Mua jaksaa aina viihdyttää nuo Kaarlo Kramsun runot. :-D Fantastisen ironisia loppuja!
Sua lemmin
Sun kammioosi hiljaan, kyyhkysiivin,
Mun aatokseni usein kiiruhtaa.
Mä itse sinne kerran vielä hiivin,
Sua vaimoks pyydän - jos en muita saa.
ja
Jos ois
Jos leivon ääni ois kaunis mulla,
Niin sulle, kultain, mä laulaisin
Ja syämmes hellän niin laulelulla,
Mä lemmen hehkuhun lumoisin.
Ei ääntä leivon oo suotu mulle,
Rumemmin äännä ei korppikaan;
Tok' laulan, kultain, mä yhä sulle,
Kosk' ei oo korvaa sull' ollenkaan.