IRC-Galleria

Vaikka melkein kaiken itsestäni uskallankin sanoa,
en sitä kuinka paljon sinun kuuntelusi merkitsee,
en sitä kuinka paljon pelkään että särjet minut tietämättäsi.

Niin niin
hetki,
teen kanssa.

Ja hyvän seuran.

”Mietitkö mennyttä?” tyttö kysyi arvioiva sävy äänessään. Hän istui korkeaselkäisessä nojatuolissa takan edessä ja piti katseensa koko ajan hiljalleen rätisevässä tulessa.
”No tietenkin, jos on jotain syytä miettiä”, nuorimies naurahti viereisestä nojatuolista. Hänen kasvonsa olivat levollisessa hymyssä, ja katseensa kiinnittynyt liekkeihin. Huoneeseen tulvi hiljaista pianonsoittoa.
”Mikä sen sitten määrittää, että onko syytä miettiä vai ei?” tyttö kysyi hymähtäen. Kaksikon välillä laskeutui hetkellinen hiljaisuus. Tuuli kopautti puun oksia ikkunaa vasten, ulkona oli pimeää.
”Tällä kertaa tarkoitin lähinnä asioita, joita olisi voinut tehdä tai sanoa toisin, mietitkö sellaisia?” tyttö jatkoi kun vastausta edelliseen ei tuntunut kuuluvan.
Nuorimies hymähti ja sama lämmin hymy jäi tämän huulille, kun hän vastasi:
”Kyllä jokaiselle jää jotakin sellaista mieltä painamaan.”
Tyttö nyökkäsi hyväksyvästi ja tokaisi:
”Minulla vain on sellainen olo, ettet halua vastata kysymyksiini niin, että olisin tyytyväinen. Joskus jätät vastaamatta mitään.”
”Mitä haluaisit että vastaisin?” nuorukainen kysyi hieman huvittuneena ja käänsi katseensa tytön sivuprofiiliin.
”Etköhän sinä tiedä sen ihan itsekin”, tyttö naurahti ja jatkoi: ”Sen takia sinulta on turhauttavaa kysyä mitään – et vain voi vastata tyhjentävästi.”
Tyttö käänsi katseensa nuoren miehen silmiin ja heidän välilleen laskeutui jälleen hiljaisuus.
”Mutta silti, se on osa siitä, mitä sinä olet.”
Nuorukainen hymyili ja katsoi tytön kasvoja jonkun aikaa, ennen kuin käänsi katseensa ulos.
”Mihin haluaisit vastauksen?” nuorukainen jatkoi lämmön hehkuessa tämän äänestä.
Tyttö käänsi katseensa takaisin takkaan ja mietti tarkasti.
”Mietitkö enemmän asioita, joita itse olet sanonut tai tehnyt, jättänyt sanomatta tai tekemättä vai niitä joita sinulle on sanottu tai tehty?” tyttö lopulta kysyi punnitseva sävy äänessään.
Nuorukainen hymähti jälleen: ”Kysyt vaikeita.”
Tyttö vain hymyili hiljaa katsoen hiljalleen sammuvaa tulta.
”Ehkä kuitenkin enemmän niitä asioita joita itse olen sanonut. Ja tietenkin mitä olen jättänyt sanomatta”, nuoren miehen vastaus oli suora, äänensävy harkitseva.
”Entä sinä? Mitä sinä mietit eniten?” nuorukainen heitti vastaan saaden hymyn tytön kasvoilla leviämään entisestään.
”Eniten omia sanavalintojani, mahdollista äänenpainoa, miten toinen osapuoli ottaa sanomiseni, onko sanomisessani jotakin tilanteeseen sopimatonta…” tyttö hymähti ja jatkoi: ”Joskus joidenkuiden sanat jäävät mieleeni pyörimään, mietin niiden mahdollista piilomerkitystä.”
”Aika jokapäiväistä”, nuorukainen tokaisi antaen katseensa kulkea takan reunusta pitkin.
”Mahdollista”, tyttö vastasi. ”Tosin, saatan miettiä asioita todella pitkään. Samoja asioita.”
Nuorukainen ei edes yrittänyt estää huuliensa välistä karkaavaa naurahdusta.
”Ehkä nyt olisi hyvä siirtyä lepäämään”, tämä sanoi hymyillen, katsoen taas tytön silmiä.
”Ehkä”, tyttö vastasi katseeseen ennen kuin nousi. ”Hyvää yötä.”
Tytön askeleet olivat kevyet kun tämä poistui huoneesta. Nuorukainen jäi istumaan ja katsomaan takan jo melkein sammuneita liekkejä ennen kuin nousi itsekin lähteäkseen.

Mutta että jotta oli kyllä mukavaa.
Tee maistuu puulta, vaikka seura olis millasta.

Ja shiivoilin päiväkirjaakin sitten.

Joskus sitä asettaa itsensä paikkaan,
sellaiseen epämukavaan tilanteeseen,
jossa ei ole takaovea,
välillä tuntuu ettei ovea lainkaan.
Välillä sitä vaan meinaa jumiutua,
päänsä sisään.

"That was just a dream, just a dream, just a dream~"

Pörröinen tukka ja bokserit.
Siitä seuraa elämän paras teehetki.

Huominen.

Eli mökillä mentiin ja lujaa mentiinkin.
Vesi oli kylmää, tuuli tuntui inhottavalta,
alkoholia käytettiin paikoittain liikaa, aurinko lämmitti,
savu kirveli silmissä ja nyt haisee pahalta.
Loisto reissu toisaalta, kipeeks tultiin~

edit// Metsänpeikot <3 Ja naama palo. ;D

”Veto! Veto! Veto!”
Jokaista huutoa säesti kepin kumahdus laivan puiseen runkoon. Ruumassa istui liki seitsemänkymmentä miestä, viimeisten laskujen mukaan kuusikymmentä ja seitsemän. He olivat kaikki raavaita, fyysiseen työhön tottuneita miehiä. Silti lähes vuorokauden ympäri jatkuva rasitus teki tehtävänsä. Vähäinen ruoka ja ajoittainen nestehukka lisäsivät unen puutteen vaikutusta.
Ruumaan laskeutui hiljaa pitkä mies, jonka tummat hiukset olivat sidottu kiinni niskasta. Hiljaisena hän katseli väsyvää joukkoa. Mies nosti kätensä ja laski sen tahtia lyövän miehen olalle.
”Anna heidän nukkua, seuraavaan kaupunkiin on kolmen päivän matka.”
Ääni oli hiljainen, mutta silti jokainen mies ruumassa kuuli sanat selkeästi. Kalvakat ihot tuntuivat kalventuvan entisestään ja oli vaikea sanoa johtuiko se miehen äänestä vai sanoista.
Ruumaan laskeutui raskas hiljaisuus kun miehen harmaiden silmien katse kävi vuorollaan jokaisen orjansa läpi. Viimein se pysähtyi vanhempaan jo kuntonsa lähes täysin menettäneeseen mieheen.
”Anna heille ruokaa ja tuo hänet luokseni”, mies sanoi edelleen hiljaa ennen kuin poistui ruumasta.
”Kuulitte mitä kapteeni sanoi! Kädet irti airoista!”

-

Any comments?