IRC-Galleria

http://googleblog.blogspot.com/2010/01/new-approach-to-china.html

Ihan hyvä juttu, vaikka kaksipiippuinenkin tietysti. Paljon ihmisiä jää työttömäksi. Google lupaa tehdä asialle jotain, jää nähtäväksi jos vaikka tekisivätkin. Merkittävä uutinen tämä joka tapauksessa on, ja olen iloinen googlen päätöksestä.

Yksi tulevaisuuteen liittyvistä peloistani on että Google päättää joskus ottaa orwellimaisen linjan jota suurvaltojen hallitsevat voimat pitkälti ajavat. Googlella olisi jo nyt periaatteessa hirvittävästi valtaa. Luottamusta ei ole vielä rikottu, ja niinpä he saavat ihan kaikessa rauhassa kerätä lisää valtaa.
Siis: Minusta google on enimmäkseen tosi hieno asia. Minulla ei ole vielä mitään syytä olla luottamatta heikäläisiin, ja uskonkin että nykyisellä johdolla on ihan oikeasti hyvät aikeet rakentaa avoimempi internet-yhteiskunta.
Pelottaa vain ajatella mitä tapahtuu kun se johto aikoinaan vaihtuu. Mutta, ehkä siihen mennessä elämme jo maailmassa jossa pienet valtaapitävät ryhmät eivät voi kontrolloida miljardeja ihmisiä. Internet on vienyt meitä monta askelta siihen suuntaan, mutta googlen vallan omaava pahantahtoinen taho voisi vielä tässä vaiheessa jarruttaa kehitystä pahasti.

The Incredible Hulk - Ultimate Destruction tuli tänään postissa. Se on MAHTAVA.

Spiderman 2:ssa jo oli ihan huimaavaa liidellä seiteillä pitkin pilvenpiirtäjiä. No Hulk tekeekin kaiken paremmin: juoksin juuri pitkin rakennusten seiniä hirveästi rymisten, ja hyppäsin sitten mahdottoman korkealta alas kadulle niin että JYSÄHTI. Sitten poimin kadulta bussin ja juoksin sen kanssa pilvenpiirtäjän seinää ylöspäin ja paiskasin sitten bussin mäkeen. AAAAAH. Tuntuu upealta.

Ja parasta kaikessa on se että Hulk saa riehua ja teurastaa vaikka kuinka paljon, mutta hän on silti tarinan uhri, raukkaparka joka ei vain voi mitään sille että välillä vähän suututtaa. :(

edit:
Haha, seuraavaksi tein mitä kaikkien suurkaupungissa riehuvien miespuolisten hirviöiden tulee tehdä: kaappasin naisen ja rymistelin hänen kanssaan pilvenpiirtäjän huipulle. Sitten paiskasin tytön päin toista pilvenpiirtäjää. Tosi hieno siirto pelintekijöiltä että eivät tylsyttäneet tätä. :) Hämähäkkimiehessä ei voinut hipaistakaan siviilejä.

Näyttää paremmalta blogissa kun irc-gallerian tekstinmuokkausominaisuuksissa on vähän puutteita.
Verenhukka on todellisen henkilön roolipelihenkilölleen valitsema nimi. Hänkin on barbaari. En tavoittanut häntä tänään pyytääkseni lupaa nimen käyttöön, mutta olen varma että hän ei pahastu.

--

Gholjan kylä oli rakentunut samannimisen vuoren ympärille. Vuori itsessään kohosi keskellä saarta, joka oli kivenheiton päässä mantereesta. Maantieteilijöiden mukaan se oli omituinen paikka vuorelle, ja kaikkien muiden mielestä se oli vielä omituisempi paikka kylälle. Koko saarella oli vähän tasaisia alueita, joten talot oli jouduttu rakentamaan jyrkkään rinteeseen. Mutta kyläläisten mielestä se oli suurenmoinen paikka asua.

Yön tullessa Gholja vaipui nukkumaan. Valot sammuivat yksi kerrallaan talojen ikkunoista. Kaikista paitsi yhdestä.
Ylimmäisenä ja muista erillään oli pieni ruma talonhökötys jonka ikkunassa lyhdynvalo paloi usein läpi yön. Lähemmäs astuva kulkija saattoi kuulla mekaanista naputusta ja ajoittain toistuvaa kiroilua. Ikkunasta sisään katsoessa saattoi nähdä epäjärjestyksen valtaaman huushollin, ja omituista laitetta hakkaavan murisevan hahmon.
Jos kurkistaisit ikkunasta sisään, hahmo saattaisi kääntyä ja ärähtää että hänellä oli töitä, eikä hän ehtisi antaa nimikirjoituksia.

Albus Omituinen repäisi sivun kirjoituskoneestaan ja otti vielä yhden kulauksen viinileilistä. Sitten hän korjasi silmälasiensa asentoa ja tutki tuotostaan. Hän oli saattanut barbaari Tarmo Verenhukan, voittamattoman sankarin, hyvin kiperään tilanteeseen, eikä tiennyt kuinka saisi tämän pelastettua uskottavasti. Tarmo oli verenhimoisten vihollisten ympäröimänä, ja hänen kätensä oli kahlittu rautaketjulla.
"Kenties jokin jumala astuu esiin ja pelastaa tilanteen", Albus puhui ääneen. "Jumala kirjoituskoneesta, sitä ei liene kukaan keksinytkään ennen minua. Olen nero."
"Miksi kukaan jumala niin tekisi? Epäuskottavaa." puhui uninen ääni jostain huoneen perältä.
"En kysynyt sinulta, Pithikos." Albus sanoi painokkaasti. "Mutta ehkä olet oikeassa. Tarmo ei tarvitse jumalia, hän on vahva, itsenäinen ja neuvokas. Ihan kuten minä." Tukahdutettu naurahdus kuului huoneen perältä, mutta Albus päätti olla kuulematta sitä. Hän jatkoi kirjoittamista.


Syvimmän helvetin rottademonit lähestyivät sankariamme kiirettä pitämättä. Paksut rautaketjut vangitsivat Tarmon käsivarret.
"Luovuta, Verenhukka, et voi mitenkään paeta." puhui demonien päällikkö, kauhea rotannaamainen olento.
"Teidän tässä pitäisi harkita pakenemista" sanoi Tarmo vailla pelon häivääkään äänessään. "Kunhan pääsen näistä ketjuista, saatte kaikki maistaa miekkaani."
Demoni nauroi. "Ja kuinka ajattelit vapautua, sinä tyhmä sonni?"
"Viivyttämällä teitä puhumalla tarpeeksi pitkään jotta ehdin heikentää ketjuja, kunnes voin tehdä näin..." sanoi Tarmo, ja hänen lihaksensa jännittyivät.
"Pysäyttäkää hänet!" Demoni komensi. Tarmo irvisti ponnistuksesta, ja ketjujen lenkit alkoivat antaa periksi. Lähimmäinen demonisoturi heilautti sapeliaan kohti barbaarin kurkkua, mutta tämä väisti ja isku osui heikentyneeseen ketjuun katkaisten sen.
"Ha haa!" karjahti Tarmo kun ketjut valahtivat lattialle hänen ympärillään. "Missä on miekkani ..."

Albus keskeytti kirjoittamisen. Barbaarin miekka oli pudonnut kun hänet vangittiin, ja hän oli perääntynyt liian kauas sen luota. Hän ei ehtisi saada sitä nyt. Albus otti toisen kulauksen viiniä, ja jatkoi kirjoittamista hetken mietittyään.

"Olette niin naurettavia vihollisia etten tarvitse edes miekkaani", Tarmo sanoi ja poimi ketjun maasta. Se oli paksuista lenkeistä taottu ja hyvin raskas, mutta väkivahvalle barbaarille ei tuottanut mitään vaikeuksia nostaa se ilmaan ja heiluttaa sitä laajassa kaaressa yläpuolellaan. Rottademonit perääntyivät pyörivän ketjun tieltä.
"Pelkurit!" Tarmo pilkkasi. Yksi demoneista rohkaistui syöksymään kohti, mutta ketju iski sen kallon murskaksi ja kietoutui sen kaulaan.
"Nyt! Hän on aseeton!" Demonipäällikkö huusi. Mutta Tarmo kiskaisi ketjun taas liikkeelle, ja demonisoturin ruumiin sen mukana. Improvisoitua asettaan käyttäen hän raivasi tiensä läpi demonilauman, kunnes saapui paikalle johon oli pudottanut miekkansa.
"Vihdoinkin." Tarmo mutisi tarttuessaan valtavaan miekkaan jota useimmat kuolevaiset eivät jaksaisi edes nostaa.
"Oletko valmis kohtaamaan ruman luojasi, senkin inhottava epäsikiö?" Tarmo sanoi demonien komentajalle.
"Suuri Gurdien ei ole ruma!" kirkui demonipäällikkö vetäessään esiin kaksi sapelia...


Albus mietti.

... kaksi liekehtivää sapelia.
Tarmo ja demonipäällikkö kävivät toisiaan vastaan mahtavasti karjuen. Barbaarin lumotusta taivasraudasta taottu teräs kalahti vasten demonin helvetissä taottuja sapeleita. Ketterä demoni väisteli valtavan miekan iskuja, ja sai välillä muutaman iskun perille barbaarisankariin. Mutta Tarmo Verenhukka oli saanut lisänimensä siitä ettei pienistä haavoista välittänyt, ja sitä paitsi liekehtivä sapeli poltti haavat välittömästi umpeen. Vain lisää arpia uroteoista kertomaan.
Vaan sitten demoni kompastui omaan häntäänsä. Tarmo käytti tilaisuutta hyväkseen ja iski miekkansa demonin vatsan läpi nauliten tämän maahan. Liekehtivät sapelit sammuivat.
Tarmo tarttui miekkaansa vetääkseen sen irti, mutta näytti kuin demoni olisi ollut sanomassa jotain. Tarmo kumartui lähemmäksi.
"Kirotkoon Gurdien sielusi... mutta taistelit hyvin. Oli kunnia... kaatua taistelussa suurta sankaria vastaan..." Demonin silmät lasittuivat.
"Kirottu olkoon sinunkin sielusi, ja olihan se hyvä taistelu." Tarmo sanoi lempeästi ja veti miekkansa irti. Hän tarkasteli liekehtivien sapelien tekemiä haavoja. Niillä kyllä irtoaisi kunnioitusta ja ihailua majatalossa. Tämän seikkailun jälkeen jonkun kauniin neidon ihailu tekisikin oikein hyvää.
Tarmo Verenhukka puhdisti miekkansa, ja lähti kulkemaan tietään kohti uusia urotekoja.



"Olen nero!" Albus riemuitsi. "Olen suurin koskaan elänyt kirjailija!"
"Annas kun arvaan" kuului ääni nurkasta. "Tarmo rikkoi ketjut lihaksillaan, taisteli paljain käsin tiensä miekkansa luo, kävi taistelun demonien johtajan kanssa ja ansaitsi uusia arpia ja mahtavan aarteen?"
"Ei paljain käsin vaan ketjulla. Ja ei aarretta tällä kertaa. Huomaatkos, en toista itseäni". Albus sanoi. "Ja nyt nouset ylös sieltä ja lähdet viemään tämän kustantajalleni."
Pithikos huokaisi raskaasti. "Se on kävelymatkan päässä. Sinulle tekisi hyvää liikkua joskus itsekin vähän."
"Olen liian humalassa, ja siellä on pimeää ja kivikkoista. Voisin katkaista jalkani! Haluatko todella että katkaisen jalkani? Kaiken sen jälkeen mitä olen tehnyt, sinä sydämetön olento ..." Albuksen ääneen alkoi hiipiä itsesäälin sävy. Pithikos tiesi kokemuksesta että valitukselle ei tulisi loppua jos hän antaisi kirjailijan päästä vauhtiin, joten hän nousi ja venytteli siipiään.
"Ja kun nyt kerran olet lähdössä ulos, käy samalla hakemassa lisää viiniä. Jos isäntä valittaa, sano että voin maksaa kun uusi kirja tulee huomenna." Pithikos murahti ja sulloi paperit laukkuunsa.
"Tuleeko mieleen vielä mitään muuta?" hän kysyi sarkastiseen sävyyn.
"No itse asiassa voisit käydä vielä..." mutta ruskeakarvainen apina oli jo hypännyt ikkunasta ja levittänyt siipensä.
"Muista viini!" Albus huusi hänen peräänsä, mutta Pithikos lensi jo kaukana.
Kiittämätön apinaolento. Albus tarjosi hänelle kodin ja ruokaa, ja maksoi jopa palkkaakin, niin kuin siinä ei muka olisi tarpeeksi palkkiota että sai palvella maailman parasta kirjailijaa. Tai ainakin myydyintä. Parhaudesta oltiin montaa mieltä. Kriitikoiden mielestä Verenhukan seikkailut olivat itseään toistavaa roskaa joka upposi yleisöön koska siinä oli väkivaltaa ja romantiikkaa, ja koska kaikki halusivat tuntea itsensä Verenhukan kaltaiseksi sankariksi.
"Pääasia että raha virtaa", ajatteli Albus.

Kirjakustantamo sijaitsi Gholjavuoren toisella puolen. Päätoimittaja, pyöreä pieni mies nimeltä Karpó, oli ollut nukkumassa toimistolla kun Pithikos koputti ikkunaan. Hän kuitenkin tanssi riemusta kun näki mitä Pithikoksella oli tuotavanaan. Kirjallisuus oli Gholjan tärkein vientituote, ja etenkin Verenhukan seikkailujen kaltainen yleisöön menevä helppolukuinen seikkailuviihde - tai halpa kioskiroska kuten Pithikos sitä kutsui - sai rahaa virtaamaan kassaan.
Kotimatkalla Pithikos muisti viinin, ja lensi tavernan pihaan. Oli työviikko ja suurin osa kyläläisistä nukkui kotonaan, mutta taverna oli silti aina auki myöhään yöhön. Vain pari vanhaa miestä istui pöydässä pelaamassa lautapeliä kun Pithikos astui sisään. Hän nyökkäsi miehille tervehdykseksi.
"Pithikös, lentävä ystäväni" isäntä Armando tervehti. "Tulitko maksamaan sen retkun velat?"
"Tulin kasvattamaan niitä." Pithikos sanoi pahoitellen. "Mutta hän maksaa kyllä pian, uusi kirja meni juuri painoon."
"Ah, lisää mielikuvituksetonta väkivaltahömppää" Armando totesi nyppien viiksiään. "En tiedä mitä poikani näkee niissä kirjoissa. Mutta kaipa lapset tarvitsevat sankaritarinoita yhtä paljon kuin me aikuiset viiniämme, mm?"
"Itse pidän enemmän pähkinäviinasta, mutta tiedän mitä tarkoitat." Pithikos sanoi asetellessaan viinipulloja laukkuun niin etteivät ne kolahdelleet toisiaan vasten.
"Pidän huolen että Albus maksaa heti kun saa rahat" hän sanoi ja heilautti kättään hyvästiksi. Ulos päästyään hän ponnisti hypätäkseen lentoon, kun joku huusi hiljaa: "Pithikos!"
Pithikos katsoi ylös. Felip, tavernanomistajan poika heilutti hänelle ikkunasta. Pithikos loikkasi ikkunalaudalle.
"Hei, Felip. Eikö sinun pitäisi olla nukkumassa?"
"Näin sinun lähtevän kohti kustantamoa aiemmin!" Felip oli pullea poika joka piti ehkä liikaakin äitinsä laittamista ruoista joista taverna tunnettiin. "Uusi seikkailu on tulossa, eikö olekin?"
"Se menee painoon huomenna." Pithikos olisi tahtonut lisätä että uusi romaani oli yhtä tyhjänpäiväinen kuin kaikki aiemmatkin, mutta Felip piti niistä jostain syystä.
Poika riemuitsi uutisista melkein yhtä paljon kuin kustantaja. "En malta odottaa! Voi kunpa voisin olla kuten sankarini."
Pithikos silmäili pojan huonetta. Kirjahyllyt olivat täynnä Verenhukan seikkailuja ja muita halpoja sankariromaaneja. Seinillä oli piirustuksia barbaareista, sekä aito miekka jonka kylän seppä oli pojalle takonut syntymäpäivälahjaksi.
Pithikos olisi halunnut sanoa että taisteleminen ei ole niin hohdokasta kuin miltä se kirjoissa näyttää. Sota jättää monenlaisia arpia. Jotkut eivät näy, mutta muistuttavat olemassaolostaan ikuisesti.
Mutta Felip oli vasta poikanen. Kaipa hän tuossa elämänvaiheessaan tarvitsi esikuvaa joka antaisi intoa kasvamiseen, olkoonkin tuo esikuva sitten epärealistinen ja fiktiivinen barbaarisankari.
"Taidan kuulla kuinka Albus valittaa viininpuutteesta johtuvaa päänsärkyään." Pithikos sanoi. "On mentävä. Yritä saada nukuttua Felip!"
"Hei sitten Pithikos!" Felip vilkutti lentävän apinan perään. Hän sulki ikkunan ja kääntyi katsomaan kuvia seinällään. Vielä jonain päivänä hänkin olisi suuri sankari, ja tekisi mahtavia urotöitä.
Felip nosti miekan seinältä. Hän jaksoi vaivoin pidellä sitä kaksin käsin, saati sitten heiluttaa hurjasti kohti loputtomia vihollislaumoja. Hänen olisi vahvistuttava voidakseen tulla sankariksi. Felip nosti miekan takaisin seinälle ja kävi sänkyyn makaamaan. Vielä jonain päivänä...

Kuluneella viikolla sain vihdoin ja viimein makua siihen kauheaan soijarouheeseen. Häränlihafondilla... mikä vähän söi ideaani tehdä hyvää lihatonta ruokaa. Olkoonkin että sitä oli siinä vain häviävän pieni määrä. Mutta! Tänään päätin tehdä ihan kunnon vegaanista pöperöä, enkä sitä tavallisinta makaroni-ketsuppi tai nuudeli-tomaattimurska möösiäni, vaan sellaista joka saisi Gordon Ramsaynkin heittämään kauhansa naulaan ja ryhtymään vaikka näyttelijäksi, koska hän ei voisi ikinä ylittää tuotostani.

Räjäyttävä mössöni sisältää seuraavia ainesosia, jotka on vaivoja säästämättä tuotu eteeni maailman syrjäisimmistä kolkista.(ruokakauppaketjujen toimesta...)

• Sekalaisia pakastevihanneksia kahdesta eri pussista (en muista mitä niissä oli. ai että pitää palelluttaa kädet ja katsoa? no okei: porkkana, herne, herkkusieni, maissi, paprika, hillosipuli, purjo, mungopavun itu, herne, valkokaali, kukkakaali, bambunverso, paprika, puunkorvasieni, herkkusieni, herneenpalko.)
• Soijarouhe
• Riisi
• Kookoskerma
• Mausteita

Kiva tämä listausominaisuus, luo ammattimaisuuden tunnetta. Krhm, sillä olenhan ammattilainen. En olekaan kertonut seikkailuistani kokkikoulussa? Siihen liittyi taistelua ja pilvenpolttoa, sekä paljon nukkumista. Mutta toiseen kertaan.
Paistoin siis kasvikset rapsi- ja auringonkukkaöljyssä.(ei mitään kulinaristista syytä moiseen yhdistelmään, yritän vain käyttää molemmat pullot pois ennen kuin vanhenevat) Samaan aikaan liotin soijarouhetta liemessä jossa oli rosmariinia, salviaa, inkivääriä, sekä sienimaustekuutio(noh, kolmanneskuutio, ovat liian suolaisia makuuni) jonka ostin punnitse & säästä kaupasta, koska en kehdannut lähteä ostamatta mitään kun myyjä oli niin mukava.(vaikka olikin veloittaa minulta 200 000 kassakoneen vian takia.)
Kasvisten poristua riittämiin kaadoin sekaan purkillisen kookoskermaa, sekä rouhittua saksanpähkinää.





Tällä välin riisi oli kiehumassa. Oli tarkoitus käyttää soijarouheen liottamisesta ylijäänyttä lientä riisin keittämiseen, mutta unohdin ja kaadoin sen vahingossa pois.
Lopuksi heivasin riisit samaan pannuun muiden ainesten kanssa, koska ruoanlaitto-oppiini kuuluu kaiken sekoittaminen yhdeksi sörsseliksi.



Hmm hmm. Hyvää tuli, tosin kookos ei maistu minun makuuni tarpeeksi. Niille jotka pitävät kookoksen makua liian päällekäyvänä, tämä sopisi varmasti paremmin. Haha, mitäs nyt sanotte, herra Ramsay?



Kaveriparka on ihan vimmoissaan. Ei sitä joka päivä tule tuntemattoman maallikon päihittämäksi. No, toivottavasti hän pärjää paremmin uudella urallaan.
Vaan jo riittää lässytys ja on aika mässyttää. Koska syöminen ilman seuraa - olkoonkin se elävä henkilö tai jokin fiktiivinen tarina - ei kerta kaikkiaan ole mahdollinen ajatus, alan katsomaan muuan elävän jumalan uusinta mestariteosta nimeltä Ponyo.

Vanha historianopettajani tapasi hokea "Tärkeintä on tietää mikä on tärkeintä." (Koska hän oli erikoinen kaveri, ja erikoiset kaverit tarvitsevat hokemia joista heidät muistetaan.)

Minä tiedän mikä minulle on tärkeintä.

Aww :)

Hyvää kaakaota tuli. ^^ Kuumensin maidon mikrossa, sitten aitoa kaakaojauhetta, sokeria, kardemummaa, pomeranssinkuorta ja (ihan pieni ripaus) muskottipähkinää.
Jälkimmäistä lukuunottamatta kaikki sopivat myös kahviin mausteeksi. Ja tähän kaakaoonkin sopisi vielä kahvi tai pikakahvijauhe, mutta ajattelin käydä taas nukkumaan aamulla niin en viitsi suotta juoda kahvitella.

Cable & Deadpool

Lehti kirjoittaa taas asiaa. Kannattaa jälleen kerran lukea kommentit ja huomata miten joitakin lakkaa naurattamasta kun huomaavat pilkan kohdistuvan omiin mielipiteisiinsä. Eihän siinä, kun vain myöntäisi että huumori ei kolahda, eihän minuakaan kaikki naurata.
http://lehti.samizdat.info/2009/12/31/3800/


--

(ESPOO) Uudenvuodenaaton Espoon joukkomurhan kaltaiset veriteot saataisiin loppumaan, jos Suomi asettaisi Sveitsin tapaan rakennuskiellon minareeteille, uskoo enemmistö kansasta. Ja kun sanomme enemmistö, tarkoitamme niitä, joiden mielestä lehtien keskustelupalstat ovat mainio vaihtoehto mielenterveyspuolen avohoidolle. Verkkokeskustelijat muistuttavat, ettei Sveitsissä ole tapahtunut ainuttakaan ampumavälikohtausta Sello-kauppakeskuksessa sen jälkeen kun maa loppuvuonna hyväksyi minareettikiellon.

“Aseet eivät tapa ihmisiä, minareetit tappavat ihmisiä”, kommentoi pilleriannostelijaansa etsivä aseharrastaja Veikko Prozac Kiitos veteraanit -paidassaan.

Vankkumaton yksimielisyys vallitsee myös siitä, että kaikki pahat asiat ovat Astrid Thorsin syytä. Ja vaikkeivät olisikaan niin ovat silti koska se on ämmä ja suomenruotsalainen. Erityisen raskauttavana pidetään sitä, että Suomeen on viime vuosina otettu suuria määriä muun muassa Kosovon somaleita, Afganistanin somaleita, Vietnamin somaleita, Viron somaleita ja inkerinsomaleita.

“Meidän veronmaksajien rahoilla!” muistuttaa Prozac toimeentulotukilomaketta täytellessään.

Kysyimme asiaa kommenttia myös kadunmieheltä, mutta hänellä oli liian kiire päästä puhkaisemaan silmäänsä roomalaisella kynttilällä. “Joo mä oon tosi pahoillani Espoon hommasta, mut mä liityin Facebookissa jo muistoryhmään!” hän huikkaa.