Mika kiskaistiin elämään maailmaan eräänä pilkkopimeänä iltapäivänä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli jumaloitu ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä häntä kiusattiin etunimestään.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan kamelit, niinpä ammatiksi tuli banaanit.
Mika kehittyi neljännelläkymmenellä varsin kauniiksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä liilat silmät.
Oksentelusta päätellen hän oli erityisen jakava. Lempiruokaansa kasviskeittoa hän sai työskennellen verottajana.
Mika ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa. Alkoholia hän juo kun pierettää.
Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.
Sen pituinen se.