IRC-Galleria

minulla ei oikeastaan ole mitään kerrottavaan. odotin vaan, että seuraava päivä vaihtuisi kun olen pyhittänyt sen vielä lopuksi hollow:lla.

ja päästä kirjoittamaan tämän (kun heidikin niin mäkin). toisaalta edelleenkään sitä syytä ei ole. ehkä vain se että pääsee riskeeraamaan ja valvomaan pitkään ja oleman ihan vitun rebel tällä tavoin.

ei se nyt ihmisenä paranna, päin vastoin. ongelmat patoutuu vaan pahemmin kun psyykkeen perusta, uni on vajeessa.
mutta kun silloin ei stressaa. saattaa olla hajamielinen mutta ei vaivu epätoivoon.

psyykkeen parantumisen ainoa vaikuttaja ei ole pelkästää unen vähentäminen.
vaan ystävät.

ihan oikeasti, ne empatiaa säteilevät olennot joitten kanssa on tapana olla ja tuntea olonsa hyväksi ja tärkeäksi ja paremmaksi. jossa on välttämätön.

niitä oli tänään mm. turussa fiamman, annan ja lisan kanssa
(miettikää kyseessä on ehkä vammaisin laiskuudesta ja oppimattomuudesta johtuva kielimuuri; ja tällä hetkellä vietän heidän kanssa varmaan eniten aikaa. kuinka toinen kulttuuri voi oikeasti tuoda uusia näkemyksiä, puhumattakaan ystäviä, rohkeutta ja itsetuntoa?).
tulee kuitenkin huomata, että ainainen ihmisten ylistys ja jalustalle nosto ei viittaa, että he ovat jotakin eriä vaikka välillä saattaa luulla. tuntuu vain että nykyhetken maailmassa ei olisi pahitteeksi aidosti pitää jostain.
ilman selittelyjä.
siis yksin kertaisesta jotkut ihmiset ovat vain korvaamattomia ja ihania. läheisiä. sellaisia jotka suovat kasvoille hymyn. sellaisten joiden kanssa haluaa viettää aikaa (te tiedätte keistä puhun. olette ihania)

niihin voi lisätä nyt viimeksi kanssani olleen heidin joka soi hymyn aivan muista syistä (samat sanat sulle moona!!).
katsottiin tuossa äsken white noise ja + angelina jolie sanotaanko näin.
siinä on yksi ihminen joka on persoonallinen hassu ja jotain!

ääh nyt on sellainen olo että voisi halata koko maailmaa!
maailmasta puheenollen; tänään tuli ensimmäinen oikea joulu-joulu-fiilis. se johtui kellertävästä kynttilänvalosta sellaisessa kahvilassa turun linnassa. se oli vähän hämärä, mutta siinä oli läsnä aito lämpö joka muodostui muista ihmisistä vaikkaki kahvila oli kolkon kiviseinän ympäröimä. mutta se oli kauniisti koristeltu punaisella ja vihreällä ja niillä aiemmin mainituilla kynttilöillä.

yleensäkin pakko sanoa, että se linna oli kaunis.
ja edelleen, renessanssi!koska kyseessä on kiinnostuminen yksilöstä, aateliston puvut ja humanismi! ne ovat jotain jota olisin silloin kauan kauan sitten tahtonut elää.

ääh taitaa juttu loppua kesken, ei oikeastaan. haluan vain valoittaa oleellista. eihän siinä olisi järkeä jos kertoisin jostain ööh,... noo menomatkasta kouluun aamuksi 07.20.
tai voin: väsytti ihan saatanasti.

mutta se on aika tyhjentävä ja karu, ja helposti samaistuttava. olkoon se siis tämän tekstin se realismin puoli, kun muuten kellutaan, jossain.

kaikkein viimeisimpänä muttei vähäisimpänäpistän loppuun kuinka monta päivää enää, joka ei taida olla yllätys.

eilen en kuitenkaan tehnyt sitä. syynä toki se,
että tribuutti jota rakastan enemmän kun hullu puuroa, perustuu dimen kuolemaan. en laisinkaa anna ymmärtää itseni sitä murhaa. en koskaan. ja siksi sehän olisi takinkääntämistä, jos sen päivän haluaisin countata. päivän, jonka takia koko tribuutti starttasi noin viisi vuotta sitten.

vetää hiljaiseksi kun ajattelee niitä tapahtumia. ne veti eilenkin.
kuinka loppu peleissä kaikkien käyttäytymiset vaikuttaa kaikkeen. tää elämä on siinä tapauksessa vitun vaikea peli. kuin sellanen farmville jossa on koko ajan karkaamassa eläimet.

kiitos tästä päivästä.
3 päivää