IRC-Galleria

RukkaPeikko

RukkaPeikko

"kinuski t:llä"

KengätMaanantai 28.07.2008 22:18

Kesän alussa - olikohan se sitä viimeistä viikkoa ennen koulujen loppumista, kun Sinin ja Katjan kanssa eksyttiin keilausreissun jälkeen Mikkeliin shoppailemaan - ostin kengät. Totaalinen heräteostos (vaikka olinhan aatellu, että pitäisi sen tyyliset kengät hankkia). Kolusin kyllä kauppoja läpi, mutta nämä yhdet ja eräät veivät sydämeni totaalisesti jo heti ensi näkemällä. Punaiset ja valkoisilla palloilla sekä rusetilla peep toe -ballerinat. Pieni korko. Aivan ihanat. <3

Ostaessani niitä huomasin, että 1) ne olivat hiukan likaiset ja 2) niissä oli pieni valmistusvirhe. Onnistuin kinuamaan niistä 10% alennusta. Enenpää eivät voineet antaa, koska tämä "vikakin" oli niin mitätön, ettei se haittaisi kengän käyttöä millään tavalla.

Mihin tulokseen on näin kesän lopulla tultu noiden kenkien suhteen?
-> Niin söpöiltä kuin ne näyttivätkin, niin hyvältä kuin ne kokeillessa ja sen muutaman metrin kaupassa kävellessä tuntuivatkin, niin paljon kuin niitä nyt on tämän kesän aikana yritetty käyttää JOKA IKINEN KERTA NE HIERTÄVÄT RAKOT JALKOIHIN! Pääkohteina ovat varpaat sekä osittain myös jalan ulkosyrjä.

-> Pieni likaisuus on kasvanut ja nyt ne ovat jopa sisältä likaiset. Hmm. Tietenkään en oo käyttäny niiden kanssa sukkia, mutta eiväthän ne nyt hyvänen aika normaalissa käytössä pitäisi niin paskaisiksi mennä. Voi hyvä elämä. Sen lisäksi, että ne siis tappavat jalkojani, ne myös sotkevat itse itseään. Kerrassaan mainiota!

-> Ne alkavat irvistää. Mitä kettua?! Kärjestä on punainen kangas lähtenyt livistämään kohti kantapäätä ja tilalle tulee musta/harmaa joku aluskangas vai onko se peräti kengän pohjaa. Tosi nättiä, hei! >_<

-> Näitä pieniä "valmistusvirheitä" on ilmaantunut samoihin kohtiin myös toiseen kenkään ja tähän jo valmiiksi hitusen rikkinäiseen kenkään toiselle puolelle. Uulalaa! Kohta ne todennäköisesti tippuvat jalasta jonnekin, koska ovat sen verran mukavasti jo löystyneet. Ja mitä sitten? Todennäköisesti en edes huomaa kenkieni puuttumista, vaan oon kovin iloinen, kun jaloillani on mukava ja vapaa tunne!

Tosin tästä kaikesta valituksesta huolimatta aion käyttää ko. kenkiä. Ihan vain sen takia, että ne ovat niin pirun suloiset. ^^

[Ei aihetta]Torstai 24.07.2008 17:45

Viistoista minuuttii, hipheihurraa. Ihan ketun hieno päivä.

[Ei aihetta]Torstai 24.07.2008 15:20

Hyvää nimipäivää, en jaksa... x( Hajoo pää täällä paikassa (ihan näin kaikille tiedoksi) ja työmotivaatiokin on ihan kohdallaan (sekin varmaan näkyy).

[Ei aihetta]Tiistai 22.07.2008 19:59

Liittymä? No en minä tiedä, sain tän lahjaks ja tää on ollu mulla 10 vuotta. Sonera? Jotain väliä? Dna? No hei nevahööd. Onks se joku sellanen ihan tuhottoman pieni, jolla ei oo asiakkaita minkään vertaa?

Joo. 2 miljoonaa asiakastahan on _vähän_. Toi eukko oli aika hemmetin jäässä sen lisäks, et taisipa vielä olla jonkinmoisissa ainehuuruissa (sehän selittäisi myös hänen "LOISTAVAN PÄIVÄNSÄ").

Pihih, olipa myös iloinen aamu. Lauantaisen "JUMALAUTA, SIÄ OOT SE BUSSIKUSKI?!" -operaation jälkeen ei mitenkään naurattanut, kun huomasin, kuka aamuisen vuoron ajaa välillä Savonlinna-Mikkeli. Huhhuh. Ehkä miua ei tunnistettu (eiku kai toi on ihan toiveajattelua - viime päivinä kun noita BUSTED-kommentteja on sadellu ihan kyllästymiseen asti).

[Ei aihetta]Maanantai 21.07.2008 22:58

Olin pieni possu. Kävin ostamassa kermavaahtoa ja söin sitten sitä kera mansikoiden. x>

VapaapäiväMaanantai 21.07.2008 20:13

Kävin tänään palauttamassa pulloja. Sain kaikkiaan 6,55€ rahaa niistä. Ihan kivasti. Kotimatkalla kastuin ihan täydellisesti. Kummallisesti nuo vesisateet sattuu aina miun ulkoilureissujen kohdalle. Vähän tuon jälkeen miulle tuotiin mansikoita. Se oli enemmänkin ku aika jees. <3 Loppupäivän aattelin lahnailla tuossa sohvalla, lukee terveystiedon kirjan loppuun ja sitten ehkä siirtyä Hannibaliin. Tuntuu hölmöltä aatella, et huomenna jatkuu taas työt...

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.07.2008 19:26

Selvisin Puustockista. Pisteet (pienet) sille. :) Kiitokset hyvästä seurasta kaikille asianomaisille. <3

[Ei aihetta]Perjantai 18.07.2008 01:44

Nyt kyllä hämmennyin ihan totaalisesti. O______________________________O

[Ei aihetta]Torstai 17.07.2008 00:42

Oon törmänny liian usein viime päivinä tuttuihin ihmisiin mitä omituisimmissa tilanteissa. Pari kertaa luulin, et miua ei olis tunnistettu, mutta toisinpa kävi. Se oli omituista. :s

[Ei aihetta]Tiistai 15.07.2008 20:29

Oijoi. Topista löytyy peruspinkkiä, Muumi-muki on peruspinkki ja näköjää kännyssäkin tuo peruspinkki on vallalla. :'D

Haluan myös kertoa, että hautausmaan aidan läheisyydessä, melkein siis itse hautausmaalla, kannattaa käyttää seuraavaa iskulausetta (toimii taatusti tai saa ainakin aikaan enemmän ja vähemmän hyvät naurut):
- Niin, käyt sä usein täällä?

- Toki! ;) <3