Etsä tajuu tätä tunnet, mikä riehuu syväl sydämessä ?
Petit luottamuksen, petit kaiken minkä annoin sulle.
Katon sua silmiin, ja sä vastaat katseesi mulle.
Käännän pääni, en haluu nähdä tätä menoo enää.
Kävelen pois luotasi, haluun ilman valheita elää.
Huutoja takana, riitoja jotka sekotti pääni.
En käänny koskaa takasi, en kaipaa sua, en sääli.
Askel askeleen jälkeen huudot vaimenee mun takan,
henki henkäsyn jälkeen tunnen et viha on varma.
Kyyneleet valuu, mut en tunne sisältä yhtää mitään.
Et sä tajuu, ymmärrä tekosias?
Jos sä joskus ymmärtäisit mua, heräisit pikkuhiljaa,
tähän elämään, ja korjaisit murtunutta siltaa.
Mut se on kai liian myöhästä, meijän suhteen
viimeset sanat suustas tukahdutti viimisen tunteen!
Kai näin on oltava, tän varmaa kohtalo päätti.
Vaikka kohtalo päätti, mulle silti tää riitti.
Menetettii kipinämme, tunne ei syty koskaa,
aluks tunne oli hyvää mutta lopussa roskaa.
En osaa selittää miks näin kävi, mut kävi silti.
En mä osannu aavistaa, anna anteeks, ole kiltti.
Ei oo tunteita enään, kai sä sen voisit ymmärtää.
Mä tiedän et sattuu, sydämeni tuntuu kylmältä,
mut satutit mua enemmän, mitä sua sattuu!
Sä luulet tietäväs, jos tietäisit, niin nostaisin hattuu;
Miltä tuntuu olla yksin petettynä syvästi!
Anna anteeks, mä toivotan sulle viimisen kerran hyvästi!