Miusta ois mukava kyhätä päähän illuusioita että joku muukin kun vanhemmat välittää miusta, siis oikeesti ja paljon. Ja kyllä se idioottioptimistinen ääni sanookin että kyl ne välittää vaikkei sitä näytäkään niin ois silti kivempi olla varma. Tai sitten ei välitäkään, minä jos kuka perkele tiiän miten hankalaa onkaan välittää surullisista ja masentavista ihmisistä. Se on vaan typerää et ihmiset jotka kaipais eniten hellyyden- ja arvostuksen osotuksia ei niitä saa ja ansaitse sen hetkisen mielentilan ikävyyden tähden.
Koko maailma huutaa että pitäs pärjätä omillaan eikä kukaan muu ku ite voi auttaa, ja tiiänhän mie, en vaan haluaisi uskoo sitä.
Juu, lopetan nää kolmiolääkejorinat nytten ja meen nukkumaan. Ehkä huomenna on parempi olla.