IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Rokkarit ja tutkijat.Sunnuntai 28.05.2006 08:01

Näin sitä sitten vietetään selvää viikonloppua eristyksissä kotona. Että rauhaa olisi, eikä tarvitsisi riekkua paareissa nyrkki pystyssä ja muna tuopissa. Puhelin on nimittäin soinut sopimattomiin aikoihin. Ensin soittaa puoli kahdelta yöllä sosiologi A.S. Tupsulan pirtistä ja kun uni tulee uudestaan, niin pikkuveli Turusta keikkansa jälkeen klo 4:20 hotellistaan. Nooh, sai nauraa, mutta nukkumisesta sitten sen enempää tälle yölle. Olisi tuota univelkaa ollutkin. Nyt kello on viisi ja aurinko sen verran korkealla, että väkisin makuuta on turha yrittää. Lähden lenkille. Insomniaa vaan kaikille.

torstaiTorstai 09.03.2006 22:07

Alkaa olla töissä jo vähitellen purkissa eräs määrittely. Hyvä niin. Huomenna menen erään pitkäaikaisen kaverini, herran sosiologin retkun kanssa keilaamaan(!) ja sitten saunomma varmasti ja otamma tirmoolia. Tänään näin pitkästä aikaa lapsuuden kaveriani, joka oli seurueineen valumassa Leviltä Jyskylään. Toivat tuliaisina oivallista konjakkia. Tämä ilta menee Euroopan kirjallisuushistorian parissa. Paradise Lost by Milton, maustan sitä hiukan tuliaisiksi tulleella Claude Chatelierilla, hää o niitä VSOP:n poikia...Toisaalta pitäisi kyllä siivotakin.

Pitäisi jossain välissä hivellä narsistista minua ja phoshoppailla barbaarikuvia, joista yhden laitoin tännekin, vielä käsittelemättömänä.

Niin, se päänsäryn esiaste sitten konkretisoitui eilen migreeniksi. Päivä meni sitten siihen. Läpeensä vittumainen olotila on migreeni.

Tänään olen IRC-Gallerian ikälaskurin mukaan tasan 31,31 vuotta vanha. Melko masentava tieto.

TiistaiKeskiviikko 08.03.2006 02:35

Ei mitään merkittävää. Pikkuveljen kanssa hahmottelimme hiihtoloman yleisiä piirteitä: Ollako Oulussa vaiko Rollossa. Paikkakunnalla niin väliä, itseä tosin huvittaisi kovasti nähdä velipojan pikkuista tytärtä. Hän on ehkä mahtavin tyyppi tällä planeetalla.

PerjanstaiLauantai 04.03.2006 03:17

Tulin pois Oulunsalosta kouluttamasta asiakkaita. Olihan vinkeää. Edellisen kerran olen leikkinyt opettajaa yli kuusi vuotta sitten. Hyvin se meni kuitenkin, kun tuntee alansa. Aluksi jänskätti kyllä, kun softat vittuili.

Koko viikon on juilinut päätä. Omituista särkyä, mikä konkretisoituu aina aivastaessa. Ihan kuin päälaella, kallon vasemmalla puolella olisi lasinen kupla, mikä voi poksahtaa jos liikaa pärskii. Ehkäpä se on verisuoni, mikä tahtoo räjähtää. Isoäidille kävi niin ja tuli halvaus ja sitten noutaja. Hän tosin oli ysikymppisen kypsässä iässä.

Pitäisi päästä taas teatteriin, hyväilemään pintoja valolla. Muuten tulee näppylöitä. Sosiaalinen elämä on kuristunut työpaikalle.

- Vanhemmat »