Istun taas toimeettomana himas. Ilman seuraa, yksin. Kone ainoastaan mun sylissä. Ainoan lohdun mulle antaa mamma mia jota kattelen toista kertaa, tää on iha paras! Mä en osaa olla enää yksin. Pienetki hetket yksin tuntuu tunneleilta joiden päässä ei yksinkertasesti näy valoa. Mä jopa pelkään jääväni tänne aivan yksin. Viime yönäki, mun unessa, kaikki muut ammuttiin kuoliaaks ja mä jäin yksin henkiin ainoastaan pieni haava selässä. Onks toi nyt reilua? Ja aamulla ku heräsin, olin iha varma et olin oikeesti kuollu ku mä en tuntenu enää mun käsiä ja jalkoja. Must on tullu pelkuri, oon koko aika ku joku vitun peura ajovalois, pelkään jopa elää. Mulla on kaikki hyvin, miksen osaa vaan nauttia?
