IRC-Galleria

SNATSA

SNATSA

ota minusta puolet

LiukastusTiistai 31.10.2006 18:55

Kun menin kouluun (noin kello 14:37), joku poika näki minun liukastuvan ja melkein kaatuvan. Ja se joku poika varmasti nauroi minulle. Nyt en enää ikinä kehtaa mennä kouluun se takki päällä, jos se poika vaikka tunnistaa minut. :/

3. päiväTiistai 31.10.2006 14:15

Ja kolmannen päivän aamuna se tapahtui. Tarkemmin sanottuna kello 12:11. Hän oli niistänyt jo niin useasti, että vessapaperirullasta loppui paperi. Se kului kolmessa päivässä. Viimeinen vessapaperin pala käytettiin lumen pyryttäessä maahan. Viimeinen paperi oli käytössä kauemmin kuin muut, koska se oli tuppona, ettei verta vuotaisi ja sen se estikin. Kiitos vessapaperirullalle näistä kolmesta päivästä, joista kolmas jäi lyhimmäksi.

Tänään tein historiaa.Maanantai 30.10.2006 23:35

Rakas päiväkirja, rakkaat päiväkirjani lukijat, tänään ihan oikeasti nielin pillerin. Voitteko kuvitella, ihan oikeasti nielin?! Onhan se minustakin vähän uskomatonta, mutta toisella yrittämällä se jo onnistui. Tosin monen itkun ja niistämisen jälkeen. Mutta silti. Tämä oli ensimmäinen kerta kun ihan oikeasti nielin pillerin kokonaisena!

Olkaa siis minusta ylpeitä, varsinkin Viivi ja Elli (+äiti ja iskä), jotka oikeasti tietävät, miten vaikeaa tämä minulle on ollut!

Viikonlopun aikana olen...Sunnuntai 29.10.2006 11:36

- yskinyt keuhkoni pihalle
- niistänyt aivonesteeni ulos
- nauranut Ilves 06 -avajaisille ja -päättäjäisille
- nieleskellyt limaa kurkustani alaspäin tuloksetta
- lähettänyt jennille tekstiviestin vastauksetta
- ollut päivän ilman MSN messengeriä
- pelannut mafia/mafioso-peliä yöaikaan
- katsonut Sinuhen, PotC:n, Blondin kosto 2:n ja Ilves 06 -avajaispäättäjäiselokuvan
- tehnyt paljon kaikkea mukavaa ja ei-niin-mukavaa

Liian rasvaset kalapuikot ja kevytmaitoPerjantai 27.10.2006 14:43

27.10.2006 perjantai

Skorpioni
Auringon ja Venuksen yhtymä merkissäsi on harvinaista herkkua astrologisella taivaalla. Pyhitä tämä päivä itsellesi ja nauti siitä kaikin mahdollisin keinoin. Älä pakota itseäsi tänään ensimmäiseenkään epämiellyttävältä tuntuvaan asiaan, sillä tämä päivä voi muuttaa koko elämäsi itsensä näköiseksi.

No ainakin oon pyhittäny päivän itelleni. Ja Sinuhelle. Ja myös Pirates of the Caribbeanille. Ja liialliselle Fairylle. Ja aamutakille ja pyjamalle. Ainiin ja myös Bubbelsille.


p.s. leffaparit<3

April | Sitä mitä koitin sussa koskettaa, tajusin ei oo olemassakaan sanoo:
no tinkun kans on just paras kattoo kun kumpikaan ei kilju :D
SANNI MAARIT || fakin kipeys sanoo:
Niinniin te ootte leffapari ja mä ja ansvi ollaan leffapari ja iida ja laura on leffapari :D
April | Sitä mitä koitin sussa koskettaa, tajusin ei oo olemassakaan sanoo:
niin muuten ollaanki!
SANNI MAARIT || fakin kipeys sanoo:
Mä ja ansvi tykätään nyyhkyistä ja iida ja laura biitleseistä ja te kauhuista! :D

Joku homo tämmösiä vaan tekeeTorstai 26.10.2006 00:24

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti?
- Elinalta

2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti?
- "hmm"

3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää?
- joo :>

4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti?
- "on yhessä :D"

5. Montako saapunutta viestiä sinulla on?
- 119


Mene lähetettyihin viesteihin.



1. Montako lähetettyä viestiä sinulla on?
- Neljä

2. Millä sanalla alkaa ensimmäinen lähetetty viesti?
- "mun"

3. Kenelle on lähetetty 9. viesti?
- ei ole sellaista

4. Kenelle on lähetetty 2. viesti?
- väärään numeroon, no ei, mut vanhentuneeseen

5. Milloin viimeisin viesti on lähetetty?
- 23.10.06 klo 23:45:49

Mene vastaamattomiin puheiluihin.


1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi?
- no melkein tai aika lailla

2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua?
- joo

Mene puhelimen perustilaan, mitä näet?
- vihreet akku- ja kenttäpalkit, kellon, logona kaks pientä sydäntä ja sit taustakuvana Captain Jack Sparrow


Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.

Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt?
- 1990

Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna?
- Apua, en tiedä, mutta veikkaan että on

Ovatko hänen vanhempansa eronneet?
- ei

Entä mitä he tekevät työkseen?
- hmm äiti on muistaakseni kanttori ja isästä en tiedä

Voiko hän luottaa sinuun?
- joo

Luottaako hän?
- kyllä kai, vaikkei hirveesti olla luottamuksellisia asioita puhuttu

Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa?
- en

Onko hän sukua sinulle?
- ei

Oletteko ystäviä?
- joo!

Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä?
- ei

Missä tapasitte?
- riparilla ekan kerran

Onko hänellä kuvia galleriassa?
- ei

Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa?
- ei

Onko hänellä sisaruksia?
- no on!

Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn?
- ei

Onko hän poika?
- on

Oletko ihastunut häneen?
- en

Kerro terveiset:
Uulalaa<3

Löysin rakastukseni<3Maanantai 23.10.2006 00:57

Se vain sattuu olemaan nettirakkaus ja kaukosuhde :''''/ Suutun kovasti ja vihreäksi kateudesta muutun, jos joku vie rakkaani minulta tai hankkii identtisen sisaruksen. En suostu uskomaan silmiäni, jos joku esittelee rakkaani rakkaanaan. Haluan vain sen yhden, en muita.

Sinua rakastan, muista se<3

KirjanmerkitPerjantai 20.10.2006 22:48

Skorpioni - 20.10.2006 (Suomi24)
Tasapainoinen ja touhukas päivä. Uurastat niin työn kuin huvinkin vuoksi, eikä sinulla juuri jää aikaa tai ajatusta sekaville ihmissuhteillesi.

SKORPIONI 24.10. - 22.11. (Ilta-Sanomat)
Saat tarjouksen, joka ei ole mielestäsi houkutteleva. Kerro suunnitelmistasi, jotta kieltäytymisesi ymmärretään oikein.

Skorpioni 24.10.-22.11. (MTV3)
Luovuutesi on pyörivä kokonaisuus, joka suunnittelee parantavansa elämääsi yhdessä maailman kanssa kaikin mahdollisin tavoin. Aikaa kysymyksille ei ole. Mene sinne minne mielesi sinua vie. Luota itseesi ja luota myös kaloihin.

SKORPIONI (23.10 - 21.11) (Filppa.com)
Älä hyväksy uusia tehtäviä vaan tee edelliset alta pois. Jätä raha-asiat hetkeksi hautumaan, huomenna on uusi päivä. Tapaa sinulle tärkeää ihmistä tänään, hän kertoo sinulle piristäviä asioita.

Skorpioni 24.10. 22.11. (Iltalehti)
Tulevaisuus on toivoa täynnä, valoisat käänteet vahvistavat luottamustasi huomiseen. Mielialasi vaihtelevat, mutta onnistut silti säilyttämään pokkasi.

Skorpioni (Astro.fi)
Tänään kannattaa lähteä hiukan tuulettumaan ja oikein tietoisesti nauttimaan elämästä, sillä monta kivaa pientä yllätystä on luvassa rohkealle seikkailijalle. En tarkoita mitään tutkimusmatkaa Intiaan vaan tämän päivän kuluessa esille nousevia uusia mahdollisuuksia, jotka tuntuvat sinusta mielenkiintoisilta.

Skorpioni 13.10.06Perjantai 13.10.2006 22:24

Se mitä olet kehitellyt mielessäsi jo hyvän aikaa on nyt valmis syntymään. Sinun täytyy kuitenkin vielä järjestää elämässäsi tilaa tälle uudelle. Pyydä apua tilan tekemiseen niin fyysisesti kuin henkisestikin.


Nyt vähän jännittää, että mitä toi tarkottaa! :o
Kirjoita sen ystäväsi nimi , joka tulee kysymyksestä mieleen. Perustele myös vastauksesi.

Haasta sitten niitä ystäviä kenen nimiä kirjoitat.

1. Hauskin ystäväsi?: mörxä eli annsofi, nokun sen ilmeet

2. Kenen kanssa sinulla on parhaat muistot?: iidan koska sen kanssa on niin paljon

3. Kenen ystäväsi näköinen haluaisit olla?: elinan tai tinjan tai annsofin ku ne on niin kauniita

4. Kenellä kaverillasi on kivoimmat porukat? lauralla tai siis sen äiti on ihana<3 Se vaan on

5. Kuka on paras laulamaan, kellä on paras lauluääni? iida, iidalla no miten tän perustelee?

6. Kenellä heistä on paras persoona?: Tuli mieleen laura ekana ku se on niin ihku

7. Kolme parasta ystävääsi? iida, laura-tinja, jenni-annsofi

8. Kuka on rauhallisin?: kaikki ne riehuu mut ehkä iida?

9. Kuka on äänekkäin?: elina vaan on :D

10. Kenellä on samanlainen huumorintaju kuin sinulla?: johannalla kun se ei tajua ja nauraa kaikelle

11. Kenen kanssa sinulla on hauskinta?: kaikkien<3

12. Kuka saa sinut aina nauramaan?: aina mut saa nauramaan hmm henna. se tuli ekana mieleen ja henna on ihana<3

13. Kenellä on paras kroppa?: Hmm, annsofin tissit ja takapuoli, tinjan pituus ja laihuus, mutta jalat vaikka elinalta

14. Voisitko kuvitella seurustelevasi jonkun ystäväsi kanssa, kenen?: en vois

15. Kenen kanssa menisit treffeille?: johki tuplatreffeille kenen tahansa kaverin ja sen partnerin ja oman partnerin kaa mut ei nyt muuten kenenkään.

16. Ketä ystävääsi voisit suudella?: No hei kaikkii jos tarttee, mut en nyt ihan välttist ihan tost noin vaan

17. Kuka saa sinut onnelliseksi? kaikki<3

18. Kenet tämänhetkisistä kavereistasi valitsisit kämppäkaverikseksi?: vaikee sanoo, kaikilla on paljon kivoja puolia :D varmaan kaysan kaa ois kiva asua muuallakin kun teltassa!