Aamuni räjähtää,
ja se synnyttää pieniä paloja maailmaan.
Pyöreitä,soikeita...valkeita,vihreitä....
Ne on tehty minua varten
tai minä niitä?
Ne ovat arkeni
juhlani
alkuni
loppuni...
ilman niitä en voisi elää,
enkä niiden kanssa tahtoisi....
Olen kiduttanut itseäni,
tänään sitä jatkaen,
polttanut käsivarteni savukkeilla,
ja vain siksi että olen ollut yksin,
mutta sitä on vaikeaa sanoa
lähimmäisille,
olen yksinäinen
Miten tunnenkaan itseni pieneksi,
ne yrittävät pelotella minua,
ja ovat siinä täydellisesti onnistuneetkin,
miten katsotte minun kärsiviä kasvoja.
Yritän kovettaa itseni,
etten tuntisi,
kun en tunne mitään
en tiedä miksi eläisin.
Onko tämäkin vain sanahelinää,
turhaa.
Ja tiedän tarkalleen, en sitä itse voi päättää...