Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä ja
juteltiin ihan hiljaksiin:
"no nyt se on elämässä."
Sinä olit ihan pikkuinen,
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: "pilvi
kukkasten kai ympäröi tätä
lasta ja perhoset,
lintuset untuvapäät tuntuu
lentävän korin yllä." Isä
kysyi: "näkyjäkös näät?"
ja minä: "no ihmeitä
kyllä."
Sinä olit se ihme tietysti
-vaikka poruun
puhkesitkin. Imit minusta
maitoa nälkääsi. Minä
onnesta nauroin ja itkin.
"Sill on ripsissä tähden
säkeneet", isäs naurahti
ja keksi: "sen varpaat on
puolukan raakileet." ja
hän puki sinut
puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo
hiljainen. Löi kolmisin
sydämemme. "Tästä tulee
kai hyvä ihminen, me
puhuttiin toisillemme.