IRC-Galleria

no niinTorstai 11.01.2007 13:29

Tänää on sähly ja ehkä tietovisa, mutta en tiiä vielä meenkö. Tänään myös loppuu työt, mutta onneksi huomenna ei vielä ole koulua, joten mulla on pitkä viikonloppu :) on ollu ihana mukavaa olla täällä koululla töissä. Suurin osa muksuista on kuitenkin hauskoja. Eilen jouduin juttelemaan Mikon nykysen kanssa vastatusten ja oksetti koko ajan ko heikotti niin paljon. Nyt kyllä toisaalta tiedän, että en halua enää Mikkoa takasin ja asiat menee paremmin nyt. Olen oikeastaan tyytyväinen, että Mikko sai tämän lopetettua, koska minusta ei ollut siihen.

Eli tähän on tultu, kun asioihin saa etäisyyttä. Voin jopa myöntää että sisko oli oikeassa alun perinkin, mutta silloin en vielä halunnut, että se on. Ens viikolla päästään Tampereelle ja saan ajaa vaikka koko matkan, jipii :P! Niin ja edelleenkin yksi ihminen piristää minun päiviä ihan erityisesti ;)
Eilen oli hauskaa olla bingolla, mutta sitten taas oli hauska tulla kotiinkin. Ollaan Villen kanssa nyt paremmissa väleissä, kuin oltiin silloin, kun minä ja Mikko seurusteltiin. Tiinankin kanssa ollaan pysytty kavereina, vaikka Tanja on Tiinan bestis. En edes tiennyt, että olen näin vahva ihminen, mutta onneksi eräät ihmiset ovat muistuttaneet minua siitä<3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.