Musta tuntuu, että pilaan kaikkien rakkaideni ja siinä sivussa myös oman elämäni.
Ei sen mun elämän niin väliä, mut oon kyllästyny lähimmäisteni satuttamiseen.
En osaa tehdä mitään oikein, mut ei mulle sitä kukaan voi opettaa.
Elämä opettaa ja kasvattaa. Mut mun elämäni on liian sirpaleina, että siitä olis tähän.
Ikävöin aikaa kun olin onnellinen.
"Kuinka paljon täytyy ihmisen jaksaa, vasten tummaa tulvavettä ponnistaa?
Vaikka kaikkensa voi onnesta maksaa, sitä kuitenkaan omistaa ei saa."
Toivottavasti kaikki te, joiden toivon tietävän mun rakastavan teitä, tiedätte sen.
<3