IRC-Galleria

Wilson asteli ruumaan katsellen arvioivasti jokaista miestä. Orjat nostivat katseensa hetkeksi, vain kääntääkseen sen takaisin tyhjyyteen. Tulija ei ollut kapteeni, sai hengittää vapaasti.
”Bolund”, Wilson sanoi hiljaa laskiessaan kätensä miehen olalle – miehen, jolla oli tahtia lyövä keppi.
”Niin Wilson? Onko kaikki hyvin?” mies kysyi epäröivästi löydettyään värähdyksen perämiehen äänestä.
”Ei Bolund, kapteeni on raivoissaan”, Wilson vastasi kielellä, jota yksikään orja ei ymmärtänyt.
”Mitä tarkoitat?” Bolund jatkoi saaden ruuman miehet rypistämään otsiaan. Jokainen kuunteli ja yritti päätellä käytävän keskustelun ainoista sanoista jotka ymmärsivät.
”Meidän on pakko päästä seuraavaan satamaan kolmessa päivässä, Bolund”, perämies jatkoi salatulla kielellä ja kivahti sitten orjille: ”Älkää kuunnelko!”
Bolund nosti kulmiaan ja vaihtoi itsekin puheensa vihittyjen kieleen: ”Wilson, et voi olla tosissasi! Meillä on vajaus miehistöss䅔
Miehen ääni oli hätääntynyt, mistä seurasi monet katseiden vaihdot ruumassa.
”Tiedän! Rauhoitu Bolund, huomenna jatkamme matkaa varhain, nostamme purjeet ja kuljemme sopivan säästeliäästi. Et saa ajaa miehiä loppuun”, Wilson selitti rauhallisella äänellä. Hän tiesi, että jokainen orja oli hermostunut Bolundin äänensävystä ja toivoi saavansa toisen rauhoittumaan.
”Wilson, entä jos tuuli ei ole puolellamme? Entä jos emme ehdi perille ajoissa?” Bolund jatkoi peitellen suurinta hätäännystä äänessään. Mies kuulosti enää epävarmalta, ei lainkaan niin hysteeriseltä kuin äsken, ja Wilson antoi itsensä rentoutua vähän.
”Me ehdimme. Jos emme ehdi, tämä jää viimeiseksi matkakseni ja sitä en tietenkään toivo. Olet ainoa oljenkorteni Bolund”, perämies sanoi keveästi ja naurahti. Hän halusi johtaa orjia harhaan ja ilmeistä päätellen oli onnistunut siinä.
”Teen parhaani ystäväni”, Bolund sanoi nyökäten.
Wilson löi kätensä toisen selkään ja puristi rohkaisevasti tämän olkapäätä.
”Minä tulen heti aamulla”, Wilson tokaisi yleiskielellä ja kääntyi poistuakseen. ”Koita nukkua Bolund.”

Aamu sarasti kirkkaana, joskin tyynenä, toisin kuin Wilson oli toivonut. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja asteli rauhallisesti ruumaan. Miehet olivat jo valmistautumassa töihin ja Wilsonia hymyilytti. Bolund oli ollut hyvä valinta ruuman kapteeniksi, hän antoi orjille mahdollisuuden hengähtää tarpeen vaatiessa ja näin miehistö kesti parempikuntoisena pidempään.
”Hyvää huomenta perämies”, Bolund tervehti raskaanlaisesti huoahtaen.
”Hyvää huomenta”, Wilson vastasi peitellen kireyttä äänessään. ”Aamu on tyyni.” Tokaisu, jota miehistö ei ymmärtänyt. Bolund tyytyi nyökkäämään. Hän kopautti kepillään laivan runkoa ja käytti vahvaa ääntään kiinnittääkseen orjien huomion.
”Aika jatkaa töitä! Veto! Veto!” Bolundin vahva ääni kaikui ruumassa ja Wilson sulki silmänsä hetkeksi. Kepin iskut olivat aluksi epätasaisia, hitaanlaisia, mutta yllättävän nopeasti mies löysi temmon, jossa koko miehistö pysyi.
”Pärjäät täällä varmasti yksinkin”, Wilson totesi hiljaa puristaen jälleen ystävänsä hartiaa. Hän ei ymmärtänyt miksi oli jälleen käyttänyt vihittyjen kieltä.

---

Jos joku tietää, että kursiivi toimii päiväkirjamerkinnöissä, saa opettaa sen jalon taidon minullekin. :D
But, comments?

Prologin tynkä löytyy kohdasta 01.05.2008 ja part 1 kohdasta 16.06.2008.

Edellispäivänä näin,
ylihuomenna näen.

Saatanan Tuska.

Loma loma <3

Kemiin ja takas kahdessatoista päivässä.

Vain me kaksi vastaan muu maailma.

Hyvältä. <3

Nyt odotellaan mielenkiinnolla mihis sitä eksytään. :)

Hyvää juhannusta.

Kapteeni istui työhuoneeksi sisustetussa hytissä katsoen edessään lojuvaa karttaa. Hän oli avannut hiuksensa poistuttuaan ruumasta, ja nyt ne peittivät hänen katseensa pöydän edessä seisovalta perämieheltä.
”Kymmenen päivää”, kapteeni tokaisi hiljaa. ”Kymmenen pitkää päivää!”
Perämies seisoi paikoillaan hien virratessa hänen ohimoillaan. Hänen kätensä tärisivät.
”Miksemme ole perillä?” kapteeni kysyi hillitysti, vaikka hänen kätensä olivat puristuneet nyrkkiin ja silmänsä kipunoivat. ”Sanoit, ettei kestä kuin kymmenen päivää.”
”Täydellä miehityksellä -”, perämies aloitti.
”Täydellä miehityksellä! Sinun pitäisi osata laskea tarpeeksi pitkälle!” kapteeni huudahti raivoissaan ja nousi pystyyn. Perämiehen silmät laajenivat hieman ja tämä tunsi suurta halua perääntyä askeleen.
”Mi- mi- minä sanoin teille. Täydellä miehityksellä olemme pe- perillä kymmenessä päivässä”, perämiehen puhetta oli vaikea kuulla. Hän puhui hiljaa, kuin ollen epävarma pitikö puhua lainkaan. Kapteeni tarttui miehen kurkusta nojaten pöytänsä yli ja veti tämän kasvoja lähemmäs omiaan.
”Lupasit, että olemme perillä kymmenessä päivässä, emmekä ole! Jos matka venyy vielä puolikin päivää, tapan sinut omin käsin.”
Ovelta kuului koputus. Kapteeni työnsi perämiehen kauemmas ja sulki silmänsä hetkeksi.
”Sisään”, hän sanoi rauhallisesti ja katsoi ovelle. Saranat pitivät tuskallista ääntä oven auetessa, mutta kapteeni ei tuntunut edes huomaavan sitä.
”Wilson, voit poistua”, kapteeni tokaisi perämiehelle, joka poistui hytistä nopeasti.
”Tule peremmälle, ole hyvä”, kapteeni sanoi miehelle, joka seisoi hänen hyttinsä ovella. Vanhemmalle miehelle, jonka hän oli pyytänyt luokseen, orjalleen.
Mies astui epäröiden hyttiin sulkien oven perässään.
”Istu”, kapteeni kehotti lyhyesti ja osoitti työpöytänsä vieressä olevaa tuolia. Miehistöön vanha, jo päälle viidenkymmenen oleva mies katsoi epäröiden tuoliin ennen kuin istui.
Kapteenin hytti oli paikka, jonne kukaan miehistöstä ei halunnut joutua. Tarinoita kerrottiin paljon, sillä kukaan kapteenin hyttiin menneistä miehistä ei ollut palannut ruumaan. Kukaan ei tosin tiennyt, mitä miehille oli tapahtunut, tai millä perustein miehet kutsuttiin hyttiin. Vain se oli varmaa, että päivittäin yksi miehistä joutuisi tuohon kirottuun huoneeseen, eikä häntä enää sen jälkeen nähtäisi.
”Kokeneena merimiehenä varmasti ymmärrät, että laivan ja miehistön eteen on tehtävä – uhrauksia”, kapteeni aloitti hiljaisella äänellään, joka hiipi salakavalasti merimiehen ytimiin asti. Hitaasti mies nyökkäsi odottaen miten puhe jatkuisi. Hänen kätensä tärisivät. Kapteeni pisti merkille, että vapina oli paljon selkeämpää kuin hetki sitten hytissä seisseen Wilsonin käsien tärinä.

Hytin oven toisella puolella seisova Wilson kuuli kapteeninsa äänen ja vaikkei saanut sanoista selvää, mies säpsähti. Kylmät väreet kirivät hänen selkäpiitään pisin ja perämies oli juuri poistumassa kuullessaan tukahdutetun huudon. Hän sulki silmänsä ja hänen luomiensa sisäpinnalle piirtyi kuva kapteenista kumartuneena miehen ruumiin yläpuolelle. Wilson saattoi kuulla veripisaroiden tipahtelevan hytin lattialaudoille.

-

Any comments? :)

Tässä siis pienehkö jatko tarinan prologin tynkään, joka löytyy päiväkirjasta päivällä 01.05.2008.

Kolautin pääni kahdesti ja jalat on paskana. <3

Mut silti ollu kyl ihan kiva päivä, nyt väsyttää nii piruks.

Vois tulla se yks sieltä viereen nukkumaan iltapäiväunia~

Kamalan väsyttäviä tällaset työpäivät, varsinkin kun aamu alkaa puolentunnin ajomatkalla lämpimässä pakussa jossa haisee wonderbaum (vai miten kirjotetaankaan) tai tupakka. <3

Mut ei silti osaa men ajois nukkumaa. :p

Mä en edes telonu itteeni tänää. \o/

Tänään alkoi sit kesäduuni. Oli ihan mielenkiintonen päivä, työkaveri on hyvinkin mielenkiintoinen tapaus, mut onpahan ollut hauskaa. :D Hommat luonas hyvinki vauhdikkaasti. :)

"~would you still be in love."