IRC-Galleria

Viimeinen kansalaisvelvollisuus ennen kuolemaa suoritettu. Nyt siis hurja puolen vuoden palvelusaika Viestirykmentin vihreissä Riihimäellä on takana päin ja viestimies Viitanen astunut reserviin. Miltä nyt sitten pitäisi tuntua? Aluksi oli tietysti ihan käsittämätön tunne, että se oli tosiaan ohi - puolessakin vuodessa varusmiespalveluksesta ehtii tulla rutiini ja tottumus, joka ohjailee elämää niin itse palveluksessa kuin myös lomilla. Palveluksessa saattoi hyvällä omallatunnolla olla tekemättä yhtään mitään, kun tekemistä ei juuri ollut. Homma meni siis rötväämiseksi, sillä mitäänhän ei voinut tehdä, kun ei ollut lomilla. Lomat taas olivat sitä odotettua vapaata, omaa aikaa, jonka sitten käyttikin todella kehityksellisesti - rötväämällä ja ryyppäämällä.

Nyt sitä niin kutsuttua lomaa on meneillään riittämiin. Liikaakin. Tapahtui nimittäin juuri se, mitä pelkäsin palveluksen loppuvaiheessa tapahtuvan - turhautuminen. Huomaan olevani tilanteessa, jossa on lähes väkisin väännettävä itselleen tekemistä. Nähtävä kavereita, joita ei ole aikoihin nähnyt, leivottava, valokuvattava, siis mitä tahansa, kunhan saa aikansa kulumaan. Yritin ilmoitella itsestäni Varamiespalveluyhtiöihin, Baronaan ja työvoimatoimistoon siinä toivossa, että saisin työtä ja toivonkin onnistuvani siinä ihan siksi, että saisin mielekästä tekemistä päiviksi. Sitä odotellessa, siis.

Mitä siis nyt? Ensimmäisen kolme kuukautta ainakin metsästän ja toivon mukaan myös löydän töitä, näen ihmisiä mahdollisuuksieni mukaan, saan tatuoinnin, rahaa ja viihdyn. Huhtikuussa alkaa näillä epäilyin innokas pänttääminen psykologian pääsykokeisiin. Tänä vuonna minä tosiaan menen sisään.

Pienen mainoskatkon jälkeen elämä jatkuu.