IRC-Galleria

Minä metsästin mörkökomppanjaa. Katsoin sängyn alle, siellä ei näkyneet kuin jäljet viimeviikkoisista riemukkaista juhlista.

Säkkipillit olivat soineet mörkömehun kera. Kaikkia outoja pitkäkorvia ja hipsuhelmoja oli arvosteltu kovaan ääneen, pienimmät menninkäiset olivat mumisseet mielipiteensä vain hyvin hiljaa, koska eihän menninkäisten sovi yleisillä sängynaluksilla kamalan paljon mekastaa.

Palaten nykyhetkeen, ”viittaus oli liian myöhäinen”, oli äidinkielen opettaja kirjoittanut konseptiruudukon reunaan. Minä mietin, mitä "myöhäisellä" tarkoitettiin.

Joku oli käynyt sotkemassa lattiankin. Miksihän niille tulikaan niin kiire, että täytyi lähteä tuollaisella ryminällä. Joku oli nähtävästi nukkunut häntineen vaatekomerossanikin. En voi kuin nauraa muistolle, kun näin kerran yhden häntämaahisen harmillisen juuttumisen jo valmiiksi täyteen sullottuun vaatekaappiini. Sen häntä oli jäänyt vaatepinon alimmaiseksi, herra maahinen oli itse mennyt miettimään "siististi" viikatun paitapinoni päälle. Sen kiemuranenä oli mennyt aivan ruttuun joka kohdalta, kun minä olinkin ollut nopea ja nähnyt kaiken. Eihän ihmisten sovi nähdä tuollaisia hassuja otuksia!

Jääkaappiin ne eivät kajoaisi. Eivät ne pystyisi nauttimaan ihmisruoasta. Ainakan nuudeleista. Kerran koitin yhdelle pienelle tyttöpeikonpoikaselle syöttää makaroonia. Se vain hoki taukoamatta "Äiti sanoo ettei ihmisiä ole, äiti sanoo ettei ihmisiä ole".

Äidin kesällä keittämä vadelmahillo sille sentään oli maistunut. Pienellä ruttukädellään se oli kaivanut lasipurkin pohjaltakin viimeisen marjanhivaukset.

Siinä se oli istunut se vadelmahillopurkki kädessään lattialla ja katsonut punasuineen pienillä pyöreillä silmillään tätä outoa ihmisolentoa, josta maahisäidit varoittavat lapsiaan.

Nyt kun satuolentoja ei näy missään olen ihan onneton. Ette kai te minua yksin tänne jättäisi. Kaverit hei ,tulkaa takaisin. Minun sängynalukseni on kuitenkin paras kaikista.

Olen onneton ilman teitä.