IRC-Galleria

Kaikista vaikeinta on nousta tästä itsesäälistä ja alkaa taas uskomaan rakkauteen. En olisi nimittäin ikinä uskonu, että mulle käy näin, koska olin niin onnellinen, enkä ollu se, joka halusi alunperin kihloihin, vaan se oli Mikon ehdotus. Kun tämä särkynyt sydän ja epäonnistuminen on koettu ennenkin niin kai ihminen on niin vahva ja sinnikäs (tai vain sinisilmäinen), että alkaa loppujen lopuksi uskoa uudestaan rakkauteen, koska sehän elämää aika paljon säätelee, mutta tässä vaiheessa se tuntuu vain mahdottomalta. Olenhan minä nuori, huumorintajuinen ja fiksu, mutta eihän se riittänyt mikollekaan. Ihminen, joka kehui minua vielä kuukausi sitten maailman kauneimmaksi ja ihanimmaksi naiseksi, ei halunnutkaan enää minua kaksi viikkoa sen jälkeen. Ja minä olin kuitenkin hänen ensirakkautensa enkä kuka tahansa. Onneksi minulla on aina se sija siellä Mikon sydämessä. Laiha lohtu se tosin on nyt, kun Mikko on sen jo unohtanut. Katkera en haluaisi olla, mutta ei ole muuta olotilaa. Parhaani mukaan olen ollut tukena (usein) vaikeissa hetkissä ja antanut anteeksi todella paljon ilkeyksiä ja antanut uusia mahdollisuuksia. Palkkana on sitten tämä. Tyhjyys, tuska, unettomuus, painajaiset ja jopa fyysisesti tuntuva paha olo.