IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -
"Vartija on statisti (=ihminen joka ei tee mitään), jolla on tumma vaate, jossa lukee "VARTIJA", ja joka saa tämän vaatteen pitämisestä palkkaa. Yleensä pientä. (Jos palkka olisi suuri, kutsuttaisiin tätä konsultiksi tai Suojelijat-tv-sarjan näyttelijäksi.)

Vartijan työtä rajoittavat vankeinhoidon lainsäädäntö(esim. ihmisoikeuslait), määräykset ja ohjeet. Nämä ja monet muut rajoitukset johtavat siihen, että vartijat lähinnä seisoskelevat ja näyttävät tylsistyneiltä ja juovat keskenään kahvia. Ja syövät donitseja. Vartijaksi pääsemiseksi on edullista ja kätevää, esimerkiksi jos on epäonnistunut armeijaurallaan eikä ole päässyt poliisikouluun.

Käytännössä vartija on henkilö, jolla on poliisin velvollisuudet, sotilaspoliisin älykkyys ja tavallisen ihmisen toimintavaltuudet. Näiden oikeuksien ja rajoitteiden velvoittamana vartija aina silloin tällöin ottaa paikallisilta huumehörhöiltä nokkiin jopa Sinunkin puolestasi. (Paitsi FPS:n vartijat, joilla on kaasu ja pamppu ja jotka laittavat kaikki mahdolliset tyypit nivelraudoilla nippuun ja nauttivat tästä).

Jos kaupassa tölkkiautomaatti on jumissa tai jos maitoa ei löydy tai korit ovat loppuneet tai valikoima tai hinnasto ei ole mieleisesi, niin vartija on kaupassa juuri tätä varten. Olipa valituksesi tai pulmasi kaupassa mikä tahansa, koskien vaikka kyseisen kauppakeskuksen talouspolitiikkaa tai suhdetta ulkomaalaisiin tai lepopenkkien väärää sommittelua, niin kannattaa ottaa yhteys lähimpään vartijaan.

Varjopuolena tässä on, että aina joskus, kun vartijalla on erityisen tylsää ja aivohäiriö, hän tulee ja työntää päänsä ostoskassiisi. Se voi olla jokseenkin kiusallista. "

:D:D


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.