IRC-Galleria

Quatermass

Quatermass

This is not a beak, my lovely child. It is a claw! For I am the finger!

Selaa blogimerkintöjä

Maailma on hieno paikka, koskaTorstai 02.02.2012 01:26

On olemassa yhdistys nimeltä Helsingin Yliopiston Salamurhaajat.

Kyseessä on tietysti roolipeliyhdistys, mutta sehän ei pysäytä mielikuvitustani hahmottamasta asiaa paljon pelottavampana ja jännittävämpänä. Seuraavina päivinä tulen näkemään salamurhaajia kaikkialla.

Mr.+Teatime.jpg

Harmi että tuota pelataan vain Helsingissä.

uuhKeskiviikko 01.02.2012 15:08

Juuri kun olen viime aikoina haukkunut itellaa oikein kympillä, niin toimittivatkin postin vaihteeksi ajallaan ja saivat minut häpeään. Paketti lähetettiin eilen ahvenanmaan varastolta ja tuli tänään perille, juuri kun on tylsä ja kipeä päivä.
Ja mikä paketti? CHRONO VITUN TRIGGER DS.



Vuosien varrella olen aloittanut pelaamaan sitä emulaattorilla kaksi tai kolme kertaa ja päässyt joka kerta vähän pidemmälle, mutta minulla kesti aina liian kauan ja lopulta kone ehti posahtamaan alta vieden tallennukset mukanaan. Josko nyt lopulta viimein saisin tämän vietyä loppuun. Kyse on tärkeästä asiasta, jopa eräänlaisesta miehuuskokeesta.

[Ei aihetta]Maanantai 30.01.2012 10:34

Minulla on usein tällainen olo :(

2007-08-16-Sleep.jpg

Perse jäässäMaanantai 30.01.2012 02:58

On niin kylmä että naurattaa. Sisälläkin leppoisat 17 - 18 astetta plus veto, ja kylmemmäksi tulee käymään seuraavan viikon aikana kun pakkanen kiristyy vielä ohi kolmenkymmenen.

Nytkin on kolme kerrosta vaatteita ja käsissä kuuma vesipullo. Ilman pulloa sormet kohmettuvat parissa minuutissa.

Väitän silti edelleen että tämä on kivempaa kuin keskikesän helteet. Pakkaselta pystyy sentään suojautumaan pukeutumalla, kesällä ei auta vaikka olisi alasti. Tai laittaisi vaatteet pakastimeen.(kokeilin)

Tekisi mieli lämmittää uunilla, mutta se pitäisi puhdistaa ensin, joten hytisen mieluummin.

vauuuPerjantai 27.01.2012 20:24

Jaksoin vihdoin kokeilla Mirror's Edgeä. Ostin sen joskus syksyllä kun löytyi käytettynä vitosella, mutta olen vain lykännyt sen pelaamista kun ei ole huvittanut, ja olin jostain saanut päähäni että kokemus muistuttaisi kuitenkin Assassin's Creediä jota olen vuoden aikana pelannut parin pelin edestä, eli lievään kyllästymiseen asti.
No, nyt tuli nopeasti(parin tunnin edestä) kokeiltua, ja jätti hyvän vaikutuksen. Ennalta katsomani youtube-videot eivät tehneet oikeutta itse kokemukselle, mutta eiväthän ne ikinä.

Tietysti, kärsimätön ja vihainen nörtti kun olen, myös järisyttävää raivoa tuli koettua. En vain satu kuulumaan siihen pelaajaryhmään jonka mielestä on kiva yrittää samaa kohtaa tuhat kertaa uusiksi, vaikka vittumaisten NES-pelien parissa kasvoinkin. Kaipa kulutin kärsivällisyyteni loppuun jo lapsena.

Hyvä peli silti, tosin ei ehkä niin hyvä että täyttä hintaa olisi kannattanutkaan maksaa. Juoni tuo muuten mieleen John Twelve Hawksin Matkaaja-trilogian, mikä on vain positiivista.

Luota vaistoosiPerjantai 27.01.2012 17:05

"Remember! Always listen to random intuition! It just might be the convenient plot device that saves your butt!"

El Goonish Shive

Fiktiosta saa hyviä neuvoja.

Huolestuttava ajatusPerjantai 27.01.2012 00:32

i-mWrJmrC-XL.jpg

yhyyhTorstai 26.01.2012 22:24

Pelasin vihdoin Bioshockin läpi. Itketti aika huolella. (sain hyvän lopetuksen.) ;___; Säälin hölmöjä jotka eivät ymmärrä miten pelit voivat tarjota vähintäänkin yhtä herkkää tarinankerrontaa kuin kirjallisuus ja elokuvat.

Water sleeps and soldiers liveTiistai 24.01.2012 14:23

"We're still the Black Company. We still don't leave our own behind." Which was never strictly true but you do have to serve an ideal the best you can, lest it become debased. A law as ancient as coinage itself says bad money will drive out good. The same is true of principles, ethics and rules of conduct. If you always do the easier thing, then you cannot possibly remain steadfast when it becomes necessary to take a difficult stand.
You must do what you know to be right. And you do know. Ninetynine times out of a hundred you do know and you are just making excuses because the right thing is so hard, or just so inconvenient.


Glen Cook: Water Sleeps (The Many Deaths of the Black Company)

[Ei aihetta]Maanantai 23.01.2012 06:02

Täytyisi kirjoittaa esittely El Goonish Shivestä joku päivä, kun jaksaisin. Tämä poiminta ei tee oikeutta sarjakuvan hienoudelle, mutta se nauratti minua nyt kun puolet suomesta itkee että olisipa hirveää jos presidentinlinnassa istuisi homo.

20030303_99oU.gif

http://egscomics.com/?date=2003-03-03