”Veto! Veto! Veto!”
Jokaista huutoa säesti kepin kumahdus laivan puiseen runkoon. Ruumassa istui liki seitsemänkymmentä miestä, viimeisten laskujen mukaan kuusikymmentä ja seitsemän. He olivat kaikki raavaita, fyysiseen työhön tottuneita miehiä. Silti lähes vuorokauden ympäri jatkuva rasitus teki tehtävänsä. Vähäinen ruoka ja ajoittainen nestehukka lisäsivät unen puutteen vaikutusta.
Ruumaan laskeutui hiljaa pitkä mies, jonka tummat hiukset olivat sidottu kiinni niskasta. Hiljaisena hän katseli väsyvää joukkoa. Mies nosti kätensä ja laski sen tahtia lyövän miehen olalle.
”Anna heidän nukkua, seuraavaan kaupunkiin on kolmen päivän matka.”
Ääni oli hiljainen, mutta silti jokainen mies ruumassa kuuli sanat selkeästi. Kalvakat ihot tuntuivat kalventuvan entisestään ja oli vaikea sanoa johtuiko se miehen äänestä vai sanoista.
Ruumaan laskeutui raskas hiljaisuus kun miehen harmaiden silmien katse kävi vuorollaan jokaisen orjansa läpi. Viimein se pysähtyi vanhempaan jo kuntonsa lähes täysin menettäneeseen mieheen.
”Anna heille ruokaa ja tuo hänet luokseni”, mies sanoi edelleen hiljaa ennen kuin poistui ruumasta.
”Kuulitte mitä kapteeni sanoi! Kädet irti airoista!”
-
Any comments?