IRC-Galleria

Minulla on koira, schäfer. Olen minä sitä kouluttanutkin.
Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti
häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun
ystäviä.
Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä,
rähmälläni.
Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta
tapaamisemme jälkeen. Kuraiset tassunjäljet rintapielessä
ja naama nuoltuna.
Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: te kuulette
minusta vielä!? Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä.
Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin.
Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että
ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet
sille
lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?
Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle
idiootille on tehtävä jotain.
Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä
välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole
tosikkoja.
Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia
pillereitä.
Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä.
Antoi vielä tassua kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi
maistaa. Viikko meni horroksessa. Lääkitys lopetettiin
tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Schäferit ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari
desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.

Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Parilla tonnilla
saa hyvät paperit omaavan schäferin.
Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan
viitisenkymppiä kuussa.
Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen,
mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä
johtajuus on tärkeässä asemassa. Helpotti.
Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein: schäferit
ovat loistavia johtajia.
Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa.
Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi
hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii
vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun
lenkkipoluilla häiriköivistä koirista.
Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.
Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei
ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän
koira on häiriköinyt.
Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa.
Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin
julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille.
Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi
suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.

ottaa päähä tämmönen.

"Rauhallisempikin ihminen
hiiltyy viimeistään
krematoriossa"
-Peter Collinson

nyt iski kyllä mulle ja tatulle seittemän vuojen epäonnet. :S
no ehkä me voidaan splitata se kahtia nii molemmille tulis vaan 3,5 vuotta?

hain postin äsken.
tuli lappialta kirje.
kirjekuoren sisällä oli vain yksi paperi.
tuo yksi paperi sisälsi seuraavanlaiset arvosanat:

kuvasommittelu ja värioppi: 3
kuva-analyysi: 4
perspektiivioppi: 4

oon ihan tyytyväinen koska ite luulin että ne meni täysin perseelleen.
mwahaaa.

•Perfect Stranger• sanoo:
silmäilin peruskoulun ruokalistoja, ja näin listassa: "rintaväristys"
Ihmettelin että mitä ihmettä nykyään lapsille syötetään ja mikä ruuan nimi se semmoinen on? O_O
kunnes tajusin että siinä lukiki 'riistakäristys'

_SeaN_ sanoo:
xDDD

•Perfect Stranger• sanoo:
ehkä olis kandenu pitää ne lasit päässä. aijaij.

_SeaN_ sanoo:
rintaväristys

_SeaN_ sanoo:
hyi

*tatu koittaa niinan sovitus silmälaseja*

tatu: "hei, mää nään näillä aika hyvi!"
niina: "ne linssit on muovia..."
*reps*

- se ku näkee jonku biisin lyriikat ja ne näyttää tosi hyviltä! ja ne passais omaan elämään just hyvin, mutta sitte ku kuuleeki sen biisin nii se on tosi huono. ._.

I live by the code of the road
every single night of my life
Nobody knows a single place I go
city by city, night after night
Been a long time on this lonely road (yeah)
Nothing comes easy, but it's worth the fight
If you've seen it once I've seen it twice before (yeah)
Little by little, mile after mile.

5-vuotiaalle pikkupojalle
oli jo ainakin 2 kuukauden
ajan kerrottu
pian saapuvasta
pikkuveljestä.
5-vuotiaan tapaan hän oli
tullut perin
mustasukkaiseksi tälle
häntä
enemmän aikaa saavalle
Vauvalle.
Kun äiti sitten vihdoin
saapui kotiin uuden veljen
kanssa oli vauvalle
unohtunut käteen
synnytyssairaalassa
käytettävä ranneke.
Kun isoveli sitten
ensimmäisen kerran
kurkkasi vauvan vaunuihin
ja
huomasi rannekkeen hän
suuttuneena tokaisi:
- No voi vittu, ne on
käyny sen kanssa jo
Särkänniemessäkin!