nykyään en löydä mitään
minkä vuoksi oisin onnettomana, siis hymyillä pitää
jutut upeasti luistaa
puuttuu tekijä joka mut pystyis raiteltani suistaa
koetan muistaa miten kamalaa oli sun kanssa joka ilta
join itteni humalaan, kerran pilvenpillereitä konttailin
sä vain vierestä katoit ja kun apua venttailin
viimein käden ojensit mulle, nostit, päästit irti, työnsit naamalleni kadulle
nyt oon ympäröity ihmisillä
jotka ei putoomaan päästä vaikka joskus täysillä yritän
onpa outo pulma: ikävöin eniten sitä joka oli niin julma
pois meni, runot vei mukanaan
mä en itke, enkä unohda milloinkaan