeä maani päättyy yhtäkkiä tyhjyyteen. Ei valoa, ei pimeyttä, ei mitään siltä väliltäkään. Vain tyhjyyttä.

Riuhtaisen verhot ikkunan eteen mutta se ei saa minua rauhoittumaan. Vihaisena potkaisen puista pöytää joka iskeytyy päin seinää ja menee palasiksi. Se rauhoittaa vähän.
En kuitenkaan saa näitä ahdistavia mietteitä ravisteltua päästäni. Kuljen rauhattomana ympäri kammiotani ja olen aikeissa hajottaa tuolitkin kun tulen vilkaisseeksi seinäkalenteriin. Ah, tälle päivälle on merkitty valtiovierailu, olin aivan unohtaa. Yleensä vihaan näitä diplomaattisia tapaamisia mutta nyt ajatus tuntuu vain piristävältä. Potkaisen tuolin edelläni portaisiin ja lähden laskeutumaan sen kolinaa seuraten.
Sisemmässä aulassa minua vastassa on kaksimetrinen luuranko jonka silmät leimuavat helvetin tulta. Käsken sen hakea matkaviittani ja valjastaa lohikäärmeen. Luuranko nyökkää ja kalistelee matkoihinsa.
Menen matalan holvikaaren alta ulompaan aulaan jossa on suuri tamminen pöytä.
"Pahaa iltaa, Quatermass", tervehdin tammipöydän ääressä istuvaa tummapukuista miestä.
"Vaikutatte hermostuneelta, herra" Quatermass sanoo nostamatta katsettaan tarot-korteista joita selailee pöydällä. -"Ette yleensä ole noin muodollinen."
"Se johtuu ilmasta.. ilmassa on ikävyyksiä" selitän. Luurankosoturi palaa ja auttaa matkaviitan ylleni. Panen merkille että se on kadottanut päänsä mutta en kehtaa huomauttaa asiasta.
"Olen lähdössä vierailulle, ehkäpä se piristää hieman." sanon Quatermassille.
"Hyvää matkaa, herra" Quatermass toivottaa astuessani ovesta ulkotasanteelle.

Myrkynvihreä lohikäärme jo odottaa minua valjastettuna ja selvästi pahantuulisena. Lähestyessäni se huitaisee minua kohti siivellään ja olisi irroittanut pääni ellen olisi kumartunut ajoissa. Nyt tiedän mitä luurangolle tapahtui.
"Huti meni! Ja nyt olet kunnolla tai jätän sinut ilman aamupalaa, senkin vihreä piru."
"Oliko tuo uhkaus vai lupaus..." lohikäärme mutisee mutta antaa minun kiivetä selkäänsä.
"Äläs nyt. Minkä minä sille voin että karja on käynyt laihaksi ja sairaaksi" lohduttelen sitä noustessamme lentoon. "Ja kansalaiset eivät oikein tykkää ehdotuksestani että rikolliset annettaisiin lohikäärmeen ruoaksi, he kun sattuvat kaikki olemaan rikollisia."
Lohikäärme vain jatkoi murjottamista. Taputin sen päätä ja nojauduin lähemmäs. "Kuules. Sain tiedon että valkoisten vakoojia on nähty metsärajalla viime päivinä ja ajattelin lähettää viikonloppuna ryhmän heitä etsimään. Mitäpä pitäisit jos saisit olla ryhmän johdossa?"
Ajatus piristää lohikäärmettä suuresti ja loppumatka Harmaata maata kohti sujuukin iloisen juttelun merkeissä.
Ilma on kolea ja sumuinen Harmaan valtakunnassa saapuessamme lopulta perille. Lohikäärme laskeutuu tottuneesti tornin kiveykselle. Jätän lohikäärmeen tallipäällikkönä häärivän golemin hoitoon ja suuntaan kulkuni kohti tornin ovea. Käännyn ovella kuullessani raskaan jysähdyksen ja jiddišin kielistä kiroilua. Golem hamuilee irronnutta päätään ja lohikäärme virnistelee minulle ilkikurisesti. Pudistelen päätäni ja astun tornin ovesta.
Ulompi aula on maltillisesti ja mielestäni hyvin tylsästi sisustettu. Huoneen yhdellä sivustalla on tammipuinen pöytä jonka ääressä istuu tarot-kortteja selaileva tummapukuinen mies.
"Terve taas, Quatermass" sanon ripustaessani matkaviittaani naulakkoon.
"Tervehdys. Lady odottelee teitä jo kokoushuoneessa." Quatermass vastaa.
"Mainiota. Hömm." sukaisen hiuksiani suoremmaksi ja olen harmissani ettei täällä ole peiliä.
"Miltä näytän, Quatermass?"
"Pahalta kuten aina, herra. Menkäähän nyt jo." Quatermass sanoo hymyillen.

Kokoushuoneen ovella epäröin hetken ennenkuin koputan.
"Ken on ovella?" lausuu kirkas ääni.
"Minä, pimeyden valtias ja kauhun kuningas!" julistan jyhkeästi ja valmistaudun näyttävään sisääntuloon.
"Ai sinä, hassu." ääni vastaa nauraen. "Tulehan sisään sieltä." Päätän jättää dramatiikan toiseen kertaan, piilotan halvan savupommin takaisin taskuun ja astun huoneeseen.

Kokoushuone on värikkäin paikka koko harmaassa tornissa, siellä on seinävaatteita ja koristeita kaikista valtakunnista. Kauniisti veistetyllä pöydällä on hopeinen teekannu ja pöydän ääressä divaanilla istuu valoa hohtava kaunis enkeli.
"Saako olla teetä?" enkeli kysyy ja kaataa sitten kupillisen vastausta odottamatta. Istun vastapäiseen mustaan nojatuoliin. Siristelen silmiäni sillä hänen loisteensa häikäisee minua. "Tuota.. voisitko vähän.. himmentyä?" kysyn.
"Oi anteeksi, unohdin aivan", enkeli valehtelee viattomasti. Hän 'unohtaa' joka kerta. "Onko nyt parempi?" hän kysyy vähennettyään valaistusta.
"Paljon parempi." Enkeli on kyllä sokaisevan kaunis ilman hohdettaankin, jopa minun on myönnettävä se.

"Noh, mitenkäs valtakunnassa?" kysyn ja siemaisen teetäni. Kuumaa.
"Hyvin hyvin. Mitenkäs teillä?" Enkeli kysyy.
"Pahoin." vastaan kohteliaasti. Hoidamme muodollisuudet nopeasti pois ja odotamme molemmat itsepäisesti että toinen ottaisi puheeksi asian josta tulimme puhumaan.
"Ilmat käyvät synkemmiksi.. oletko huomannut" kilistelen lusikkaa hermostuneesti kupissa.
"Luulisi sinun vain pitävän sellaisesta" enkeli tokaisee.
"En tarkoita sellaista synkkyttä, tiedät mitä tarkoitan."
Lusikoiden kilinää.
"Kansa on alkanut käyttäytymään levottomasti.." enkeli puhuu kuin itsekseen.
-"Niin meilläkin päin. Kaikenlaisia uusia ilmiöitä. Kuten tämä raha."
"Sillä nimellä sitä meilläkin kutsutaan. Ensimmäisenä tuli mieleen että sen täytyy olla jotain sinun keksintöäsi!" Enkeli osoittaa minua syyttävästi lusikalla.
-"Höh! Luulin että tunnet minut. Mutta niin minäkin ajattelin heti sinua kun oma kansani alkoi esittämään levottomia ideoita vallankäytöstä. Taisivat kutsua sitä nimellä demonikratia."
"Aivan uusi sana minulle. Mitä se merkitsee?"
-"Ymmärtääkseni se on sitä että maata näennäisesti johtaa useampi ihminen ja kansa huijataan uskomaan että he ovat valinneet nämä johtajat, vaikka todellisuudeessa he itse juonivat tiensä huipulle ja valitsevat sitten seuraajansa."
Enkeli hirmustui. "Vai ajattelit että minulla olisi jotain tekemistä tuon kanssa, mitäh?"
"Nokun teillä tuo vallankäyttö on vähän kumman höveliä, en ole koskaan ymmärtänyt miten valtio pärjää ilman diktaattoria" selitän.
"No hyvä on. Ja ehkä olin epäoikeudenmukainen kun syytin sinua rahan keksimisestä, sinun ilkeytesi on sentään hienostuneempaa." Enkeli sanoo hieman rauhoittuneena.
Siemailemme hetken teetä hiljaisuudessa.

"Uusi maailma." Enkeli sanoo. Kohotan kulmiani kysyvästi.
Enkeli ei vastaa vaan tarttuu teepannuun ja kaataa kuumaa teetä pöydälle. Nesteen pinta väreilee hetken ja muodostaa näyn sumusta. Sitten sumu hälvenee hieman ja näemme kaupungin joka on suurempi kuin meidän valtakuntamme olisivat yhteensä. Silmänkantamattomiin rakennuksia joista jokainen on meidän tornejamme korkeampia, tunnen kateuden pistoksen.
"Uusi maailma omamme ulkopuolella", Enkeli selittää.
"Paha maailma," hän sanoo ja osoittaa minua syyttävästi, "eikä kuitenkaan ole. Kaikki on sekoittunutta. Katso." Nyt näkyviin ilmestyy tuiman näköinen mies jolla on lyhyet viikset. Hän pitää puhetta hurraavalle kansanjoukolle, ja hänen silmissään loistaa hulluus.
"Hän on tappanut lukemattomia" totean tulkittuani saamiani vaikutteita. "Paha mies."
"Totta," Enkeli myöntää, "mutta aina hän luuli tekevänsä hyvää. Katso tämä." Seuraa uusi näky. Puiseen ristiin naulattu puolialaston mies. Hän on elossa ja kärsii, mutta kukaan ei auta häntä alas. Katson häntä, ja katson hänen elämäänsä, ja saan hyvin ristiriitaisia vaikutteita.
"Eihän tässä ole mitään järkeä.." mutisen. "Hän on hyvä, äärimmäisen hyvä, ja samalla hänessä tuntuu äärimmäinen pahuus jonka rinnalla omanikin kalpenee." Katson kauhistuneena enkeliin.
"Ymmärrätkö nyt? Se on uuden maailman kirous. Hyvä ja paha ovat sulautuneet yhteen, mutta tuloksena ei ole tasapaino vaan sen vastakohta, täysi kaaos. Näkemäsi maailma on meitä ympäröivä todellisuus. Näkemäsi näyt ovat tuon maailman menneisyys ja meidän tulevaisuutemme." Enkeli on itkun partaalla. Huomaan hämmästyksekseni etten nautikaan ikuisen viholliseni kärsimyksestä. Sillä tajuan että tämän tulevaisuuden edessä me kaksi seisomme samalla puolella. Lasken kämmeneni hänen kätensä päälle.
"Minäkään en halua tuollaista maailmaa. Mutta mitä me voimme tehdä?" kysyn.
Enkeli tarttuu käsiini ja puhuu kiihkeästi "Meidän täytyy tehdä mahdoton ja yhdistää kaksi absoluuttisen vastakkaista perusvoimaa, kutoa valosta ja pimeydestä muuri suojaksi tuolta hulluudelta joka on tulos epäonnistuneesta yhdistymisestä, ja meidän täytyy välttää itse epäonnistumasta."
"Siis häh?" putoan aina kärryiltä kun alkaa puhumaan vertauskuvilla.
"Aargh. Yritän sanoa että..." Enkeli irvistää "Meidän täytyy muodostaa liitto."
Hmm. Maistelen ajatusta. "Liitto? Tarkoitatko siis..."
"EN!" hän sanoo arvattuaan ajatukseni.
"Harmi. Tarkoitat siis ikäänkuin sotilasliittoa? Hmm ensiksi meidän kai pitäisi lopettaa keskinäine sotamme."
"Siitä voisi olla hyvä alkaa" hän toteaa kuivasti. "Mutta pelkkä tulitauko ei riitä. Meidän täytyy muodostaa yhtenäinen kansa. Harmaasta maasta tulee uuden valtakuntamme keskus."
"Mutta.. Harmaassa tornissa ei ole valtaistuinta. Kumpi meistä johtaa tätä uutta kansaa?" kysyn.
"Siinäpä sinulle totuttelemista, senkin diktaattori, koska kumpikaan meistä ei johda. Uutta maata johtaa kansa, ja meidän tehtävämme on vain pitää rauha yllä."
"Siis." pudistelin päätäni. "Keskeytä minut jos ymmärsin väärin, mutta me olemme siis muodostamassa uutta valtiota, sinun Valon kansasi ja minun Pimeyden kansani, ja kaikki valta annettaisiin näiden riitapukarien käsiin, ja tällä reseptillä meidän pitäisi VÄLTTÄÄ tuon uuden maailman hulluus?"
Enkelin hymy on kuin aurinko. "Täsmälleen näin!"

Avaan suuni vastalauseeseen mutta suljen sen saman tien. Vastoin kaikkea järkeä alan kallistua enkelin suunnitelman kannalle. Selvää on että meillä on edessämme ikuisesti kestävä urakka yrittäessämme saada kansojamme elämään sovussa ja rauhassa Harmaassa maassa. Mutta joudun myöntämään että olen oikeastaan jo kyllästynyt ikuisuuden kestäneeseen sotaan välillämme. Sitäpaitsi uuden maailman uhka tuntuu paljon hirvittävämmältä kuin ajatus rauhasta ikuisen vihollisen kanssa.
Puristan enkelin kättä. "Olkoon siis niin. Tästä eteenpäin emme ole vihollisia vaan yhden kansan samanarvoisia edustajia."
"Muodostukoon Valosta ja Pimeydestä uusi mahti, vastavoima hulluudelle" enkeli lisää.
Ja Quatermass, joka tuntuu ilmestyneen tyhjästä, laskee kätensä käsiemme päälle ja sanoo: "Niin käyköön, ja kestäköön liittonne iäti." kuin julistaisi meidät mieheksi ja vaimoksi, tuumin, mutta pidän ajatuksen omana tietonani etten rikkoisi tunnelmaa.

Oloni tuntuu kevyeltä kun lopulta astun ulos tornitasanteelle hyvästeltyäni enkelin. Tunnen että olen ottanut kantaakseni valtavan taakan, ja tiedän että tulen kantamaan sitä päivieni loppuun saakka. Mutta se ei tunnu pahalta.
Lohikäärme tervehtii minua riemullisesti tasanteella. Muistan lupaamani metsästysretken joka asioiden saaman käänteen takia täytyy peruuttaa, ja toivon etten olisi tullut luvanneeksi.
Golem on saanut päänsä takaisin paikoilleen ja mulkoilee minua äkäisesti hyvän matkan päässä lohikäärmeestä.
Lennämme tasaista vauhtia kotia kohti, aamu on jo valkenemassa. Selvitän hermostuneena kurkkuani. "Tuota noin. Siitä metsästysretkestä josta oli puhetta..." aloitan.
Lohikäärmeen niskasuomut rahisevat äänekkäästi kun se hitaasti kääntää päänsä puoleeni.
"Niin?" Lohikäärmeillä vasta onkin verraton taito saada yhteen ainoaan sanaan valtaava määrä uhkaavuutta. Katson sen leimuaviin silmiin ja etsin sopivia sanoja. Kotimatkasta tulisi ohdakkeinen.