IRC-Galleria

Jos seinä olisi kateetti ja minä toinen, muodostaisimme noin 20° kulman. Jos siirryn puolisen metriä eteenpäin, kohtaavat jalkani työtuolin selkänojan. Taukojumppana nostan molemmat jalat ylös ja pyöräytän tuolin ympäri. Sen kiertorata tyssää pöydän kulmaan, kuten tavallista, mutta se ei laske mielialaani. Näen nimittäin nyt esteettä työpöydälleni.

Joskus sitä nauraa väsyneenä mitä tyhmimmille jutuille. Repeilen usein pöydälleni, lähinnä siksi, että minua harmittaa vietävästi sen sotkuisuus. Se ei koskaan pysy siistinä yhtä päivää kauempaa. Aina jotain jää korjaamatta ja sen jälkeen annan itselleni alitajuisesti luvan jättää muutkin tavarat levälleen. Myös tänään pöytäni on iloisesti sekaisin.

Pöydän keskiosa on vaaleaa puuta. Sen lakattu pinta on halkeillut ja siinä on pinttyneitä maaliläiskiä, valkoista mustetta, tussin jälkiä ja liikaa kuminpuruja. Edellä mainittu sotku pysyy pöydälläni vaikka pöydän olemus olisikin nimellisesti siisti.
Koulukirjojen ja kaiuttimen väliin jäävä n. 50cm:n tila on erilaisten paperien peitossa. On luentopaperia, niitä ruudullista koulukansioihin työnnettäviä lippuja. On akvarellipaperia, joka jäi pöydälle viikonlopun jäljiltä periaatteella ”maalaan sen huomenna valmiiksi”. Muutamat monisteet ja puolivalmiit kuvat koristavat keskustan etuosaa. Tämä kaikki on kehystetty erilaisilla kynillä, siveltimillä, meikeillä ja pumpulipuikoilla. Tilataidetta!

Pöytäni oikea puoli on varattu arkistoksi. Punaiset toimistolokerikot, joissa ovat puuvärini ja piirustuslehtiöni, peittyvät nyt n. 15 cm paksuun paperipinoon, joka koostuu lähinnä vanhoista piirustuksista, edellisten kuolukurssien muistiinpanoista, monisteista, tiliotteista ja esitteistä, joista puolet voisi varmasti käyttää sytykkeenä tai lahjoittaa Paperinkeräys OY:lle. En ole viikkoihin uskaltanut aloittaa pinon läpikäymistä. Hävittäisin kuitenkin jotain tärkeää.

Nähdäkseni pöytäni vasemman siiven minun on käytettävä vatsalihaksiani ja noustava ylös. Vanhan n. 15 senttiä korkean viinilaatikon päällä sijaitseva ”meikkipöytäni” on nimettävissä melkein siistiksi, sillä hajuvedet ja lakkapullot ovat sentään kauniissa rivistössä.
Se, mitä on meikkipöydän edessä, ei sitten olekaan enää ”kaunista rivistöä”. Siinä on pino kirjoja- Virginia Woolfin Orlando ja Mielen maailma muun muassa. Mp3-soittimen kuulokkeiden solmuinen johto kiertää kauniisti tätä pian kaatuvaa pinoa, jonka väleistä pilkistää näköjään myös kauan kadoksissa ollut kynsiviilani.

Pöydän kokonaisilme on surkuhupaisa. En jaksaisi siivota tuota sotkua koska tiedän, että paperit päätyisivät oikean siiven pinoon ja kynät ylimpään laatikkoon, joka on muutenkin jo täynnä kaikkea kyltin ”sekalaista” alle kuuluvaa.

Mutta totuushan on se, että nero pitää sotkunsa järjestyksessä.