Tänään jatkoin mietiskelyä mitenhän paljon Titanic on vaikuttanu miun lähtökohtiin oikeesti (tajusin
mm.et hei ehkä miulla on just sen leffan takia juttu naisiin joilla on punanen, pitkä, kihara tukka). Katoin Titanicin eka kerran siis
hyvin pienenä poikana, oisinko ollu 5 tai jotain? (Voitte uskoo että vollotin). Sit tänään tuli mieleen toinen leffa, joka on miulle, no, ehkä ei oo liioteltuu etes sanoo, osa eloa, eli Jurassic Park.
Sitten luonnollisesti muistin tän miähen.
Sit rupesi raksuttamaan.
Ja totesin et fuck. Minähän periaattees
oon Ian Malcolm (tai niiku sillee)
Rokkistara matematiikoks(/tiedemieheks), kyyninen/sarkastinen, kauluspaita+nahkatakki ja nii.
JÖÖÖÖÖÖÖPh.
Miustois oikeesti mielenkiintosta lähtee johonki psykologian pariin selvittämään miten helvetisti fiktiiviset hahmot on miuhun vaikuttanu/voinu vaikuttaa. Oon vissii ollu vähän loner esim.aina?
Eijjo roolimalleja/inspiroivia ihmisiä ympäriltä löytyny nii pitäny inspiroituu (omaksuu jotain myös?) kirjojen ja elokuvien henkilöistä.
Hauskaa ois myös selvittää miten paljon omasta mielestäni vaan samaistun vaikka oikeesti omaksun jotain piirteitä hahmoista
(tottakai onhan seki mahollista et en ole muotoa hakevaa mössöä enkä omaksu asioita? Mut toisaalta sitten niin, jos ei itellä ole opittua ratkasumallia tilanteeseen nii kai sitä ihan herkästikki hakee sitä ympäristöstä ja jos ympäristössä on ''joku'' joka tuntuu tutulta ni kai sitä sit siltä helpoiten lainaa? ps huomaako et oon tylsyys päissäni lukenu psykologiaa lately?)
Mut tärkein kysymyshä täs on tämä paha?
Ei minusta. Näi ny vain kävi.