IRC-Galleria

En usein avaudu täällä henkilökohtaisista asioista, tai jos avaudunkin niin maalaan kaiken niin paksulla kerroksella sarkasmia, ettei sen alle jäävästä totuudesta saa enää selvää. Mutta nyt on tullut aika puhua vakavasti, kun olen vielä jotenkuten kykenevä. Aiheena hulluus.
(suosittelen lukemaan Soven erinomaisen tekstin siitä, mitä hulluus ei ole.)

Minä olen hullu, sekä paperilla että ihan oikeasti. (nämä asiat eivät aina ole yhteydessä toisiinsa.) Tarkemmilla diagnooseilla ei ole väliä, mutta suurin osa siitä kumpuaa yli 10 vuotta kestäneestä masennuksesta. On aikoja, jolloin oloni on keskimäärin parempi, hetkittäin jopa suorastaan ekstaattinen, mutta tätä nykyä nuo hyvät kaudet ovat vain pintaa jota hiemankin raaputtamalla alta paljastuu ruma ja ikävä masennus. Senkin kanssa oppii elämään, tietysti. Vaikka on aikoja, jolloin houkutus jättää tämä maailma on äärimmäisen suuri, mutta jopa synkimpinä hetkinä olen kuitenkin ollut järjissäni ja kyennyt ajattelemaan jotenkuten selkeästi masennuksen alla. Järkeilemällä olen jättänyt monta typerää asiaa tekemättä.

Mutta viime aikoina mielenterveyteni on tehnyt pahemmanlaisen notkahduksen. Olen vasta nyt alkanut kunnolla sisäistämään mitä hulluus tarkoittaa. Se on sitä, kun ei voi enää järkeillä sumun keskellä. Mitä typerimmät asiat tuntuvat loogisilta. Ei voi enää luottaa siihen, että osaa toimia oikein kun eteen tulee vaikea tilanne.

Ehkä tämä menee vielä ohi. Mutta jos ei mene, jos tämä pahenee vielä ja käytökseni muuttuu pysyvästi huonompaan suuntaan, muistakaa nämä sanat aitona minuna.

päivitys 9.5.2013
Olen hämilläni ja hyvilläni tuesta jota niin tutut kuin tuntemattomatkin ovat osoittaneet. En todellakaan odottanut sitä. Tämän blogimerkinnän tarkoituksena oli vain kertoa lyhyt näkökulma aiheeseen, ja samalla toimia selityksenä sille, mikäli tulevaisuudessa ilmaisuni muuttuu erityisen sekavaksi. Tosin kun katselee ilmaisuani tähän mennessä, en osaa sanoa mistä kukaan näkisi eron.

Minulla on ollut aina sangen löyhä suhtautuminen todellisuuteen - se on yksi puolustuskeinoistani masennusta vastaan. Haluaisin kuitenkin uskoa että olen kaiken sekavuuteni alla kuitenkin aina säilyttänyt jonkinlaisen järjen, joka on estänyt minua tekemästä typeryyksiä. Nyt viimeaikoina tuo järjen valo on ajoittain sammahdellut, minkä johdosta päädyin loukkaamaan erästä tärkeää ystävää syvästi. Tämä blogimerkintä syntyi sen johdosta, vaikka tapani mukaan kirjoitin ehkä turhankin epäselvästi.
En yritä hakea julkista anteeksiantoa, enkä vierittää vastuuta sanoistani hulluuden peikon harteille, haluan vain varoittaa että käytökseni saattaa olla arvaamatonta, ja sellaista mitä en nyt järjissäollessani pitäisi ollenkaan suotavana.

Satunnaiset vaahtoamiset Batmanista, peliväkivallasta, kahvista, tisseistä ja ninjoista ovat osa normaalia käytöstäni.