Minulla on koira, schäfer. Olen minä sitä kouluttanutkin.
Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se
tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan
lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät
poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen. Kuraiset tassunjäljet
rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on
huutanut: te kuulette minusta vielä!? Mukavaa sakkia.
Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan heittämisestä
se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin.
Minä sanoin, että ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.
Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille
lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?
Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on
tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin
minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.
Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä.
Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua
kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa.
Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.
Schäferit ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita,
maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.
Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Parilla tonnilla saa hyvät paperit
omaavan schäferin. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan
viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin
ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.
Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä
asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu
oikein: schäferit ovat loistavia johtajia. Lenkkikaverihan minun piti siitä
itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi
hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.
En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla
häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.
Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole yksin
minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt.
Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa. Kennelpiireissä on
väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista
häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä
paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.