Kauemmas en pysty enää juoksemaan.
En jaksa enää sitä tavoittaa.
Sade pyyhkii sen näkyvistä,
kuin haluten minun luovuttavan.
Katsoen ikkunasta ulos,
taivaan itkua ja raivoa.
En haluaisi olla taas palasina,
Mutta muuta vaihtoehtoa en vain pysty enään näkemään.
Se katosi ehkä kauan sitten,
onnellinen kuva minusta.
En muistamaan pysty enää,
hymyäsi joka oli kaunein.
Katkera pistos lävistää,
en vain nähnyt sitä.
Kadun vielä ehkä ikuisuuden,
mutta ethän sinä sitä kuule,
kun anteeks pyydän.
Pakkomielin vaivun taas lattialle,
sumenevat silmäni,
huuleni taas verillä.
Ei näin saa käydä enää.
Pilleri purkit vain maassa pyörii,
haavaa yritän tyrehdyttää.
Näin en halunnut.
Näin en halunnut.