IRC-Galleria

Saan huomenna eiku hops tänään kyydin kouluun.

o______________________________o
Muuramelaisilla nuorilla on paljon mopoja. Se näkyy ja kuuluu katukuvassa. Valitettavasti niistä vähemmistö vaikuttaa olevan normin mukaisia, suurin osa on viritettyjä. Mopoilla ajetaan todella lujaa, varsinkin ilta- ja yöaikaan. Muuramentie, niin kuin moni muu katu on muuttunut kilparadaksi, missä otetaan mittaa kuinka kovaa mopo kulkee. "Keuliminen" ja muu temppuilu on mopoilijasta tosi hauskaa, mutta sitä ei ole mukava kuunnella joka ilta nukkumaan mennessä tai herätä yöllä keskelle mopokisoja. Mopoilijat rikkovat monella tapaa liikennesääntöjä ja näin oppivat vähät välittämään niistä. On vain ajan kysymys, kun jonkun lapsi menehtyy näissä kisoissa. Vanhemmat, tarkistakaa lastenne mopot ja vaatikaa noudattamaan liikennesääntöjä!
Nopeusvalvontaa Muuramentielle

Muuramelaisesta<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.08.2009 15:16

Okei okei en laita sitä änkän pilliä takas enää.

Keulitaan auringonlaskuunPerjantai 28.08.2009 21:40

Oltiin Annan kanssa Masailla kaupungilla. Liikennevaloissa meidän vasemmalle puolelle pysähty auto, jossa istuvat nuoret miehet huomas Masain ja alko jutella jotain keskenään. Auton ikkuna liuku auki. Pelkääjän paikalla oleva tyyppi kysy jotain mut en kuullu kun niiden kuski ärisytti moottoria meille. Tyyppi kysy uuestaan.
"Keuliiko?"
"Juu juu tosi hyvin!"

"Niin tääki."
Ne nauroi ja me naurettiin ja ikkuna liuku kiinni ja sit valot jo vaihtuki.

Aina ei yks parkkiruutu riitäSunnuntai 23.08.2009 16:53

Kuka tunnustaa?

Trial @ RiihivuoriSunnuntai 23.08.2009 15:52

Eilen oltiin pällistelemässä. Siellä oli Mopopojat vs Heppatytöt fighting fighting ja valitsin puoleni.

[Ei aihetta]Perjantai 21.08.2009 01:45

Tänä iltana olen onnellisempi kuin moneen viikkoon ja tuoksun tuulelta ja pakokaasulta.

[Ei aihetta]Tiistai 18.08.2009 01:39

Haluaisin tehdä semmoisen taideteoksen, joka näyttäisi aivan tavalliselta huoneelta, mutta kun menisi katsomaan lähempää, kaikkialle olisi piilotettu pieniä tekstinpätkiä. Niin että joutuu vähän kurkistamaan kaikkialle että ne löytää.

Ja itse makaisin sängyn alla.

SaunareggaeLauantai 15.08.2009 05:41

Oli HIVENEN eri fiilis kun viimevuotisessa reggaessa. a) oli lämmin b) artistit veti kybällä loppuun asti ja bailut vaan parani yön pimetessä. Olisin voinu kuunnella vielä pari encorea. Kandidaatti. Ei huono. Silmät täynnä jälkikuvia ja korvissa tinnitus ja reggae reggae music feeling dancing jamming love in Muurame this night.

Kiitos sinulle ihanalle ihmiselle joka kehuit mun paitaa ja sanoit että se sopii mulle tosi hyvin. You made my day, really <3 En oo tottunu saamaan miehiltä kehuja :) Ja kiitos Kandidaatin hienolle keyboardistille.

Taas unohdin mikä sen taistelulajin/tanssin/muu mikä nimi oli, mutta oli kyllä ohhoh ohhoh. Ja se tulipallotaiteilijakin oli oikein hieno, vaikka silmät sidottuina heitellessään hän silti näki liekin sammuvan ja hokasi sytyttää sen. Shit happens :))
//nii capoeira, thanks Emma <3

Sateenkaari, tähtikirkas yö. Mitä muuta olisin enää voinut toivoa? Ehkä sen että olisin älynnyt mennä ilmaiseksi sisään kun oli tsäänssi. Mutta ilmaisen (työtä vastaan) letun sain kummiski. Oli herQ <3

HerQja ootte myös kaikki ihanat ihmiset oihoi.

Varsinkin se, jonka tölkkiä erehdyin luulemaan tyhjäksi ja hylätyksi: "Mihin sää viet mun bissee?" No hard feelings :D Tölkkejä tuli taas vino pino mutten oikeen jaksanu niitä metästää kun ne järkkäritkin keräili niitä ja fiilis oli niin hieno, en halunnu missata :D

Tekisi mieleni ampparimehujäätä.

Nukuttaiski.

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.08.2009 00:15

Koulu alkaa. Myönnän. Hirvitys.

Tässä kesää odotellessa.

Oon ysikolmosten B-luokkalaisten tutori että oottakaa vaan.

//Vaihettiinki C-luokan tutoriks.