IRC-Galleria

"Ihmiset ovat kuin lasikaappeja. Kaikki näkevät ja kuulevat ne ulkopuolelta.
On ihmisiä jotka koputtelevat lasikaapin ovea. On ihmisiä jotka onnistuvat raottamaan sitä. Sitten on vielä ne harvat jotka pääsevät lasikaappiin sisälle."

Musta toi oli ihan älyttömän osuvasti ilmastu, se miten meillä kaikilla on oikeesti ne muurimme ja miten se on vaikeeta päästää ihmiset oikeesti lähellensä. Aina sitä tuntuu peittelevän jotain itestään, ei niin että esittäis jotain muuta kuin on, mutta näyttää vaan sen osan - joskus pienemmän, joskus suuremman. Yleensä se osa tuntuu olevan aivan mitättömän pieni, niin pieni, että sitä rupee ihan kelaan että oonkohan tässä ollenkaan. Ne hetket on vaan niin harvassa kun sitä tuntuu olevan täysin kokonaisena toisen edessä.
Musta se on jotenki vaan niin pelottava ajatus, että joku näkis sen kaiken. Sen sisimmän.
Mut niitä ihmisiä kuitenkin on, ystäviä joiden kanssa sitä on vaan se minä, epätäydellinen ja henkisesti paljas niinkuin se Saksu hienosti heitti.

Oon taas vaihteeks niin tämmösellä ihme tuulella. Tai ehkä tää on vaan just niin mua, ei mikään tuuli.

JA SITTEN asiasta toiseen, ihan pakko on vähän hehkutella (hehhee), olin tänää mopomiitissä. Se oli jotain tosi outoa sanoisinkos, tai kun miettii, sehän ei oo yhtään semmonen mun tyyppinen juttu. Mut jotenki sponttaanisti päädyin Riksun, Severin ja Akun mukana sinne. Ja oikeesti, se oli ihan ihmeen siistiä. Siinä oli jotain tosi koomista, en tiiä miks, mut se oli hienoa. Se oli jotain ihan uutta.

Just niinku mä viime viikolla joku mantsan tunti pohdin asioita, mietin tavotteita lähitulevaisuudelle tai jotain, päätin että alan elämään virran mukana ja tekemään kaikkea uutta ja sellasta mitä kohtaan on vähän ennakkoluulojaki. Ja hah, tänään tod tein!

Tuli vaan semmonen fiilis että jes, mä elän. Jostain noin hassusta jutusta. :---))