IRC-Galleria

Päähenkilömme pohtii vkonlopun seikkaluja väsyneenä kuin koukussa pyristelevä hauki. Pöydällä lojuu junalippu ja kamera on täynnä kuvia Alaskan lehmistä, iltaisesta taivaasta, lammista, kallioista, ruohoon hukkuneista lasten leluista, omakotitalosta, Tampereen öisestä joen rannasta.
Kaikki lähti siitä kun päähenkilömme sai kahvivieraita...
ja kun kahvivierailija päätti lähti kotiin, hirviömme lähti mukaan, koukkasivat sitten Tampereen kautta ja jatkoivat matkaa ohi Helvetin järven... Päähenkilömme mietti monta kertaa matkan varrella, minne Jumalan seläntaakse hän on oikein nokkansa suunnannut. Matka vain jatkui jatkui ja jatkui... mutta sepä ei tuntunut päähenkilöämme haittaavan jolla oli mitä mainiointa matkaseuraa.

Päähenkilömme pohtiessa miten värittäisi tarinaa mahdollisimman monipuoliseksi sekä antoisaksi, hän saa puhelun joka keskeyttää koko kirjoittamisen hetkeksi. Jotain on nyt tapahtunut.

Päästyään perille, hirviö ihasteli silmät suurina, kuin viattomalla lapsella jäätelöä himoitessa, miten kaunista hänen ympärillään on. Hän tunsi samassa miten luovuus käänsi kylkeään hänessä ja täytti päähenkilömme inspiraatiolla.
Mutta itsetuntoa ei tämä vierailu kovasti hivellyt; hirviömme tulosta oli "hämymauku" ilmoitellut paikalliselle kissalle, joka kunnioitti päähenkilömme vierailua täydellisellä katoamisella. Järkyttynyt karvapallero ei suvainnut tulla paikalle vuorokauteen hirviön lähdönkään jälkeen.

Seuraavat 24 tuntia tuottivat hirviöllemme erittäin suurta mieli hyvää niin henkisesti kuin fyysisesti. Kuullostaa härskiltä, mutta sitä se ei ole. Nimittäin puhdas raikas tuulonen saasteen täyttämällä iholla tuntui paremmalta kuin koskaan. Ja mikä sen mainiompaa kuin tuntea pehmeä sormi vasten ihoa mäntyjen kaareutuvan hiljaisuuden keskellä. Tai että saa tuntea itsensä ihailluksi, tai rakastetuksi. Päähenkilömme pohtii elämän syntejä ja syviä, tulee ajatukseen, onkohan hän koskaan tuntenut rakkautta. mutta se siitä aiheesta.

Mutta niin kuin aina, kaikki hyvä päättyy aikanaan. Kotiinlähtö aika lähestyy, vaikka millään kotiin ei tahtoisi lähteä. Kiitos ja kumarrus kaikille ylläpidosta ja, että huolehditte minusta.

Juna saapui (valitettavasti) ajallaan asemalle ja paikkakin löytyi. alkoi 5 tunnin matka kohti Tamperetta. Hirviö torkahteli välillä puuduttavaan matkantekoon mutta heräsi joko siihen että meinaa pudota tuolilta, puheen sorinaan tai, että joku kävelee ohitse kuin norsulauma.

Tampereella päähenkilöämme koittaa yllätys. Juna kotin lähtee vasta kahden tunnin päästä. Juna-asema aukee tunnin päästä, eikä tietoa mitä tekisi vieraassa kaupungissa kahta tuntia. Kamera esiin ja menoksi. seikkailtuaan melkein tunnin tuossa ihmeellisessä kaupungissa, hirviömme päättää kaartaa syömään. vatsa täynnä on hyvä mennä takaisin juna-asemalle lukemaan päivän lehti, mitä sankarimme ei tietenkäään löydä mistään. Kello lähestyy kuutta ja matkan teko jatkuu. Päähenkilömme yrittää saada unta, mutta junassa on käsittämättömän hyytävää. konduktööri koitti saada vaunuun lisää lämpö, mutta pahoitteli vain, että enempää ei ole tehtävissä. Korvaustakaan moisesta hyytävästä matkasta ei saanut.

Aamuauringon hieroessa säteitään Turun uljaaseen näkymään havahtui päähenkilömme siihen, että Kairon jälkeen ei ole mitään muistikuvaa mitä on tehnyt. unta oli siis taas saatu muutama minuutti. Turun asemalla ihmetellessä mihin sitten matka jatkuu ennen arjen aloittamista, päähenkilömme törmää tuttuihin ja alkaa seikkailu jota en aiokaan tähän kirjoittaa...