Olipa kerran poika, joka oli luonteeltaan hyvin kärsimätön ja
>riitaisa. Eräänä päivänä hänen isänsä antoi hänelle pussillisen
nauloja
>ja käski hänen naulata niistä yhden puutarhan aitaan joka kerta
>riideltyään jonkun kanssa. Ensimmäisenä päivänä poika naulasi aitaan
37
>naulaa. Seuraavien viikkojen aikana tarkkailtuaan itseään, aitaan
>naulattujen naulojen määrä väheni päivä päivältä. Poika huomasi,
että
>oli helpompi kontrolloida käytöstään kuin hakata nauloja aitaan.
>Viimein tuli päivä, jolloin poika ei naulannut aitaan yhtään naulaa.
>Niinpä hän meni isänsä luo kertomaan tälle ilouutisen. Isä kehotti
>poikaansa kiskomaan aidasta yhden naulan jokaista sellaista päivää
>kohti, jolloin hän ei ollut riidellyt kenenkään kanssa. Päivät
kuluivat
>ja viimein poika saattoi mennä kertomaan isälleen, ettei aidassa
ollut
>enää yhtään naulaa. Isä seurasi poikaansa aidan luo ja sanoi tälle:
>Poikani, olet käyttäytynyt oikein hyvin, mutta katso nyt tuota aitaa
ja
>siinä olevia koloja. Aita ei ole enää samanlainen kuin ennen. Kun
>riitelet jonkun kanssa ja sanot hänelle pahasti, jätät tällaisen
>haavan. Voit iskeä puukon toiseen ihmiseen ja vetää sen sitten pois,
>mutta jäljelle jää aina haava. Vaikka pyytäisit anteeksi kuinka
monta
>kertaa tahansa, haava on ja pysyy. Sanallinen loukkaus tekee pahaa
>samalla lailla kuin fyysinenkin. Ystävät ovat harvinaisia jalokiviä.
He
>saavat sinut nauramaan ja kun tarvitset heitä, tukevat sinua ja
avaavat
>sinulle sydämensä. Näytä ystävillesi, kuinka paljon he sinulle
>merkitsevät.
>
Laita tämä päiväkirjaasi ja linkitä sitten tärkeille ystävillesi <3
Jos joku linkittää tämän sinulle,tiedät olevasi tärkeä.