IRC-Galleria

Mmm. Olen katsonut ja lukenut paljon satuja lähiaikoina ja se saa ajatukset kulkemaan uusia ratoja.

Olenkohan itsekään aina ymmärtänyt mikä ero on sillä, että on valmis kuolemaan puolustaessaan maailmaa ja elämää johon uskoo ja sillä, että on valmis tappamaan saadakseen tai säilyttääkseen sen?

Mmm.. Vähempikin saa ajatukset vinoilemaan. Jäinpä silti miettimään syntyjä syviä, kuinka yllättävää.

En ymmärrä sukupuoliorientoituneita ihmisiä. En niinku yhtään. Mulle ei mahdu järkeen miten joku rakastuu sukupuolisidonnaisiin ominaisuuksiin kenessäkään. Himon voin ymmärtää niistä johtuvaksi, rakkautta en. Ihan jokaisella on jonkinmoiset ulkonäköpreferenssit, mistä tykkää ja mistä ei, mutta miten simäämiellyttävyys liittyy rakkauteen? Ihastumiseen kyllä, mutta rakkauteen? Tunnen monia ulkoisesti kauniita ihmisiä, ketkä on sisältä päin niin mätiä ja rumia, etten mielelläni vietä heidän kanssaan aikaa laisinkaan kahdenkesken. Toisaalta tunnen myös monia, ketkä eivät sovi ulkoisesti oikein mihinkään geneerisesti himottuun kategoriaan, mutta ovat ainakin minun silmissäni kauneimpia tuntemiani persoonia, sieluja ja ystäviä. Kuoreltaan todella kauniita ihmisiä näkee silloin tällöin, mutta omien preferenssieni mukaiseen kauneuteen törmään hirmuisen harvoin.

Mitä enemmän pohdin romanttista rakkautta omalla kohdallani, sitä varmempi olen siitä, että vaikka olen jokusia kertoja ajatellut moiseen törmänneeni, ovat menneet suhteeni kuitenkin olleet kaikki "vain" ihastuksia ja se oikea Rakkaus on vielä kohtaamatta. Luulen, että vasta nyt alan pikkuhiljaa ymmärtämään tuon koko käsitteen järjettömän laajuuden ja vaativuuden. Luulen myös, että vaikka ehkä kuvittelenkin olevani kypsempi kohtaamaan sen oikean rakkauden sen vastaantullessa, en ole valmis siihen kuitenkaan vielä.

Olenkohan koskaan? Jospa olenkin tahattomasti ikisinkku?

Lähiaikoina olen jutellut muutaman ihmisen kanssa enemmän tai vähemmän paranormaaleista tai ainakin epätavallisista asioista. En osaa päättää miten pitäisi suhtautua ihmisiin, ketkä eivät kyseenalaista omia tuntemuksiaan, kokemuksiaan ja havaintojaan millään tapaa koskaan. Vaikuttaa hieman omituiselta, että kukaan yksi ihminen voisi Tietää sellaisia asioita, joista puhe on ollut. En tosin tiedä miten henkilökohtainen totuus suhteutuu heillä suuremman massan käsitykseen totuudesta ja onhan totta, että joskus totuus on hyvin henkilökohtainen. Se ei silti tee henkilökohtaisesta totuudesta automaattista faktuaalista totuutta muille. Se mikä pätee yhden ihmisen kohdalla ei välttämättä päde muilla.

Sisäinen skeptikkoni herää, jos toinen tietää mistä tahansa puheenaiheesta laajalti totuuksia. Tekee hämäräperäisen vaikutelman jos kysymysten esittäjää pidetään naivina ja lapsellisena vain siksi, että hän ei ankkuroi mielipiteitään asioista samoihin pilareihin kuin joku toinen. Melkein kuin yhdestä ainoasta henkilökohtaisesta totuudesta haluttaisiin tekemällä tehdä faktuaalinen totuus massoille. Eihän sellaisessa ole mitään järkeä..

Mitä pahaa siinä on, ettei ole asioista varma? Miksi asioiden pohdinta, pyörittely ja jossittelu koetaan ongelmallisena? Miten muutoin voi oppia mitään, jos puhutaan henkimaailman asioista?

Olen naivi lapsi, en tiedä, en ymmärrä, en osaa. En myöskään hyväksy valmiiksipureskeltua totuutta omakseni vain siksi, että joku minun niin haluaa tekevän. Se, että teen näin, ei tee minusta vähempää kuin tuo toinen. Minulla on oikeus kysymyksiini ja velvollisuus itseäni kohtaan kysyä ne.

Omituista elämää.

Tärkeät asiat ei unohdu, vaikkei niitä sähköisinä sanoina säilöisikään.