IRC-Galleria

Etkö muista kun aurinko hymyili, kun uskollisuutesi sain?
Ja kuinka se niittykin vihannoi, kun mä syliä Astridin hain.

Oi etkö sä hellivä isä ois, sillä onhan lapsesi tää.
Hän isänsä hoivissa kasvaa vois, taikka muuten se mierolle jää.

Miksi luotit sä leikkeihin keväimen, sillä tottaa en ajatellutkaan.
Olen kyllä jo käteni antanut, vaan en antanut Astridille.

Mies ylevä oon, enkä rupea sinun lastasi hoivaamaan.
Ei lakikaan sinuun sido mua, vaikka kuinka sä soisit sen.

Oi isä ja äiti, rakkahat, mulle anteeksi antakaa.
Mun pientä lastani armahtakaa,hänet luoksenne ottakaa.

Älä saavu sä silmäimme etehen, sinä kurja ja onneton.
Kun kehtasit sinä vanhempais nimeä tyystin tahria noin.

Oi isä ja äiti armahtain, minä vieläkin nuori lien.
En jaksa yksin kulkea, näen edessäin mieron tien.

Olit ennen sä lapsemme rakkahin, nyt sielusi saastunut on.
Et enää lapsemme olla voi, ala lähteä, hyvästi!

Täällä istuitte lämmössä lietehen, paha tieltä mun tänne toi.
Yksin pienen lapseni kanssa kai teidän luoksenne jäädä voin?

Ei ole tämä kievari kulkijain pois luunne te laittakaa.
Kuka käskis kaikkia kurjia kera lastensa majoittaa!

Hän kulki hanget ja kahlasi jäät yli myrskyn ja pakkassään.
Hän kulki kuolemanuuvuksiin, luo päässyt ei kenenkään.

Jos kannikka hänelle jostakin tai riekale annettiin,
sen lapsi sai, vaan itsensä oli nälkä ja paleli.

Nyt myrsky käy ja humisee, hän lastansa katselee.
Se itkee, pieni, ja vaikeroi, salo kaamea humisee.

Hän nauhan otti vyöltänsä, kietoi pienokaisen kaulaan sen.
Ei enää kärsiä tarvi sun, minun lapseni, hyvästi jää.

Ja poskia kuolemankalpeita vielä kerran hän suutelee.
Nyt lapsosen hyvä olla on ja pienoinen vaikenee.

Kun taas tuli kevät ja lämmin sää ja aukes nuo talven jäät,
niin Astridin jälkeen vankilan rautaportit ne kiinni jää.