IRC-Galleria

Riikka-Liisa

Riikka-Liisa

Hämärän rajamailla...

Collie-tapaaminenMaanantai 30.07.2007 23:05

Päivän tähdet olivat:
Nici (Black Gary One Night Lover)
Classic (Silimen Classic-Cola)
Venla (Pikkumusti)
Foxi (Roxier's Star Shadow)
Pinja (Silimen Tähtisilmä)
Tuike (Silimen Tähti Olen Minä)
Titja (Dandinas Put Up to Play)

Eli matkaa tehtiin kuuden pehkon ja yhden nahkan kanssa. Ei se lenkin pituus, mutta aika. Rannalle siis suunnattiin. Matkalta mukaan poimittiin yksi kappale suomenlapinkoiran pentuja. Koirat leikki ja leikki. Ja aloittihan Tuike leikin uimisella. Tyttö ui elämänsä ensimmäistä kertaa pienen lenkin.

Nukkuvat muuten molemmat tällä hetkellä.

Kummallinen tuhinaTorstai 26.07.2007 18:08

Olipa kerran kuvankaunis soopeli. Soopeli nukkui kauneusuntaan. Unen sekaan sekoittui ihmeellinen ääni, collie nosti päänsä ja alkoi kuuntelemaan mistä ääni kuului. Collie näki nurkassa nukkuvan dobermannin. Dobermannin tassut olivat vinksin vonksin kuonon päällä. Tassujen välistä kuului outoa tuhinaa.
Collie yritti miettiä mitä tuhina oli. Hän käänteli päätään ja käänteli taas päätään. Lopulta collie päätti selvittää asian. Soopelinvärinen turkkieläin lähestyi ihmetellen lyhytkarvaista jalkaeläintä. Aikansa touhua katseltuaan kultaturkki haukahti katsoen lähes mustaa silpputurkkia.
Kun mitään ei tapahtunut kaunotar koitti tutkia asiaa monelta kantilta. Ihmetellen kummaa ääntä collie kävi takaisin nukkumaan.

Ainekin saivat omistajat naurut kun Tuikekin ihmetteli Boogieta, toopermannin kummajaista.

Classic kantavana?Keskiviikko 11.07.2007 16:21

Noutokapulaa ja keppejä (ojasta löytyvistä tyhjistä kaljapulloista puhumattakaan) kantava koira Classic on ollut jo ihan pienestä pennusta lähtien. Mutta nyt tuntuisi, että Classic kantaisi pikkuisia pentuja itse.

Tyttö on oksentanut muutamaan kertaan lähipäivinä ja ollut hieman huono syömään. Hieman merkit viittaisi siihen, että astutus olisi onnistunut. Toivotaan toivotaan todella niin. Mikäs olisikaan sen suloisempaa kuin Classicin pennut. Jo etukäteen olen kovin rakastunut niihin.
Tänään aikaisin aamulla, kello neljän pintaan, tuli lenkiltä mukanamme sisälle taas erinäinen määrä hyttysiä. Ikäviä öttiäisiä, surisevat korvan lähellä ja haluavat meidän luovuttavan verta. Mikäs sen mukavampi paikka olisikaan luovuttaa verta kuin oma koti. Mutta valitettavasti en ymmärrä miksi minun pitäisi luovuttaa verta niin ikävästi puhuvalle hemmolle.
Eli aikalaiseksi riesaksi koen ne hyttyset kuitenkin. Onneksi meille on kuitenkin muuttanut muutaman vuoden sisään kaksi collieta. Aamullakin tytöt pomppasivat yhteistuumin pystyyn kun kuulivat sirinää. Pienet silmät äkkäsivät hyttysiä ja niin alkoi napsiminen. Tytöt valppaina menivät ympäri asuntoa ja pyydystivät hyttysiä. Kiitos heille.

Tuike on vielä nuori, enkä tiedä mihin kaikkiin lajeihin Tuike on erikoistunut. Mutta Classic hävittää hyttysten lisäksi tehokkaasti ainekin muurahaiset ja hämähäkit. Monen monta kertaa kaunis collie on pelastanut minut tappajahämähäkiltä. Classic tietää, että kun emäntä kiljahtelee, on aika tulla auttamaan.
Myös isäntää Classic auttaa mielellään. Kun Classic kuulee kuinka hyttysiiä aletaan läiskimään, syöksyy hän paikalle salamana ja alkaa napsimaan.

Eli mikä on johtopäätös. Collie on erittäin upea palveluskoira.

Tuiken näyttely; Porvoo 8.7.2007Sunnuntai 08.07.2007 19:50

Laatuarvostelusta Tuike sai ERI:n. Tällä kertaa ei tullut sijoitusta kilpailuluokassa. Valitettavasti arvostelusta en saa mitään selvää, en edes sitä, millä kielellä arvostelu on kirjoitettu. Aika näyttää selviääkö arvostelun sisältö minulle joskus.

Näyttelyssä en ollut itse paikan päällä. Olin kotona neljän muun koiran kanssa.

Classicin luonnetestiSunnuntai 08.07.2007 16:05

Pukkila 6.5.2007, Jorma Kerkkä ja Mikael Laine

I Toimintakyky -1 (Pieni)
II Terävyys +1 (Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
III Puolustushalu +1 (Pieni)
IV Taisteluhalu +2 (Kohtuullinen)
V Hermorakenne +1 (Hieman rauhaton)
VI Temperamentti +2 (Kohtuullisen vilkas)
VII Kovuus -2 (Pehmeä)
VIII Luoksepäästävyys +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomuus ++ Laukaisukokematon

Loppupisteet +101

Boogien luonnetestiSunnuntai 08.07.2007 16:00

Orimattila 15.4.2007, Kai Tarkka ja Mikael Laine

I Toimintakyky +1 (Kohtuullinen)
II Terävyys +1 (Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
III Puolustushalu -1 (Haluton)
IV Taisteluhalu +2 (Kohtuullinen)
V Hermorakenne +1 (Hieman rauhaton)
VI Temperamentti +2 (Kohtuullisen vilkas)
VII Kovuus +1 (Hieman pehmeä)
VIII Luoksepäästävyys +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomuus +++ Laukaisuvarma

Loppupisteet +153

Carlon luonnetestiSunnuntai 08.07.2007 15:56

Orimattila 4.4.2004, Kai Tarkka ja Sami Kiiveri

I Toimintakyky +1 (Kohtuullinen)
II Terävyys +3 (Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
III Puolustushalu +3 (Kohtuullinen hillitty)
IV Taisteluhalu +2 (Kohtuullinen)
V Hermorakenne +1 (Hieman rauhaton)
VI Temperamentti +2 (Kohtuullisen vilkas)
VII Kovuus +1 (Hieman pehmeä)
VIII Luoksepäästävyys +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomuus + Laukaisuvarma

Loppupisteet +159

Carlon ensimmäinen näyttelySunnuntai 08.07.2007 15:42

Espoo (pn) 24.10.1999, Matti Luoso - PEK 1

Hyväntyyppinen, hyvässä kunnossa oleva laiskasti
esiintyvä urospentu. Pää vielä kevyt. Vahva kaula,
hyvät raajat ja tassut, pehmeät ranteet. Eturinta ja
runko saavat vielä kehittyä. Hyvät kulmaukset.
Ei halua liikkua tänään, joten liikkeitä vaikea arvostella.
Hyvä luonne.

Classicin ensimmäinen näyttelySunnuntai 08.07.2007 15:36

Hyvinkää (pn) 22.10.2005, Matti Luoso - PEK 3 KP

Erittäin hyväntyyppinen & tasapainoinen narttupentu.
Hyväilmeinen kaunis pää. Hyvät silmät & korvat.
Kaunis kaula. Hyvä luusto. Ikäisekseen hyvä eturinta
& runko sopivin kulmauksin. Liikkeessä korkea häntä
pilaa kokonaisuutta. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.